4 vastausta artikkeliin “Enpä tule viettämään tipatonta”

  1. Se on jokaisen löydettävä oma tie. Itse pyrin ottamaan aina välistä 3kk tipattoman, noin vuosittain. Yleensä sijoitan sen syksyyn, niin on samalla loistava tekosyy kieltäytyä pikkujouluista joista en lähtökohtaisesti paljoa perusta.

  2. Parin oluen ostamisessa tavallisesta kaupasta on sekin hyvä puoli, ettei tarvitse lainkaan asioida Alkossa.

    Itse nykyisin juon alkoholia pari kertaa vuodessa; kesällä omalla parvekkeella ruokaillessa viiniä join saadun yhden pullon, ja kuoharit isoäidin 95-vuotispäivillä samoin kuin erään vanhemman tuttavapariskunnan hääpäivään osallistuessani alkujuomiksi.

    Siihen, mitä nettiin kirjoittelen ja olen kirjoitellut ei liity sen enempää alkoholi kuin huumeetkaan, vaan ihan muista syistä kuten masennuksen sekä aliravitsemuksen voimistama henkinen pahoinvointi.
    Nuorena olen ottanut useankin kaatokännin sekä kannabiskokeiluni, tutustuessani maailmaan ja myös miellyttämisenhaluisuuttani, kun en silloin kyennyt kunnioittamaan itseäni tai tajunnut, ettei minun tarvitse olla kaikille mieliksi tai yrittää leikkiä jotakin mitä en ole. Yritin olla kuten muut, mihin enää ei ole mitään tarvetta ollut vuosiin. 🙂

  3. Mulle ei ole reiluun kolmeen vuosikymmeneen ollut tipatonta Tammikuuta

    Syyt monet tietää miksi kun ei voi ottaa teelusikallista asia menee siinä
    Jos ottaisin menee sänkyssä voihkien viikko kun siitä toivun

    Enkä ota uutena vuotenakaan en tipan tippaa missä on alkoholia

    Mutta se onkin minun juttuni kokonaan ja helppoo kun heinän teko en ole saanut milloinkaan ns hyvää viinaa enkä muutakaan missä on prosentteja terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *