Ikiliikkuja on keksitty

Sähkön hinta ylös – saadaan osinkoja jakoon – hyvitetään korkeaa hintaa ottamalla lisävelkaa – oikeisto moittii lisävelan otosta ja lupaa verohelpotuksia päästäkseen valtaan – leikkauslistat valmiina joten leikataan että saadaan osinkoja jakoon….

Helppoa kuin heinän teko.

Ensi kevään vaaleissa äänestäjille voitaisiin esittää kysymys samalla kun ehdokastaan äänestävät, että haluatko nykyisen hallituspohjan jatkavan myös seuraavankin nelivuotiskauden.

Jos nykyisten hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus ylittäisi 50% rajan, niin se toisi valtakirjan automaattisesti jatkaa virassaan,  vaikka suurin puolue olisikin nykyisestä oppositiosta.

Ja jos nykypohja saisi enemmistön, niin hallitusneuvottelut jäisivät käymättä, koska mitäs sitä ”hyvää ohjelmaa” muuttamaan.

Eli käytäisiin ikäänkuin blokkivaalit.

Mutta jos nykyinen hallituspohja jäisi alle 50% kannatuksen, niin sen jälkeen Purra aloittaisi suurimpana hallitustunnustelut.

Katsokaapa missä kaasuvuoto on Itämerellä (Päivitetty!)

Nyt kun yhtä aikaa kaksi kaasuvuotoa on havaittu Nordstream putkessa niin yksi vuoto näistä  on lähellä Tanskan salmia ja toinen sopivasti Gotlannin tuntumassa. Kohta Venäjä siirtää aluksiaan näille alueille ja aloittaa ”korjaustyöt”…?

Ynnäilkää itse..

Tässä kartta siitä missä voi hyvinkin alkaa tapahtumaan jotain mielenkiintoista? Kartassa punaisella nämä vuotoalueet. Noita vuotoja ei ole voitu saada aikaan muulla kuin sukellusveneellä ja erikoisjoukoilta jotka sukeltaa noihin syvyyksiin…

 

First picture taken of one of the Nord Stream gas pipeline leaks.

Taken by a Danish F-16 pilot. (Visegard 24)

Katsokaapa F-16 hävittäjän kuvaa tästä kaasuvuodosta Itämerellä ! Se on massiivinen:

Laitoin mukaan pari menneisyyden otsikkoa. Tässä on kaksi tietäjää jotka tietää muuten ihan kaiken ja on aina oikeassa?

 

 

 

Iivanoiden ryysyläisarmeija

”Armeija tarjoaa aseen ja univormun, loput hankittu itse! Eteenpäin taistelemaan! URAA! URAA!

On varmaan ”erikoisjoukot” liikenteessä kun pitää kysellä naisiltaan tamppooneja ja ohje on paikata niillä ampumahaavan, sekä ohje on hankkia makuupussit ja muutkin varusteet koska niitä ei ole jakaa!

Varsinainen ”kuoleman komppania”. Nämä menee varmaan tuhoonsa.

Ilmastotavoitteet ja oikeistopopulistien nousu

 

Pääministeri Sanna Marin uhoaa eduskunnan kyselytunneilla, ettei ilmastotavoitteista tingitä tuumaakaan. Samaa uhoamista kuulee EU:n piiristä.

Niinpä Venäjän pakotteita on kiristetty ja energiantuonnit lopetettu. Muistanette kuinka hallituksen ja EU;n taholta vakuuteltiin, ettei puhtaaseen energiaan siirtymisiä ja ilmastotavoitteita kaadeta ihmisten niskaan. Varsinkaan heikkoimmassa asemassa olevien elämä ja pärjääminen turvataan.

Kaikkia tahoja kuitenkin vaaditaan jollain tapaa osallistumaan ilmastotalkoisiin. No hyvä, tehdään sitten niin, kerran vakuutellaan, että kaikista pidetään huolta. Mutta mitä tapahtui?

Yhtäkkiä asevarustelu kiihtyy. Suomi hankkii uusia hävittäjiä 10 miljardilla. Ihmiset miettivät, eivätkö nuo tuhoa ilmastoa? Sen jälkeen junaillaan maamme Natoon. Tulee maksamaan maltaita. Eivätkö Suomeen lennätettävät ja täällä ympäri maata järjestettävät sotaharjoitukset tuhoa luontoamme?

Vihdoin viimein USA saa konfliktin aikaan Ukrainassa. Länsimaat pumppaavat aseita kohta sadalla miljardilla Ukrainaan. Sota ei saa loppua, koska aseteollisuus ei ole vielä tyytyväinen. Kuinka ollakaan, samaan syssyyn USA:n presidentti Joe Biden, nostaa ilmastotavoitteiden presidenttikautensa tärkeimmäksi asiaksi. Voiko härskimpää huijaamista tehdä?

Nyt sitten Euroopan valtaapitävät, tutkijat, mediat ja ”vasemmistopuolueet” itkevät krokotiilin kyyneiltä oikeiston ja äärioikeiston nousun tähden eri Euroopan maissa.

Ei sanaakaan omista teoista. Ei muka ymmärretä, että on olemassa peilejä, joiden eteen voisi mennä. Kysyä, mekö tämän saimme aikaan? Olisiko kenties kannattanut kyseenalaistaa kapitalismi? Sen sotapolitiikka, ihmisten hävyttömään riiston markkinatalouteen perustuvan kapitalistisen järjestelmän mielettömyys?

Valitettavasti joudumme kärsimään, koska nykyisiltä poliittisilta päättäjiltä ei löydy rohkeutta tai ymmärrystä tunnustaa tosiasiat: Nyt saamme mitä olemme tilanneet. Olemme mokanneet pahan kerran. Pitäneet kansalaisia ja äänestäjiä yksinkertaisina ja vaalikarjana. On pyydettävä anteeksi. Paluu vasemmiston juurille olisi täytynyt tehdä aikaa sitten.

Pyyntö: Alkakaa edes nyt pohtia ja tehdä täyskäännös ja tunnustaa: Vastaus on vahva vasemmistopolitiikka. Vain sillä pelastetaan kansat kärsimyksiltä. Välittömästi Rauhaa ja rakkautta pitää huolta jokaisesta kanssakulkijasta.

Yhteiskunnan peruspalveut pitää ottaa takaisin yhteiskunnan hallintaan

Peruspalvelut:

– vesi
– sähkö
– tiet ja rautatiet
– pääosa terveyspalveluista
– posti
– osa pankkipalveluista

Kävin eilen keskustelun erään kokeneen porvoolaisen monialahenkilön kanssa, joka ilman ottamattamattani asiaa esiin kirosi yhteiskunnan peruspalvelujen rapistumisen usealla noista mainitsemistani alueista.
Vain vesi noista tulee hanasta kysymättä, mutta kalliiseen hintaan, kun paska on levinnyt kaikkialle yhteiskuntaan putsattavaksi. Ja senkin halutaan jossakin yksityistää.

Kysyn, onko mitään perustetta olla ottamatta takaisin nuo palvelut joko kokonaan tai yhtiöittämisellä julkiseen pääomistukseen ?

Kekkosesta ”kekkoseen”.

Olen muutaman kerran ihan kurillani ja osin luontaisen uteliaisuuteni ajamana kokeillut, mikä saa vilkkaana käyvän ja eri aihealueita aaltoilevan pöytäseurueen harkitsemaan tarkemmin mitä suustaan päästää.

Siinä menevät niin muurarit, maalarit, hanslankarit kuin hampparitkin mykiksi, herroista ja narreista puhumattakaan, kun sanon olevani koulutukseltani psykiatri.

Keskustelu menee poikki kuin veitsellä leikaten ja menee tovi ennen kuin kohdehenkilöni saavat puhelahjansa takaisin, mutta nyt sanomiset ovatkin hyvin harkitsevia ja varovaisia.

2)   Sitten olen äimistellyt sitä, että miksi suomessa jälleen on palattu Kekkosen viimeisten vuosien  aikaan, kun  pidetään Marin kulttia pystyssä ja peitellään ja suojellaan hänen kyvyttömyyttään hoitaa maan korkeinta luottamustointa.

Sehän on selvää, että Kekkosella kuten Marinillakin  oli ja on  hovinsa ja perässä hiihtelijänsä ja häntä pidettiin/pidetään vallassa, vaikka ongelmat ovat syöksymässä silmille ja paljastuessaan  kaataisivat koko korttitalon ja monarkian luhistuessa hovinarritkin joutuisivat ”kortistoon”.

Tiedän että Marin on ”kulttijohtaja”, joka on erehtymätön ja koskematon, mutta itse en suostu muiden tavoin tekemään joukkoitsemurhaa häntä suojellakseni.

 

 

 

YLE . ”Italian johtoon nousee äärioikeistolainen äiti, joka vastustaa maahanmuuttoa”

Jossakin on Italian kestokyvyn rajat – tulijoiden rodusta riippumatta

https://www.ess.fi/paikalliset/240488

Pakolaisvirta Italiaan lisääntyy – reitti Libyasta on nousemassa suosioon

*

Kuva:

https://i.media.fi/incoming/img2273242/alternates/FREE_960/1452590.jpg

*

Irlantilaisen Irish Timesin mukaan syy Libya-Italia-reitin suosioon on maiden välinen etäisyys: Libyasta on Italian Lampedusaan vain noin 470 kilometriä.