Minkä viestin tämä antaa kansalaisille, kun oikeusasteetkin ovat täysin eri linjoilla.

Nyt voi toista sanoa suomessa ilman tuomituksi tulemisen pelkoa natsiksi ja natsipelleksi.

Tähän päätelmään tuli korkein oikeus, päinvastoin kuin käräjä,-ja hovioikeus, jotka pitivät sitä tuomittavana, vaikka taisipa siinä osansa olla vastapuolellakin.

Mutta niin tai näin, niin eniten minua tässä kiistassa ”naurattaa” siihen käytetty aika eri oikeusasteissa, kun vuonna 2016 julkaistut natsipelle tekstit vasta nyt muuttuivat ”lihaksi”, siis noin viisi vuotta tätä pohtivat, joten en enään yhtään ihmettele, kun ihmiset kyselevät oikeusturvansa perään, kun löyhässä hirressä roikotetaan vuosikausia.  Ja jos on ollut tuomioistuimet ruuhkaiset, niin tämän päätöksen jälkeen ne tulevat tukehtumaan puppuunsa.

Siellä löyhässä hirreessä roikkuu Päivi Räsänenkin vuosikausia, joka raamattua siteeratessaan on joutunut pyöveli-Toiviaisen ”grilliin”, odottamaan giljotiinin terän välähdystä aamuauringossa.

Olen minä itsekkin nämä edellämainitut iskulauseet saanut kuulla vain siksi kun olen perussuomalainen ja enpähän siitä ole enään pöyristynyt ja ajattelen että kuinka vaikeaa voi joillakin olla omassa ylivoimaisuudessaan.

Kyllä siinä tanner tömisee ja aitaa kaatuu, kun vihapuheen määritelmää aletaan eri oikeusasteissa ruotia nuotistolleen ja luulempa että tuomiot tulevat noudattelemaan kyseisessä vihapuhetermistössä samaa kuin nytkin, eli pärstäkertoimen ( puoluekannan ) mukaan ja jos joku muu kuin perussuomalainen ”vahingossa” lausuu väärän todistuksen lähemmäisestään, niin hänet vapautetaan hairahduksestaan, kunhan pyytää nöyrästi anteeksi valtakunnansyyttäjältä.

 

 

 

41 vastausta artikkeliin “Minkä viestin tämä antaa kansalaisille, kun oikeusasteetkin ovat täysin eri linjoilla.”

  1. Katos Arvi, minä tuota asiaa kommentoinkin; 12.1.2022 06:53. Meidän tavallisten kansalaisten kohdalta eri oikeusasteiden päätökset saattavat poiketa melkoisestikkin kansalaisen oikeustajusta.

    1. Näinhän se on ja yhteiskuntamme on jo kuin villi länsi, jossa joutuu turvautumaan oman käden oikeuteen, kun oikeuslaitokset ovat vain rikollisia suojelevia instansseja ja rikollisten uhreiksi joutuneet saavat syyttää vain itseään, kun ovat olleet väärässä paikassa väärään aikaan

      1. Kyllähän perusongelma lienee, että rikoksiin syyllistyneet saavat pääsääntöisesti paremmat ns ilmaiset kunnalliset oikeusavustajat ja monasti keskituloinen katsotaan liian varakkaaksi moiseen; kokemusta on.

        1. Joku heitti vitsinä, vaikka siinä onkin totuuden siemen, että vanhuksien pitäisi tehdä kivensisään johtava rikos, siellä helle olisi lainmukaan oikeus jokapäiväiseen ulkoiluun.

  2. Ne ovat aina olleet ja kumonneet aikaisempia päätöksiä. KKO:lla on parhaat tiedot käsissään jo muiden oikeusasteiden pohjalta.
    Tuossa päätöksessä vaikutti Lokan törkeät jo tuomitut rastiset puheenvuorot politiikassa julkisesti ja erilaisilla some-foorumeilla kansanryhmiä kohtaan.
    Vehkoo ei osoittanut törkyviesteillään kohteeksi muuta kuin Lokka ml. Fb-sivustot. Lokka syyllistyi lisäksi henkilökohtaiseen maalittamiseen tai toimittajakuntaan.
    Mutta Lokan ras… puoletta tämä tietenkin vitu…

  3. KKOn päätös ei todellakaan tarkoita, että saa nimitellä ketä tahansa missä tahansa natsiksi taikka natsipelleksi.

  4. Pitää nyt erottaa rikosoikeus ja henkiirikokset ja kuten tässä tapauksessa kunnianloukkausoikeudenkäynti. Nämä ovat aivan eri asioita.
    Kunnialoukkauksesta on poikkeuksetta lähes kaikki faktat saatavilla kirjoituksina, kuulijoiden todisteina tms.. tms.
    Rikosoikeudessa henki- tai väkivaltarikoksista todisteet ovat aivan eri asia. Riippuu nähdyistä, todetetuista ja rkiostutkimuksellisista tutkimuksista ja aihetodistuksita.
    Ei sotketa nyt asioita keskenään.

    1. Ei sotketa keskenään.
      Rikollinen saa aina parhaan ja yhteiskunnalle kalliin asianajajan puolustamaan.
      Tavallinen kansalainen omissa jutuissaan sen, minkä pystyy kustantamaan itse ja usein ei ole varaa kunnolliseen, vaikka olisi oikeassa.

      1. Tuossa ei ole välttämättä perää. Jos rydyt yksitykshenkilönä oikeuttasi hakemaan vakuutuslaitokselta, pankilta tai yrityksiltä, et pärjää jo ihan sen juristikalleuden vuoksi. Tänä jos mikä on väärin.

  5. Kannattaa lähteä lähtökohtaisin siitä ettei joudu oikeuden eteen, en ole moista harrastanut..

  6. Jospa aloittaisin kommentin sanoilla:

    Maatamme hallinnoi natsipelle- rasisteista koostuva porukka.

    Olisiko kommentti KKO:n määrittelemän (raastuvan- ja hovioikeuden vastainen) linjan mukainen?

    *
    KKO:n linja taitaa olla, että kerran jostakin tuomittua saa nimitellä lopunaikaa miten kukin haluaa.

    Ehkäpä KKO kuitenkin edellyttää, että nimittelyllä on jonkin someporukan hyväksyntä.

    1. Pane tuo omalla nimelläsi K.I. julkisuuteen, että olet tuota mieltä, niin saat tietää, mitä siitä seuraa.
      Vehkoo haukkui Junesta henkilönä rasistiksi ja natsipelleksi.

      1. ”Jospa aloittaisin kommentin sanoilla”

        En laita kun tiedän ettei lain soveltaminen ole kaikille yhtäläistä.

        **********************************************************************
        https://www.pirkanblogit.fi/2022/albanus/kko/

        KKO

        Eräs tunnettu poliitikko sai aikoinaan vapauttavan tuomion raastuvanoikeudessa ja hovioikeudessa, mutta KKO tuomitsi.

        ***********************************************************************
        Sekä käräjä- että hovioikeudessa Vehkoo tuomittiin sakkoihin kunnianloukkauksesta.

        ***********************************************************************
        Toinen monista:

        Näillä ja muutoin lausumillaan perusteilla käräjäoikeus tuomitsi A:n syytteen mukaisesti kahdesta törkeästä petoksesta yhteiseen 7 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä velvoitti hänet yhteisvastuullisesti B:n kanssa maksamaan vahingonkorvaukseksi Kansaneläkelaitokselle 18 850,85 euroa ja Helsingin kaupungille 36 872,27 euroa.

        *
        KKO : A;n maksettavaksi tuli nolla euroa – eihän muualta tullutta voida tuomita.
        .
        .

        http://www.kko.fi/45905.htm

        KKO:2009:14
        KKO:2009:14
        Petos – Törkeä petos
        Diaarinumero: R2007/349
        Esittelypäivä: 30.9.2008
        Taltionumero: 350
        Antopäivä: 24.2.2009

          1. Miten sun juttus liittyy edelliseen?

            *
            KKO

            Eräs tunnettu poliitikko sai aikoinaan vapauttavan tuomion raastuvanoikeudessa ja hovioikeudessa, mutta KKO tuomitsi.

            Sekä käräjä- että hovioikeudessa Vehkoo tuomittiin sakkoihin kunnianloukkauksesta.

            *******************************************************************
            Eräs monista:

            Näillä ja muutoin lausumillaan perusteilla käräjäoikeus tuomitsi A:n syytteen mukaisesti kahdesta törkeästä petoksesta yhteiseen 7 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä velvoitti hänet yhteisvastuullisesti B:n kanssa maksamaan vahingonkorvaukseksi Kansaneläkelaitokselle 18 850,85 euroa ja Helsingin kaupungille 36 872,27 euroa.

            ****************************************************************
            KKO : A;n maksettavaksi tuki nolla euroa – eihän muualta tullutta voida tuomita.

            http://www.kko.fi/45905.htm

            KKO:2009:14
            KKO:2009:14
            Petos – Törkeä petos
            Diaarinumero: R2007/349
            Esittelypäivä: 30.9.2008
            Taltionumero: 350
            Antopäivä: 24.2.2009

  7. HS ja loput maksumuurin takana=Kiusanteko­kanteilla halutaan luoda pelon ilmapiiri ja kuluttaa uhrin voimavarat loppuun – nyt kunnian­loukkaus­juttujen tehtailulle halutaan panna piste

    Euroopan parlamentti katsoo päätöslauselmassaan perusteettomien kanteiden uhkaavan jopa demokratiaa. Korkein oikeus kumosi tiistaina toimittaja Johanna Vehkoon tuomion Junes Lokan kunnian loukkaamisesta

  8. Toimittajilla on ilmeisesti laajempi sananvapaus kuin muilla.

    Ylen kolumnissa ”Olisipa myös populismia vastaan keksitty rokote ” 4.12.2020 kolumnin kirjoittaja Martti Mörttinen vertaa ihmisiä rottiin.

    Miten jos joku ei- toimittaja olisi kirjoittanut tuollaisen vertauksen?

  9. Siinä mielessä hyvä päätös, että laajempi sananvapaus voitti.

    Siinä mielessä huono päätös, että oikeus määritteli selvästikin ”hyvikset” ja ”pahikset” eri arvoisiksi lain edessä.

    Se on hyvä tarkentaa, että oikeus ei määritellyt toimittajien olevan missään eriasemassa. Herjaajan työnkuvaa ei käsitelty asiassa lainkaan.

  10. Olisiko KKO:n kanta se, että rasistiksi ja natsipelleksi saa nimitellä.
    Entä vieraslajeista puhuminen?

  11. Jos haluatte lukea tiivistetysti oikeuden perusteet, Jussi Karin blogi on edelleen hyvä paikka. Erinomainen tiivistelmä.

    Jos tosi, tosi tiiviisti pitää se sanoa niin herjaaminen oli tässä okei kahdesta syystä: ne kohdistuivat enemmän Lokan politiikkaan kuin henkilöön, ja Lokka oli itse käyttänyt vastaavan tasoista viestintää.

    1. Tämä tuomia tuskin päätyy KKO:hon – jos jostain kumman syystä päätyisi, niin sen tuomio tuskin olisi vapauttava. Hyviksiä ja pahiksia varten on Suomessa eri lait – tai ainakin eri tulkinnat


      https://yle.fi/uutiset/3-12267675

      Lempäälän entinen valtuutettu Olavi Saarelainen on tuomittu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkotuomioon. Lisäksi Pirkanmaan käräjäoikeus määräsi poistettavaksi hänen kirjoittamansa verkkoviestin.

  12. Tämä tuomio meni minusta oikein. Lokka on poliitikko joka on lähtenyt julkisuuteen jyrkillä lausunnoilla, sitä saa mitä tilaa. Mutta joissakin muissakin tapauksissa olisi kenties voitu ajatella sallivammin. Valtakunnansyyttäjä on kyllä ihan omassa luokassaan, inkvisiittorina joka armahtaa niitä jotka ilmaisevat katuvansa aiempia harhaoppejaan. Korkein oikeus on eri asia, se antaa ennakkopäätöksiä joita voidaa myöhemmin soveltaa alemmissa oikeusasteissa.

    Itseäni hämmästytti miten eräs tunnettu tamperelainen ääriajattelija pystyi aikoinaan saamaan parin vuoden ehdottoman vankeustuomion nettikirjoitteluistaan. Rangaistavia ne varmaan olivat mutta ehdotonta vankeutta?

  13. Norppa : ”Rangaistavia ne varmaan olivat mutta ehdotonta vankeutta?”

    *
    ”tamperelainen sai parin vuoden tuomion nettikirjoittelusta”

    Mikähän se kansanryhmä voisi olla?

    ***************************************************************************
    https://www.is.fi/digitoday/tietoturva/art-2000001567897.html

    Tamperelaismiehelle luettiin maanantaina käräjäoikeudessa syytteet törkeästä kunnianloukkauksesta, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta, kerrotaan Helsingin Sanomissa.

    Tampereen käräjäoikeudessa maanantaina aloitetussa jutussa on yhdeksän asianomistajaa. Heistä on laadittu loukkaavia sivuja kuluvan vuosikymmenen puolivälissä tai sen jälkeen.

    Syyttäjä vaatii miehelle ehdotonta vankeusrangaistusta. Asianomistajat vaativat mieheltä kymmenientuhansien eurojen vahingonkorvauksia.

  14. Mikähän olisi KKO:n päätös, jos asia sinne asti päätyisi? – vapauttava (hah,,)?

    ************************************************************************
    https://www.kaleva.fi/kansanedustaja-hakkaraiselle-syyte-vihapuheen-levi/1691891

    Hakkarainen kirjoitti heinäkuussa Nizzan terrori-iskun jälkeen Facebook-sivulleen, että ”kaikki muslimit eivät ole terroristeja, mutta kaikki terroristit ovat muslimeja”
    .
    Hän kertoo järkyttyneensä Nizzan terrori-iskusta.

    – Sanavalinnat kuvastivat tuon hetken tuntojani. Sarja hirvittäviä terrori-iskuja oli järisyttänyt Eurooppaa. Tarkoitukseni ei ole ollut kiihottaa ketään mitään kansanryhmää vastaan.

  15. Eiköhän Norppa viitannut erääseen tennisopettajaan ja raittiiseen joulupukkiin, luulen mä. Vaikka rikos oli ilmiselvä, tuomio oli melkoinen shokki. Pitkää linnareissua suun soittamisesta.

  16. ” tennisopettajaan ja raittiiseen joulupukkiin” ..” Pitkää linnareissua suun soittamisesta.”

    Löytyisikö netistä tapauksesta selostuksia?

    ********************************************************’***

    Luulenpa että Eemeli tarkoitti tätä tausta.
    *
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Seppo_Lehto

    Seppo Olavi Lehto (s. 6. syyskuuta 1962) on tamperelainen äärioikeistolaiseksi luonnehdittu verkkokirjoittaja.

    Hän on saanut toiminnastaan useita tuomioita, joista ankarin on vuonna 2008 langetettu kahden vuoden ja neljän kuukauden ehdoton vankeus ja vahingonkorvaustuomio törkeistä kunnianloukkauksista, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta.

  17. Kannattaa ottaa selvää aina viimeisimmästä tomiosta myös aikaisemmat, joissa voi olla monta nimikettä, väkivaltarikos, talousrikos, kiihotus kansaryhmää vastaan, kunnianloukkaus tms…Asiat eivät ole näin yksinkertasia, miltä päältä nyttävät.

  18. Uskoisin että on paljon heitä jotka kovempien sakko ja linnatuomioiden lisäksi haluaisivat ottaa käyttöön myös häpeärangaistuksia. Kuvia mediaan jos ei jopa häpeäpaaluja ja jalkapuita markettien auloihin hedelmäpelien viereen. Tehokkaita siis ennakolta ehkäisevä vaikutushan niillä varmaan olisi.

  19. On se kumma, että oppositiokin kokkareita myöten vinkuvat, että Mainin on hoidettava joka homma mitä ikinä eteen tulee, taakseen jättää tai on menneillään, eikä keneenkään muuhun luoteta. Delegoida ei saa, eikä vastuuta jakaa.
    Vastuunpakoiluksi kehtaavat vielä kutsua.

    1. On tämä korona kuitenkin niin suuren luokan juttu että toivoisi päättäjän kenellä on eniten vaikutusvaltaa siihen ihan itse paneutuvan. Ja Marinin tehoistahan on vain hyvää sanottavaa jos muistelemme kuin kulkutaudin alkuaikoina kehuttiin hänenkin panostaan.
      Marin on harvinaisen pidetty pääministeri, toki kai suosio hieman murenemassa, mutta kyllä arvostelemisen kohtiakin on.

  20. Ei Marinin tarvitse jokaista yksityiskohtaa olla hoitamassa, mutta kyllä hänelle kuuluu ottaa kokonaisvastuu hallituksen toiminnasta.

    Ei kai voi olla niin, että yksi sun toinen ministeri sooloilee korona-asiassa omin päin. Sooloilevat ministerit luovat juuri sitä epävarmuutta ja sekavuutta joka nyt on vallitsevana tilanteena.

    Ei tiedä kansalaiset, ei päättäjät, eivät viranomaiset, mikä on se linja minkä avulla koronaa kampitetaan.

  21. Niin, no – Hallitusta mielestäni, ei voi moittia KKO:n toiminnasta. Itse asiassa, ymmärtääkseni, valtiovalta ei saa puuttua oikeuslaitoksen päätöksiin.

    .
    Blogi:

    ”Minkä viestin tämä antaa kansalaisille, kun oikeusasteetkin ovat täysin eri linjoilla.”

Vastaa käyttäjälle Kalle Pohjola Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *