Mitä kysyisit amerikkalaisilta?

Jos lukee maamme valtamediaa, Yhdysvallat koostuu joukosta asehulluja mielipuolisia republikaaneja sekä joukosta taivaallisia, virheettömiä demokraatteja. Jos vähänkin enemmän tietää, ymmärtää siellä olevan myös reilusti harmaan sävyjä. Kuulemmeko todellisia ääniä sieltä?

Oletko utelias?

Itsellä on perheen puolesta puolikas jalka tuossa maassa ja lokakuun puolella on taas aika vierailla siellä. Kohteeni ei ole missään suurissa kaupungeissa joista suunnilleen kaikki medianäkyvyys tulee. Viihdyn sydänmailla, haja-asutusalueilla jossa sen paremmin netti kuin sähkökään ei tule vakaasti ja varmasti. Alueilla, jossa ruoassa on sydäntä ja makua, ei trendejä ja pelleilyä. Yhdysvallat on minulle jo pitkään ollut ennen kaikkea juuri tätä seutua, jossa naamiot riisutaan ja ihmiset tulevat esiin sellaisina kuin ovat.

Koska näitä ihmisiä tulen tapaamaan yhden jos toisenkin, ajattelin tarjota blogaajatovereille tilaisuutta. Mitä sinä kysyisit amerikkalaisilta? Naton tulevaisuus? Bensan hinta? Uuden sisällissodan vaara? Trump? Biden? Yang?

Lupaan yrittää parhaani etsiä paikallisia jutusteluihin ja välittää kysymyksiä. Ainoa raja on, että lähtökohdan pitää olla kunnioittava. Minulle Suomi on kotimaa, mutta Yhdysvallat läheinen ystävä. He tekevät kaikkea pöhköä meidän mielestä, kuten me teemme vaikka mitä pöhköä heidän mielestä. Ei se mitään, ystävät saavat olla pöhköjä, mutta kunnioituksen tulee säilyä.

Passi, hammasharja ja kosanderi

Osana tätä kunnioitusta varmistan, että vien sopivia tuliaisia. Eräs kohde siellä on juutalaisperhe, joten katsoin mikä suomalaisuutta kuvaava tuote olisi varmasti kosher. He tulevat saamaan putelin Koskenkorvaa, joka on sertifioidusti kosher-tuote (juu, oikeesti). Moni muu sen sijaan joutuu tyytymään Fazerin ja Kultasuklaan tuotteisiin, sillä niin paljon kuin siellä makuja onkin, suklaata jenkit eivät osaa tehdä. Suomalainen suklaa viedään käsistä. Lisäksi mukana on tyrnirouhetta, kuivattua kuusenkerkkää ja muita makuja, joista kehtaamme olla ylpeitä.

Lentomatkustaminen on ahdistavaa ja ikävää, se on laji josta en ole koskaan pitänyt. Stressiä lievittää se, että matka sujuu Finnairin siivillä, jossa palvelu on ankeaa mutta turvallisuus loistavaa. Helpotusta tuo myös se, että ensi kertaa moneen vuoteen saan kunnon root beeriä. Jotkut asiat ovat sen matkan arvoisia.

Venäjä käy sotaa USAn johtamaa NATOa vastaan Ukrainassa.

Tämä on siitä mielenkiintoinen sota, ettei USAn eikä NATO maiden omat joukot osallistu itse sotaan, aseistavat ja rahoittavat vain Ukrainan hallintoa, jonka USA on on itse nostanut valtaan 2014.

USAn sotkeutuminen Ukrainan sisäiseen politiikkaan on selviö. Ukraina on yksi korruptoituneimmista maista koko maailmassa Neuvostoliiton hajottua.

Koska rahalla saa, USA ostaa.

Kriittinen osa Ukrainan kansaa on estetty valitsemasta edustajiaan. Tämä tapahtui siis jo 2014.

Ukraina on ollut sisällissodassa…yllätys yllätys 2014 lähtien, jota USA on koko ajan organisoinut.

Ukrainan oligarkia on hyvin kapea, eli pääomat ovat keskittyneet harvinaisen pienelle osalle.

USA on ostanut jokaisen Ukrainan oligarkin.

Oligarkilla on arkisempikin nimi: kapitalisti.

Se, että pääomat ovat keskittyneet hyvin pienelle piirille Ukrainassa, ja kansan mieletön enemmistö elää lähinnä köyhyydessä, on ollut helppoa USAlle toimia.

USA ei välitä kansasta, vaan pääomista, ja ketkä sen omistaa. Siksi USA ostaa…sieluja ja omaisuutta.

Venäjä on osoittautunut ongelmaksi USAn ostoshaluille. Kaikki ei olekaan myytävänä. Kuten Suomessa USA on voinut tehdä, mielihalujensa mukaan. Poliitikot Suomen nykyhallituksessa on ollut helppo pala USAlle, eduskunta…helppo nakki. Suomi saatiin NATO kannalle upean offensiivin jälkeen, joka suoritettiin Ukrainassa, helppo nakki.

Venäjä, tuo USAn kanto, joka ei potkimalla lähde….

Ääh, luon mielikuvia asialinjan sijaan.

Mutta ei se mitään!

Mielikuvia luo valtamediammekin eli mediapoolimme joka päivä, vääriä ja valheellisia, erona minuun, en valehtele koskaan, vaan olen suora ja avoin.

Asiaan! Suomi aseistaa Ukrainaa. On siis sodan osapuoli USAn rinnalla, Venäjää vastaan.

Suomen terveydenhuollolle ei riitä rahaa. Siispä terveydenhuolto ala taistelee eduistaan. Joutuu taistelemaan. Hallitus aikoo rajoittaa suoraan lakko-oikeutta. Siis työväki ei saisi puolustaa omia oikeuksiaan!

Perustellaan ihan kaikella Venäjän aggressiivisella hyökkäyksellä Ukrainaan.

Venäjä ei ole edes syyllinen Ukrainaan kriisiin. Vaan USA.

Sitä ei yhdessäkään mediapoolimme mediassa ole riviäkään.

Väitetään että Venäjä on syyllinen energiakriisiin, vaikka Suomi ja EU boikotoi Venäjän energiaa.

Venäjä myy, jos Suomi ostaa, mutta Suomi ei osta! Niin Suomen hallinto on julistanut.

Sitten propagandaa Suomen kansalle, että Venäjä käy energiasotaa.

Eikö nyt mitkään kellot soi, Suomen kansa!?

Venäjä on valloittanut kuukausia sitten Donbassin alueella olevan Zaporižžjan voimalaitoksen.

Ukrainan armeija on pommittanut ja tykittänyt voimalaa vahingoittaakseen sitä. Suomen neropattinen mediapooli vähintään sanoo, että Ukraina ja Venäjä kiistelevät kuka pommittaa voimalaa. Tyhmä on se, joka ei ymmärrä miksi Venäjä tulittaisi omaa valloittamaansa voimalaa.

Suomen osaan kansaa silti uppoaa aivan idioottimainen propaganda Venäjän tulittavan omaa voimalaansa. Voi jessus!

Tai vankileiriä, jossa on Ukrainan sotavankeja, että Venäjä tulittaisi tällaista leiriä.

Ei tarvitse omata apinan aivoja enempää, että Ukrainan sotavoimat haluaa tuhota sotavankileirin jossa on Ukrainan sotavankeja, etteivät kertoisi mistään totuutta.

Ukraina on pahasti alakynnessä kaikesta sota-avusta NATOlta ja Suomesta huolimatta.

Venäjä käy rajoitettua sotaa Ukrainassa, jota USA ja sen vasallit (myös Suomi) pitävät Venäjän heikkoutena. Näin ei kuitenkaan ole. Venäjä ei ole riippuvainen läntisestä yhteisöstä, mutta läntinen yhteisö on riippuvainen Venäjästä. On muistettava, että maailman 75% ei ole USAn kannalla.

UGH! Olen puhunut. Markku Huhtala, Tampere, Rantaperkiö

Vaiettu ongelma- mies vailla tasa-arvoa.

Länsimaissa feministit jankuttavat tänäkin päivänä, että naiset ovat se sorrettu sukupuoli. Tämähän ei pidä paikkaansa, jos joku sukupuoli on sorrettu, se on maskuliininen sukupuoli  – mies. Valkoista, kristittyä miestä kohdellaan huonommin kuin koiraa.

– Miehen elinikä on noin seitsemän vuotta lyhyempi kuin naisen.

– Itsemurhan tehneistä neljä viidesosaa on miehiä.

– Vangeista 95 prosenttia on miehiä.

– Tarkkailuluokkien oppilaista suuri enemmistö on poikia.

-Mielisairaaloiden pitkäaikaispotilaista kaksi kolmasosaa on miehiä.

– Väkivaltaan ja onnettomuuksiin kuolevista pääosa on miehiä.

-Juopoista suurin osa on miehiä.

– Armeijan tykinruoka koostuu pääosin miehistä, joskin sieltäkin b-miehet on karsittu pois.

Huoltajuuskiistoissa miehet jäävät yleensä häviölle ja he pystyvät pitämään yhteyttä lapsiinsa, jos lasten äiti ja sosiaalitantat näin armeliaisuudessaan suovat.

Feministien yksi slogan on pitkään ollut ”Jokainen mies on potentiaalinen raiskaaja”. Tämähän on sinällään totta. Miksi miehet sitten eivät anna samalla mitalla takaisin sanomalla vaikkapa, että ”Jokainen nainen on potentiaalinen lapsensa murhaaja”. Sehän on myös totta.

On myös totta, että on rohkeita ja oikeudenmukaisia naisia, jotka uskaltavat sanoa suorat sanat feministiöyhättäjille (ehkä ja toivottavasti Saision kaltaisia naisia  on lähitulevaisuudessa enemmänkin). Kärkinimiä on täällä Suomessa kirjailija Pirkko Saisio. Kun muutama vuosi sitten elokuvaohjaaja Aku Louhimies lynkattiin  Me-too kampanjan vihahengessä, kirjailija Saisio puolusti Louhimiestä mediassa ja vertasi Me-too liikettä taistolaisuuteen.

Kiistelty filosofi Friedrich Nietzche (1844-1900) esittää monitulkintaisessa kirjassaan (jota Nietzche piti päätyönään) ”Näin puhui Zarathustra” vinkuroita näkemyksiä ihmisestä (man) ja naisesta.

Olen pohtinut (korpifilosofin pitää pohtia kaiken maailman asioita) mitä Nietzche oikein tahtoi sanoa ”kun menet naisen luo, älä unohda piiskaa”. Tämähän on Zarahustran kappaleesta ”Vanhoista ja nuorista naisista”, jossa Zarahustra kohtaa vanhan naisen. Tämä vanha nainen opastaa Zarahustraa tunnistamaan naisen psykologiaa.:

”Anna minulle, nainen, pieni totuutesi!” sanoin minä ja näin puhui vanha nainen:

”Sinä menet naisten luo? Älä unhoita ruoskaa!”

Vertauskuvallista ja monitulkintaistahan tuo Nietzchen Zarahustra on, mutta en minä ainakaan halua ottaa mukaan ruoskaa, kun menen naisten luo, en silloin nuorena enkä myöskään nyt ikämiehenä. Vaikka nykyään valkoista heteromiestä kohdellaan pahemmin kuin koiraa, ajattelen edelleen että nainen on se heikompi astia. Vai onko?

Lähteet: Kirja ”Mies Vailla tasa-arvoa”, Esa Saarisen kirja ”Länsimaisen filosofian historia huipulta huipulle Sokrateesta Marxiin”, Wikipedia artikkeli ”Nietzche”.

Verkkouutiset  9/2018: Kirjailija Pirkko Saisio arvostelee me-too-kampanjaa:”Ei ole kauhean rohkeaa huutaa kuorossa.”

Marin II

Kova parranpärinä ja korkojen kopse kuuluu jo lähes jokaisessa niemessä, notkossa ja saarelmassa, kuka on seuraava pääministeri Marinin jälkeen.

Itse toivon nykyisen hallituksen jatkavan Marinin johdolla, en siksi että se on hyvä, vaan siksi että se on moraalittomin hallitus sodanjälkeisessä historiassamme.

Ja koska tämä hallitus tulee jatkamaan myös tulevalla kaudellaan tätä samaa tuhotun maan politiikkaansa mitä nytkin, niin jospa neljän vuoden kuluttua, kun maa on selvitystilassa ja joka on saatettu moraalis/eettis/taloudelliseen pankrottiin, niin jospa silloin viimein sitten kissanpennuilla silmät avautuisivat näkemään sen tuhon jota he eivät edellisenä neljänä vuotena havainneet, kun oli kiire kumartaan kuningatarta.

Joten Marini jatkakoon, jos silloin kansa heräisi kosteilta päiväuniltaan näkemään valveilla painajaisen johon sos/kepu hallitus on maan saattanut.

Mennään nyt pohjamutia myöden, muuten ei tolkku palaudu tolkkunsa menettäneille.

Ajokortin osalta korttipeli sujui kuin rasvattu

Enpä olisi uskonut, että ajokortin uusiminen olisi niin helppoa kuin oli.

Traficomilta tuli minulle kirje, jossa kerrottiin milloin aiemman ajokortin voimassaolo päättyy. Kirje oli päivätty 23.8.2022. Sain kirjeen ilmeisesti 26.8.2022 ja avasin, sekä vilkaisin mitä asiaa minulle oli. Pistin kirjeen syrjään odottamaan milloin minulla olisi aikaa taistella tietojärjestelmien kanssa.

Kirjauduin Traficomin systeemiin tiistaina 30.8.2022 ja näin, että siellä oli jo valmiina ehdolla kuva ja allekirjoitus voimassa olevasta passistani ja pyyntö tarkistaa onko kaikki tiedot oikein. Vastasin OK ja maksoin verkkopankissa maksun.

Nyt perjantaina 2.9.2022 löysin postilaatikostani kirjeen, päivätty 31.8.2022, jossa oli uusi ajokortti.

Näyttää siltä, ettei aina olekaan hermoja kuluttava taistelu tietojärjestelmien kanssa.

Elämme kuulemma sotataloudessa

PM sanoi että elämme sotataloudessa. Voisimmeko saada tätä lääkettä myös että voisimme elää ”sotataloudessa”, ymmärsittekö vihjeen..

(Kuva: SA historiaa)

Linnut

Tänään teemalta tuleva Alfred Hitchcockin linnut ei mielestäni kuulu hänen parhaimpiin elokuviin, vaan on mielestäni yliarvostettu leffa.

Muukalaisia junassa on minun makuuni ehkä paras Hitchcockin elokuva.

Vihreä aate on levinnyt kuin syöpä joka puolueeseen.

Katsoitteko eilen a-studion. Siinä mm Petteri Orpo (KOK) sanoi arvostavansa vihreää aatetta ja puhui hiilinielujen ja hiilijalanjäkien marssin tahdissa. Tässä aikas hyvin asiaa avattu Verkkouutisissa tänään tästä vihreästä aatteesta joka on kuin syvälle syöpyvää nykyajan kommunismia:

”Entinen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola (kok.) kertoo Uuden Suomen Puheenvuoro-blogissaan toistuvasti saaneensa kuittailua siitä, kun hän on syyttänyt vihreää aatetta EU:n energiapolitiikan kaaostilasta. Yleensä kuittailu on liittynyt siihen, miten vihreiden kaltainen pieni puolue olisi niin vaikuttava, että olisi päässyt pilaamaan koko Euroopan talouden ja energiajärjestelmän.

– Vastaan toistuvasti saman: kyse ei ole pikkupuolueesta vaan aatteesta. Ja kyllä, tämä aate on läpäissyt useimmat puolueet, meilläkin vasemmistosta kokoomukseen. Ei tarvitse kuin kysyä, mihin poliittiseen suuntaan useimmat toimittajat Suomessa itsensä identifioivat, ja ymmärrämme paremmin tilanteen kuvan, Korhola kirjoittaa.

– Aivan kuten stalinismi oli 70-luvulla yhden puolueen vähemmistösiipeä paljon voimakkaampi aate, vihreä aate on hallinnut poliittista ajattelua viime vuosikymmenet, hän jatkaa.”

Miltä kuulostaa? Se kuulostaa juuri siltä mitä se on ja tämä aate ei ole muuten puolueesta kiinni…

Jossain on kerrottu että venäläisillä oli 90- luvulta lähtien FSB:n ja jo 80-luvulla KGB:n ja Stasin kautta jo agenda jota levitettiin läntiseen Eurooppaan….vihreää aatetta jossa länsi luopuisi mm ydinvoimasta ja mm jo 70- 80-luvulla rakennettiin kilpaa kaasuputkia juuri tämän takia kohti läntistä Eurooppaa.

Miltä näyttää? Venäjä sai energia-aseen ja nyt se on suunnattu suoraan kohti Euroopan sydäntä ja se toimii.