Talvi ja mahdolliset sähkökatkokset.

Niin paljon kuin tuosta on kirjoiteltu; huolissani en ole.
Jos sähköt katkeavat, meillä on alkuvaiheeseen paristokäyttöisiä ”kynttilöitä”, voi myöskin käyttää AA akkuja.
Ruuanlaitossa ei tarvitse tuhrailla millään trangioilla, jotka ovat itseasiassa vain veden lämmitykseen tarkoitetut. Nuo lämmitettävät pussieinekset eivät kyllä mitään halpoja ole.
Puita hellaan ja sapuskat valmistumaan.
Pakastimien ja jääkaapin ”hengissäpitämiseen” on 2,6 KW siniaaltoagregaatti, riittää siitä valaistukseenkin, tietokoneeseen ja kännyköihin.
Tämä kaikki on minulle jo elemassaolevaa ja vanhaa perua siitä kun täällä vielä olivat avolinjat olemassa; nyt kaapeloidut.

Mistä pääministeri Marin maailmalla tunnetaan?

Onko rakas naapurimme Ruotsi tästä käypä esimerkki noin yleisemminkin?

Iltalehden artikkelissa kerrotaan kuinka Ruotsissa on julkaistu satoja Marinia koskevia artikkeleita eri lehdissä. Eli hyvä, hyvä?

Kuitenkin samassa IL:n artikkelissa Suomen Tukholman-suurlähetystön lehdistöneuvos Elna Nykänen Andersson toteaa, että eivät ruotsalaiset silti Marinin tai hänen hallituksensa poliittisia mielipiteitä juuri tunne. Suosio kohdistuu Mariniin henkilönä.

Nahkatakki ja bilevideot. Nahkatakki ja farkkushortsit Ruisrockissa. Marin lentokoneessa. Marin diplomaattiauton kyydissä. Jne. Pääosassa henkilö Sanna Marin, ei pääministeri Marin.

Itse vedän yllä olevasta sen johtopäätöksen, että Marin on tyypillinen some -ajan tähti, joka taitavalla somen käytöllään on brändännyt itsensä ihmisten mieliin niin täällä kotimaassaan kuin myös ulkomailla. Sopivasti muokatuilla kuvilla ja poseerauksilla on onnistuttu saamaan aikaan se julkisuus mikä hänellä on.

Laajan julkisuuden myötä hänet listataan usein myös vaikutusvaltaisten ihmisten joukkoon. Mutta kuinka vaikutusvaltainen on henkilö, jonka mielipiteitä ei laajemmin edes tunneta?

Noh, kaikkea sitä tuleekin mieleen näin maanantaiaamuna.

 

Voiko kysely vajota näin alas- ketkä ovat olleet Suomen parhaita presidenttejä ?

Kyselyn tarkoitusta on vaikea ymmärtää tässä ajassa, koska vastaus tiedetään kysymättäkin.

Toiseksi se kertoo siitä, ettei edes presidenttien historiaa tunneta. Emmekä elä siinä ajassa, missä kulloinenkin presidentti on johtanut Suomea erilaisin valtaoikeuksin.

Kolmanneksi, mitä tällä kyselyllä haetaan ?

Tässä se itsestään selvyyden ydin:

”Historian professori Henrik Meinander Helsingin yliopistosta ei pidä Niinistön kärkisijaa yllättävänä.

– Nykyinen presidentti saa yleensä laajan tuen, se liittyy kansalliseen identiteettiin. Suosio johtuu myös siitä, että hän johti tänä keväänä prosessia, jonka päätteeksi Suomi jätti Nato-hakemuksen. Tapa, jolla se hoidettiin, vakuutti kansalaisia.

Seuraavaksi eniten mainintoja saivat presidentit Tarja Halonen (28 prosenttia), Martti Ahtisaari (23 prosenttia) ja Carl G. E. Mannerheim (22 prosenttia).

Osa kyselyyn vastanneista kertoi tehneensä valintansa omakohtaisen kokemuksen tai presidenttien tunnettuuden perusteella.

Kyselyssä Suomen itsenäisyyden ensimmäiset presidentit sijoittuvat matalimmille sijoille.

– Aika moni presidentti on jo unohtunut. Historian professorina minun täytyy tietenkin sanoa, että se johtuu siitä, että suomalaiset eivät muista omaa historiaansa.

Lue alta, ketkä ovat Meinanderin omat suosikit historian parhaiksi presidenteiksi, ja mistä kukin presidenteistämme muistetaan. ”

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv-n-kysely-he-ovat-kolme-suomen-kaikkien-aikojen-parasta-presidenttia/8580928

Mannerheim olisi ollut omassa ajassaan suosituin.

Kekkonen Kekkosen aikana aikuiselämäänsä pisimpään eläneet ja monet seniorit vieläkin.

Ryti suurten päätösten presidenttinä sota-aikoina jne..

Bon Appetit.

Huomenna vietetään itsenäisyyttämme, joka siis kesti vuodesta 17 vuoteen 95 asti, jonka jälkeen se menetettiin  liittyessämme Euroopan yhden totuuden keskuskomiteaan.  Nykyään se on minulle muistojuhla menneiltä ajoilta, kun kaikki oli paremmin, eikä tarvinnut pelätä Brysselin voutia oven takana kolkuttelemassa, kotimainen vouti olikin enkeli tämän rinnalla.  Sytytän kynttilän niille, jotka itsenäisyytemme säilytti ja taisteli sen säilymisen puolesta aina vuoteen 95 asti ja sen jälkeen häpeän niitä, jotka itsenäisyydestämme luopuivat kynän piirrolla.  En viitsi mainita sitä sanaa joka näitä ilmentää, sen tietävät kaikki.

Mutta syödään ja juodaan hyvin ja tarjotaan parasta mitä talosta löytyy, itseään säästämättä ja mistään mitään tinkimättä.

Ja voissahan se ryssä on paistettava, toiset haluaa sen kypsänä, toiset taas puolikypsänä ja itse pidän verisestä, siinä on tappamisen meininki.

Ruokajuomaksi ehdotan vodkan ja kahviliköörin yhdistettä maidolla laimennettuna, tätä juomaa kutsutaan nykyään Lukasenkan pommiksi, paremmin se muistetaan valkovenäläisenä, tällä juomalla menee kurkusta alas huonommaltakin maistuva pala ryssää.

Ryssä oli ennen ”rauhoitettu eläin”, mutta helmikuun jälkeen se taisi itse tehdä itsensä pannulle sopivaksi.

Ja aamukohmelo jos iskee, niin ei kun Lappeenrantaan, siellä on torilla atomia tarjolla aseveli hintaan.

 

 

 

 

 

On vain hyvä että mukavuuksista tingitään

Nyt kun talvi tuli ja sähkön käyttöä joudutaan säästämään niin on vain hyvä että pitää taas luottaa muuhunkin kuin siihen että kaikki toimii napista. Olemme saaneet elää vailla huolta nykytekniikan avulla. Ehkä tämä opettaa myös nuorempia toimimaan tilanteessa missä sähköt katoaa ja kynttilät laitetaan päälle, tulipesään tuli (jos sellainen on) sekä vesihuollon ja kuivamuonan hyödyntäminen. Minä tavallaan nautin tästä…

 

Ureheilussa on aina kehitystä olemassa

Kun keskustellaan urheilun tyyleistä uusien tyylien mukaan tulosta ja aina ollaan eri mieltä kaikesta

Kun nyt mentäisiin ekoihin Olympian kisoihin  siellähän miehet urheili alasti sekin tyyli on nykyään varmaan jo kieletty

Silloin areenalle ei naisilla ollut asiaa tulla mutta sekin pykälä on muuttunut ja nyt naisetkin saa tulla areenalle

Kun tuo Ruotsalainen hyppäs vee tyylillä oltiin siitä mieltä että se olisi ruma tyyli

Mutta tyylitkin vaihtuu ja nyt ei vee tyylistä sanota että se olisi ruma tyyli ollaan vaan sekin sitten hyväksytty

Niinpä niin mutta kuka viitsisi katsella ilkosillaan kilpailevia miehiä ja olis sekin näky kun on nyt talviurheilu  mukana

20 Astetta pakkasta ja äijät kilkerit paljaan siinä voi tulla filu alastomaan

Mutta tyylinsä kullakkin urheilua kuitenkin kehitellään jatkuvasti aina ei mennä hyvään suuntaan

Mutta noinkin asia voi mennä soomoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

EU:n suurvallan presidentillä viiraa

Eikö Ranskan presidentti Macronille on ole käynyt selväksi, että ainoa turvattomuuden lähde Euroopassa on Venäjä.

Venäjän rajanapurimaita, entisiä Neuvostoliiton alusmaita (Baltian maat, Puola ..),  on liittynyt NATO:on.

Syy tähän on selvä – Venäjän uhka.

*

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/2dbacefa-c853-4ada-babb-553b1bf59d7d

Ranskan presidentti Macronilta käsittämätön lausunto: Venäjän turvallisuushuolet huomioitava

Venäjän turvallisuushuolet – kuten Naton laajeneminen – on huomioitava Euroopan uutta turvallisuusjärjestystä rakennettaessa, sanoo Ranskan presidentti Emmanuel Macron.

Jäähyväiset aseille?

Suomi ja Viro ostavat aseita ennätysmäärän USAsta ja myyjä kiittää.
Onneksi Orpo laatii menoleikkauslistoja, mutta niissä ei taida olla aseostojen leikkauksia?
Vasemmisto on pannut merkille että leikkauslistoista ei kerry luvattua summaa.
Voidaan myös kummastella tähän yhteyteen luvattuja veronalennuksia jotka mitätöisivät leikkauksien hyödyn?
Rivien välistä paistaa kysymyksessä olevan tulonsiirto vähäosaisilta hyvinvoivalle osalle väestöä.
– Journalistit jättävät kertomatta suunnitelman kokonaisuuden?
– Kansan enemmistö hyväksynee aseostot, mutta ollaanko yhtä mieltä miten se rahoitetaan?

Hallitusneuvotteluissa sovittua ei muuteta, vaikka taivas putoaisi niskaan.

Vaikka maailma ja yhteiskunta muuttuu ympärillämme kiivaaseen tahtiin ja mikään ei ole varmempaa kuin epävarma, niin mitään ei pitäisi hakata kiveen pidemmäksi aikaa kuin aamusta iltaan.

Mutta mitä vielä, täällä meillä toimitaan, uskotaan ja vannotaan siihen pyhään kirjaan, joka on neljä vuotta sitten kirjoitettu, siitä pilkkuakaan muuttamatta.

Nytkin saadaan seurata tätä näytelmää, kun toiset lukevat tätä pyhää kirjaa kuin piru raamattua ja toiset ristiinnaulitsevat itsensä Arkadianmäen kukkulalle hurskaudessaan.

Nyt odotetaan sitten vain vapahtajan paluuta maailmalta takaisin tänne syntisten joukkoon, jossa on käynyt hakemassa todisteita hyvyydestään ja istahtaa viimeiselle ehtoolliselle koko viiden viisaan ”neitsyen” voimin.

Saas nähdä onko tämä pyhien likkojen kööri vielä pääsiäisenä koossa ensinkään, että joko on öljy ( venäläinen ) loppunut lampusta.

 

 

 

Antakaa vainajien levätä rauhassa

Meillä on useampi presidentti kuollut jotenka antaa heidän olla rauhassa teidän kirjoituksenne menee ns kuuroille korville

On turha haukkua sellasta joka itse ei kykene teille vastaan yhtään mitään ja sen verran kunnioitusta pitää vainajalle olla

Eläviä politiikkoja saa arvostella ihan kaikkia mutta vainajat olkoot arvostelujenne ulkopuolella

Tuollasta pidetään hyvänä käytöksenä ja siksi aina voimassa kaikille jotka arvostelee jotakin

Kekkosen aika varsinkin alkutaipaleella ei ollutkaan mikään helppo nakki sitä säännösteli moni asia joka sodasta Venäjän toimesta saneltiin

Nyky ihminen ei sitä huomioi vaan kailoo naama punasena milloin mitäkin asiaa vailla alahuulta ja varsinkin ilman tietoa

Ja vaikka ajasta on kirjoja tehtynä niissä se koko totuus ei tule julki

Kekkonen teki sen minkä kykeni siinä tilassa oikeasti teki vähän enemmän kun mitä nykyiset osaa edes nähdä

Mutta turhaa vauhkota Kekkosen aikaa huonona siinä oli paljon hyvää josta nyt saatte nauttia soomoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast