Ei itkeä saa ei meluta saa, joku voi tulla ikkunas taa……

Nyt valmistellaan aidan rakentamista itärajallemme, että kaikki tänne pyrkivät passittomat ja passitetut kulkijat saadaan pysäytettyä.  Mutta mitä tehdä näille kymmenille tuhansille, joita eivät aidat ja maalliset esteet pysty pysäyttämään ja jotka tuhoavat, sotkevat ja syövät maamiehen kylvämät pellot syksyin keväin ja ovat vielä rauhoitettuja EU.n keskuskomitean määräyksestä.  Naapurin isäntäkin sanoi, että noin 80% sadosta tuhoutuu näiden vierailujen seurauksena ja että hänkin on joutunut viljelyalansa pudottamaan puoleen normaalista, kun hänen ”perseensä” ei enään kestä kattaa joka vuosi seisova pöytä näille rajan yli vyöryville ”droneille”.

Sitten tosesta asiasta tiedustelisin, että miksi tutkimuksien mukaan Suomen kansasta noin 15% ei saanut ns.Natotartuntaa ja mikä heidät teki immuuneiksi kyseiselle ”viirukselle”.  Ja taisi olla 8 edustajaa eduskunnassakin, joiden oma immuniteettijärjestelmä torjui ”Natohyökkäyksen”.

Koronahan levisi nopeasti kansan keskuudessa, mutta tämä ”natotus” ei tarvinnut kuin pari kuukautta, kun valtaosa oli ”Rapalan” niellyt koukkuineen.

Vielä ehdottaisin, että rahan ja vaivan säästämiseksi luopuisimme vaaleista ja antaisimme valinnat Galluppien tehtäväksi ja kuten huomasimme, hyvin se pelitti sotilasliittoon liittymisenkin puitteissa.

PS.  ylläpito voi poistaa jos nämä menevät liikaa jonkun tunteisiin ja aiheuttavat mielipahaa yleiseen asenneilmapiiriin.

24 vastausta artikkeliin “Ei itkeä saa ei meluta saa, joku voi tulla ikkunas taa……”

  1. Meinasin vielä kysäistä, että kumpi voittaa karhu vai leijona, sitä kysyi multa johtaja, mutta mikä minä olen hälle vastaamaan, multa luvut jäi kesken aikanaa…. ( tiedättekö te )

  2. Lukusi edustaa normaalia gaussin käyrää, jossa toisessa alimmassa päässä ovat ne alle 10 % tyhmiä, kahelita ja muutenkin tolloja eli edustavat juuri kuvaamiasi ei- natolaisia ja koronaan epäuskovaisia.
    Toisessa päässä samat n. 10%, erittäin fiksuja älypäitä, jotka uskovat riipumattomaan totuuteen, ja riippumattomaan mediaan ja tieteeseen.
    Ja keskikastissa 80 % tavallisia arkipäivän järkeviä tallaajia.

    1. Kuulun tähän tyhmien, tollojen ja kaheleiden joukkoon, joita ei Gallupit ohjaile ja joita ei jokainen rasahdus rajan takaa saa hyppimään seinille.

      1. Pääosaa eli n. 80% kansasta eivät gallupit ohjaa.
        Se sijaan sokeat ideologiat ja kaikenlaiset salaliittouskonnot ohjaavat sitä pientä osaa, mikä vastustaa kaikkea.

  3. Kun päivittäin eri medioissa näen kuinka Venäjä toimii en pysty ymmärtämään Arvin sinisilmäisyyttä. En näe NATOssa muuta kuin turvan arvaamattoman ja sotahullun Venäjän aggressioita vastaan.
    Hanhien liika hyysääminen menee yli ymmärrykseni ja nostaa antipatioita Vihreiden politiikkaa kohtaan

    1. Myllymatti,- sinisilmäinen tosiaan olen, mutta se liittyy geeniperimääni. Ukrainaa en pysty, vaikka siihen muut pystyvätkin, niin vertaamaan Ukrainaa ja sen tilannetta Suomeen, vaikka kuinka peloteltaisiin

  4. Jossain uutislähetyksessä sanottiin, että siellä olisi jo kolme metriä korkea verkkoaita. Eihän se tietysti mitään pidättele, ei estänyt edes meidän lampaita. Meillä ei kiusaa hanhet, mutta joutsenet rääkkyy minun nukkumasänkyni ikkunan alla.

    1. Nämä valtavat hanhiparvet mitkä tätä kautta matkaavat ( Kesälahti ) pohjoiseen, niin laskeutuvat Suomen puolelle ruokailemaan siksi, koska rajan toisella puolella ei ole naapurilla mitään viljelyksiä ja jos siellä viljelyä olisi, niin se on varmaa, että lintupaisti kuuluisi heidän ruokavalioonsa ilman suojeludiregtiivejä.

  5. Ylläpito ei suostu poistamaan – vihainen saa olla, perkelettä saa päästää, kunhan ei mene kenenkään henkilöön. Tässä mentiin päätöksiin ja elukoihin, antaa palaa vaan.

    Kieltämättä minun on vaikea ymmärtää millä vimmalla suojellaan eläintä, joka on äärimmäisen elinvoimainen.

        1. Mitenkähän se muka on uhanalainen tuolla määrällä?
          Sitä paitsi niiden on cityvirheille ihan yllättäen todettu osaavan muuttaa naaourimetsään, jos se ”numeroitu” pesäkuusi sattuukin kaatumaan.

          1. Myös cityvirheille ihan yllättäen niiden on todettu voivan sujuvasti asustella myös kerrostaloalueilla, mikä ei virheiden teoreetikkojen mielestä ole mitenkään mahdollista.

  6. ”Sitten tosesta asiasta tiedustelisin, että miksi tutkimuksien mukaan Suomen kansasta noin 15% ei saanut ns.Natotartuntaa ja mikä heidät teki immuuneiksi kyseiselle ”viirukselle”. Ja taisi olla 8 edustajaa eduskunnassakin, joiden oma immuniteettijärjestelmä torjui ”Natohyökkäyksen”.” – Lainaus avauksesta.

    Olisiko näiden 15 prosentin kohdalla kyse tukholmasyndroomasta? Osalla varmaan murhauttaja_Leninin Venäjälle ja venäläisille jättämä postmoderni leima.

    Ryssä on kurmuuttanut suomalaisia satoja vuosia ja olisiko tuo ryssän hyökkäys suvereenisen Ukrainan kimppuun saanut suomalaisten maljan vuotamaan (vihdoin) yli?

  7. https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/heikkitala/161121-ryssavihan-juuret-suomessa/

    1570-1595 Pitkä viha eli 25-vuotinen sota Venäjää vastaan. Sota näännyttää pahoin Suomen väestöä.

    Isoviha 1700- 1721. Venäjä miehitti Suomea usean vuoden ajan.
    (Historioitsija Teemu Keskisarjan mukaan venäläiset veivät Isovihan aikana 30 000 naista ja lasta myytäviksi orjiksi Venäjälle. Osa naisista päätyi miehittäjien bordelleihin.Väkilukuun suhteutettuna määrä oli valtava.
    Isovihan aikana 200 venäläistä kasakkaa tappoi Oulun Hailuodossa kirveillä 800 suomalaista yhden vuorokauden aikana.)

    1741-1743 Hattujen sota ja Pikkuviha. Suomi miehitettynä.
    ——————————————————————————-
    Listaa voisi jatkaa aina vuoteen 1991 asti, jolloin Neuvostoliitto romahti.
    —————————————————————————————-Mitä tulee Suomen sisällissotaan vuonna 1918, onko se niin vaikea myöntää, että suurin syy Suomen sisällissodan puhkeamiseen oli toveri Lenin ja hänen hallintonsa.
    Lenin yllytti ja suorastaan painosti Suomen sosiaalidemokraatteja ryhtymään kapinaan laillista hallitusta vastaan.
    Torpparikysymys ei ollut sodan keskeisin syy (Kuten Väinö Linna romaanisarjassaan vääntää, ei edes keskeisimpiä syitä. – Toveri Lenin oli.

  8. Edward Daniel Clarke (1769- 1822) oli englantilainen kivennäistieteilijä ja tutkimusmatkailija.
    Kirjassaan ”Matka Suomen halki Pietariin”, Clarke kertoo kuinka hän tutustui Turussa Suomen vaikuttajayksilöihin, joiden kärkikaartia johti Henrik Gabriel Porthan, joka Clarken mukaan puhui latinaa kuin äidinkieltään. Ilmeisesti seuraavat tiedot Clarke sai Porthanilta, vaikka hän ei sitä teoksessaan mainitsekaan.
    Clarke kertoo näin:

    ”Juustenin kronikan mukaan venäläiset polttivat kaupungin (Turun) piispa Folkvinuksen aikana vuonna 1198. Siitä lähtien Turun historia on kuin pitkä hävitysten, tulipalojen ja tuhoisien onnettomuuksien luettelo.

    Turun historia ulottuu pitkälle muinaisuuteen. Venäjän sotien aikana se on monen monituista kertaa vallattu ja hävitetty. – –
    Kerran venäläiset repivät kaikki Turun kivitalotkin
    kuljettaen tiilet mukanaan Pietariin. Monet Nevan vanhimmista rakennuksista onkin muurattu turkulaisista aineksista.
    Pienen Aurajoen kivisillankin venäläiset veivät mennessään.
    Kaiken käsiinsä saaman puutavaran he käyttivät kaleereihin, jolla kaupungin tiilet ja rakennuskivet sitten kuljetettiin Pietariin.”

    Mitä tästä opimme?
    Kasakka vie kaiken mikä ei ole kiinni.

    1. Eihän se noin mennyt. Suomalaiset emigrantit ja kädentyön mestarit rakensivat Pietarin höttöiselle suosaaristolle. Kaikkien työmiesten ja yrittäjien piti viedä mukanaan kivi kuin kivi tulivatpa he mistä maasta tahansa.
      Pietari oli pitkälti suomalais-venäläinen ammattilaisten kokonaisuus. Sinne vietiin Suomesta jopa Pyhäniemen kartanon viljelemät persikat ja viinirpäleet sekä juustot.
      Faberge ja Sinebrychoff olivat tunnettuja suomalais-pietarilaisia mukaan luettuina Krohnin taiteilijasuku kaljatehtaineen.

  9. Vielä riittää trollaajia naapurin eduksi ja siellä ne uutisoidaan ”tosina”. Meillä kun ei niistä tuomita vuosiksi. – Hanhet pataan sillä se on hyvää ruuaksi joten asiasta pitäisi laatia pikalaki…

  10. https://yle.fi/uutiset/3-5143324

    Pietarin kaupunki on yhden miehen suuruudenhullun suunnitelman tulos.

    Ei tiedetä, oliko tsaarin alkuperäisenä tarkoituksena rakentaa Pietarista uusi pääkaupunki.

    Tehtävä oli todella haasteellinen.Nevan suisto on suota. Kaupungin rakentamiseksi paikalle tuotiin 40 000 ruotsalaista ja suomalaista sotavankia sekä talonpoikia. Rakennustarvikkeet jouduttiin kuljettamaan paikalle kaukaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *