Annetaan lasten olla ja elää lapsina, eikä kaadeta omia virheitämme heidän kannettavakseen.

Ei varmasti kukaan halua palata maassamme kasvatuksellisesti sille linjalle takaisin jossa opetetaan, että joka vitsaa säästää se lastaan vihaa.

Mutta sodanjälkeisinä vuosikymmeninä lapset ja nuoret kokivat kuitenkin heille osoitetut rajat rakkaudenosoitukseksi heitä kohtaan ja tunteeksi että heistä välitetään ja että heistä huolehditaan.

Elettiin niukkuuden aikaa ja kasvettiin herran nuhteessa ja kunnioitettiin isää ja äitiä ja vapautta annettiin vain vastuita ja velvollisuuksia noudattamalla.

Taidan olla jäävi viisikymmenlukulaisena sanomaan, että terve päisiä ja tolkun kansalaisia tuli suurista ikäluokista ja vaikka sodankäyneet miehet eivät traumaattisina useassa kodissa vitsaa säästäneetkään, niin  siitä huolimatta tai sanoisinko sen takia  yhteiskunta on kehittynyt tuhkasta rikkauteen.

Mutta mutta, katsokaapa mitä vapaa ja kaiken salliva kasvatus on saanut aikaan, löytyykö enään yhtään tervepäistä lasta ja nuorta, joiden päitä ei ole sekoitettu rahan ja materian ja yltäkylläisyyden jumalaa palvoen.

Vanhemmat kotona ja opettajat koulussa ovat laskeutuneet auktoriteetteina lasten tasalle ja heiltä on lainsäätäjäkin ottanut keinot asettaa turvalliset rajat lapsille ja nuorille.

Mutta kaikki nyt näkevät, että kun lapsilta on viety lapsuus ja he ovat joutuneet kaiken maailman höyrypäiden ja maailmanlopun profetioiden ja uskonto ismien välikappaleiksi ja sanansaattajiksi, niin silloin ei enään heitä pelasteta rakentelemalla yhä suurempia sairaalakolosseja häiriintyneille lapsillemme ja nuorillemme.

Jos ja kun kuten nähdään, että kun perheet voivat henkisesti huonosti, niin yhteiskuntakin on sairas ja siihen ei auta yhä lisätä vain vapautta ja materiaa, vaan rajoja, niin vain sitä kautta voi yksilöiden ja yhteisöjen tervehtyminen alkaa.

 

12 vastausta artikkeliin “Annetaan lasten olla ja elää lapsina, eikä kaadeta omia virheitämme heidän kannettavakseen.”

  1. Olen vaimon kanssa joka päivä kiittäneet luojaa, että olimme lapsia viisikymmenluvun suomessa, sillä niin raadolliseksi on yhteiskunta muuttunut, jossa nopeat syövät hitaat ja köyhyys on sairaus.
    ……………..SAATANA, etten paremmin tule ja sano.

  2. arvi : ”Mutta mutta, katsokaapa mitä vapaa ja kaiken salliva kasvatus on saanut aikaan, löytyykö enään yhtään tervepäistä lasta ja nuorta, joiden päitä ei ole sekoitettu rahan ja materian ja yltäkylläisyyden jumalaa palvoen.
    Vanhemmat kotona ja opettajat koulussa ovat laskeutuneet auktoriteetteina lasten tasalle ja heiltä on lainsäätäjäkin ottanut keinot asettaa turvalliset rajat lapsille ja nuorille.”

    Niinpä ..

    Oneksi kuitenkin löytyy vielä myös paljon tervepäisiä lapsia ja nuoria.

    .. ja sitten on myös..

    https://kotiliesi.fi/terveys/hyvinvointi/uupunut-nuori-tarvitsee-aikuisen-tuen/

    Uupumus on yleistä erityisesti nuorilla naisilla. Lähes joka viides yläastetta ja lukiota käyvistä tytöistä on uupunut. Tämä käy ilmi THL:n teettämästä kouluterveyskyselystä.

    *********

    Rankkaa biletystä- miten vielä jaksaisi opiskella?

  3. Nousevat kasvatuksen auktoriteetit täällä valloillaan, niin en voi kuin kannustaa teitä lainaamalla erästä Charles Darwinia, joka taisi pureskella kissanpoikasenkin kynnet omien tutkimustensa saatossa:

    ”A critic, without any grounds, disputes the possibility of this act … for the sake of discrediting my work. Therefore I tried, and found that I could readily seize with my own teeth the sharp little claws of a kitten nearly five weeks old.”

    Meow 🧶 🐾

  4. Alla on varmasti hyviä neuvoja lasten kasvatukseen.

    Näistä neuvoista ei kylläkään löydy ratkaisua miten aikuiset nuoret naiset saataisiin jaksamaan samanaikaisesti opiskelemaan ja bilettämään.

    *
    https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/04/04/lastenpsykiatri-jari-sinkkonen-lapset-kayttavat-aina-valtaa-kun-siihen

    Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen: ”Lapset käyttävät aina valtaa, kun siihen tarjoutuu tilaisuus”

    Pyörittääkö lapsesi perheenne sirkusta tai johtaako hän sinua kuin paraskin kapellimestari? Useimmat lapsen kasvattamiseen liittyvät kiperät pulmat ovat varsin arkisia ja liittyvät ihan tavalliseen elämään. Esitimme Jari Sinkkoselle kahdeksan vanhempia askarruttavaa kasvatuskysymystä.

    1. Mutta entä nuoret ja aikuiset elämässään uupuneet miehet, joilla on niin suuria ongelmia sosiaalisissa suhteissa sekä luetun tiedon kautta muodostunut pakkomielle pysyä raittiina, etteivät lähde bileisiin vaan maksavat prostituoidulle, jolla korvaavat sekä läheisyyden että parisuhteen hyödyt? Miten heitä autetaan kun heille nainen on lihakimpale, jonka saa ostettua rahalla netistä, jossa shoppailla voi jopa täydelliset speksit haluttua hiusväriä sekä kuppikokoa myöden? Samat nuoret pojat yksinään katselevat banaanikärpäs-sukupolvien elämää yksinäisen asuntonsa hämärissä, jossa TV-tasolle kertyneissä tuplapukkilaseissa lilluu omat eliöstönsä, ja viikonloppuisin nörttien kanssa mennään metsään päihtymään netistä tilatuilla nappuloilla. Millaisessa maailmassa he elävät?

  5. Belgialaissyntyinen Puolalais-juutalainen psykoterapeutti Esther Perel on esittänyt, että nettipornon kulutus miehillä olisi mm. siksi niin suosittua, koska pornon kulutuksessa välttää torjutuksi tulemisen tunteidenkin uhkan. Tällaisessa maailmassa me elämme. Tunteilu kun korvataan järkeilyllä sekä älyn ylimielisyydellä, niin ihminen vieraantuu itse itsestään ja syyttää siitä pahaa Eevaa joka meni tarjoamaan omenan.

  6. Lasten kasvattaminen on vaikeaa eikä siinä kukaan liene täydellinen edes muutaman lapsen kasvatettuaan.
    Onneksi omistani on tullut suunnilleen kunnollisia ja yhteiskuntaa omilla toimillaan tukevia kansalaisia kasvatuksestani huolimatta.
    Nyky-yhteiskunnassa on mielestäni yhtenä ongelmana suunnaton suorittamipaine ja massiivinen ”harrastaminen”, mihin vanhemmat lapsiaan jollain tavalla ajavat.
    Lasta kuskataan viikoittain useisiin harrastuksiin niin, ettei omaa aikaa oikein jää.
    Samoin lapsilta odotetaan suuria saavutuksia näissä harrastuksissa, mikä aiheuttaa henkistä painetta ja johtaa uupumukseen.
    Lasten pitäisi saada olla lapsia ja leikkiä aikansa ilman tuollaista painostusta.
    Niin oli 50- ja 60-luvuilla, kun itse olin lapsi ja nuori.

  7. Niin se vaan on. Omasta lapsuudesta koiruuksineen voisi kirjoittaa kirjan. No, en kirjoittanut, vaan puhuin ”äänikirjan” kasetille lapsille. Oli heillä nauru makeaa.
    Ruokapöydässä, minun lapsuudessani, meillä istuttiin kuin kadettlkoulussa, oikeat otteet välineistä, ryhti, ei lässytetty, pulistu ja syötiin kaikki, mitä lautaselle otettiin. Kuri oli isän perua. Äiti pehmensi.
    Omilla lapsillani oli normaalit käyttäytymissännöt, harrastuksiin menivät itse, välineet itse paitsi rumpusetti ja muut soittimet.
    Paremmin he ovat pärjänneet ammateissaan kuin me vanhemmat.
    Kädenväännössä pärjään enää juuri ja juuri pojalle. Tytär soittelee Chopinia ja minä suutani tai cha-chaata.

  8. Nyky-yhteiskunnassa lienee paljon näyttöjen edessä tiedon sekä älyllisyyden suohon uponneita ujoja, kilttejä pikkupoikia, joista osa on hälyyttävässä psyykkisessä vaarassa syrjäydyttyään laitteiden sekä teknologian yksipuolisuuteen, jossa ahdingossa heille tarjottu apukin joudutaan toimittamaan heille kotiin siinä tutussa muodossa joka enää ylipäätään nuo lapset tavoittaa. Tästä esimerkkinä vaikkapa Sekaisin-chat:

    ”Sekasin-chatia ylläpitää Sekasin Kollektiivi. Sekasin Kollektiivi on lukuisten toimijoiden yhteenliittymä, jota koordinoi MIELI Suomen Mielenterveys ry, Suomen Punainen Risti, Setlementtiliitto sekä SOS-lapsikylä.”
    (Wikipedia)

    Nuoret tiedon valtakuntaan jalostetut pärjäävämmät herrat puolestaan saattavat olla hyvinkin oikeamielisiä sekä elintavoiltaan itse itsensä optimoineita, joilla riippuvuus saattaa olla urheiluun sekä terveydenhuoltoon, jota teknologian avulla mittaillaan, käydään keholle vähiten kuluttavilla intervallijuoksulenkeillä pelkkää oman kehon vastusta hyödyntäen, ollaan laskettu ruuan eettisyys sekä tuontipäästöt viimeisen päälle, eikä maulla tai ruuan maistuvuudellakaan tai tuoksulla ole väliä tiedon valtakunnassa, jossa tehosekoittimeen ladataan yksi sipuli, nesteet, proteiinit, rasvoista sekoitettu emulsio sekä sydämen terveyttä edistävä aspirin-tabletti, jotka sitten sörsseliksi ja kurkusta alas vesilasillisen sekä kofeiinitabletin kanssa. Keittiössä pillerivaa’at sekä vitamiinipurkit korvaavat marjat, kattilat sekä paistinpannun — ja naiset aamukahvia juodessaan voivat ihastella urheiluun addiktoituneita kumppaneitaan, jotka maksimoivat optimaalisen proteiinin saantinsa niin tehokkaasti, että eivät voi liittyä pöydän ääreen, vaan lusikoivat maitorahkansa yökkien keittiön lavuaarin yllä, johtuen siitä ettei se heille itselleenkään maistu, mutta on pakko koska tietää miten kuuluu elää hyvin! ☝🏼

    Tieto ja äly ovat valtaa!

    1. … mieluummin omakokemustieto ja tilannenokkeluus sekä sosiaalinen hoksaavuus- lahjoina.
      Kokemusta ei voi kaupan hyllyltä ostaa, ei kirjoista lukemalla eikä scifiä katselemalla tai tekstaamalla tai kännykkärakkaudella tai luureista.
      Ihmisellä on silmät, korvat, haju, maku, tunto, jalat, kädet, maha, lihakset, joita pitää käyttää päästä puhumattakaan.
      Ihmisen pitää tehdä käsillä jotain oikeaa.

  9. Että tässäpä minä juon tätä elähdyttävää kardemummakahviani, ja äijä voi painua todistelemaan terveyttään sekä älykkyyttään seuraavaan kotitalouteen. Kiitos ja näkemiin. Kadulla kävelee vastaan legginsseissä pylleröiviä poninhäntäisiä tai sinitukkaisia ”vaihtoehtoisia” kolmetoista tusinassa, eiköhän niistä löydy jokaiseen tukahdutettuun tunnetarpeen kaikuun jotakin mikä hetkeksi vie huomion uutistulvasta ja laitteista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *