On tahoja, joiden kanssa tehty sopimus on kuin veteen piirretty viiva

Mielestäni Venäjän hallinon (Putinin) ja Afgaanihallinon (taleban) kansa tehdyllä sopimuksella on yhteinen piirre – ennemmin tai myöhemmin putin ja taleban pettää sopimuksen.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c39d9960-6c26-42ff-8392-c4bd907477e0

Yhdysvallat on tappanut al-Qaidan johtajan

Virkamies sanoo talebanien rikkoneen Yhdysvaltojen kanssa Dohassa 2020 tehtyä sopimusta, joka lopulta johti Yhdysvaltojen lopulliseen vetäytymiseen Afganistanista. Virkamiehen mukaan on selvää, että taleban-johtajat olivat tietoisia al-Zawahirin läsnäolosta Kabulissa.

5 vastausta artikkeliin “On tahoja, joiden kanssa tehty sopimus on kuin veteen piirretty viiva”

  1. Eipä kait kukaan pokerinaamalla uskonut että tuo diili kestäisi. Piti vaan saada joku show näytille että Bidenin naama pelastuu.

  2. Osa tuosta länsimaiden sopimisesta perustuu typeryyteen ja sokeaan uskoon siitä, että nämä kaiken maailman puliveijarit puhuisivat vakavissaan ja tosissaan länsimaiseen tapaan.

  3. Trumppihan sen sopimuksen Talibanin kanssa junaili, Biden vain toteutti. USA:ssa taisi olla aika suuri enemmistö väsähtänyt sotaan siellä. Suo siellä, vetelä täällä.

  4. Minulla on Lumo Energian sähkö. Lumo lopettaa. Uusi sopimus karmaiseva? Olisi pitänyt säästää isäukon lammasnahkaturkki, minkä aikoinaan osti voitettuaan veikkauksessa päävoiton.
    Ehkä laitan kämppään nukkumateltan vetoisuuden vähentämiseksi. Vanhoissa elokuvissa voi usein nähdä katettuja vuoteita.

Vastaa käyttäjälle Albanus Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *