Napinpainajien ja painamattomien ero on hiuksen hieno.

Eduskunnassa on 200 populistia ja vain yksi puolue joka sitä puhtaimmillaan edustaa, eli on kansan syvien rivien tulkki rötösherroja vastaan noin pelkistettynä sanoen, eli ei edusta ideologista kivijalkaa, vaan elää tai kuolee päivänpoliittisen sykkeen sydämen lyönneistä.

Sitten on niitä populisteja, jotka heittävät verkkonsa perussuomalaisille vesille  oman puolueensa ideologian vastaisesti, tavoitteena uskotella äänestäjille heidänkin olevan rötösherra jahdissa.

Jos nyt muutaman  mainitsen, niin kokoomuksessa kansan kusetukseen oman vakaumuksensa vastaisesti airueen kärjessä lippua kantaa Ben Zyskowitc.

Demareissa puppu -populismin ylin juomanlaskija on Kimmo Kiljunen.

Kepun persupolitiikan jälkiä matkii Hannu Hoskonen susirajalta.

Sehän se erottaa näiden muiden puolueiden kellokkaiden ulostulot persuista, että silloin kun ne tulevat heidän esittäminään, niin ne ovat hyviä ellei jopa loistavia uusia avauksia, mutta persujen suusta esitettyinä ne ovatkin sitten pahimmillaan jopa rasistin leima otsassa.( Mediankin mukaan )

Kansalaisilla suurimmalla osasta puuttuu se medianlukutaito, joka pystyisi jyvät seulomaan akanoista, eli näkisi kusetuksen, eikä astuisi yhä uudestaan samaan miinaan, mutta ymmärrän toki miinaan polkijoitakin, sillä kuka sitä jaksaa näitä valehtelijoiden klubin jokaista napinpainallusta alin omaan seurata.

 

 

8 vastausta artikkeliin “Napinpainajien ja painamattomien ero on hiuksen hieno.”

  1. Arvi on taas kerran aloittanut persumarkkinoinnin. Aikaisemmin EK-vaaleissa se ylsi ennakkoon jo hurmokseen, jopa siihen, että persut on suurin, kaunein ja ehdoton pääministeripuolue 35 %:n kannatuksella, muista viis.
    No, siitä lähtien se on ollut 10-15 %:lla populistina oppositiossa naukumassa kissan tyhjään kuppiin mitä tahansa, mikä ei muille syötäväksi kelpaa.

    1. Heikki,- minun persu- markkinointini kalpenee kyllä omasi rinnalla, kun pidät Marinia Jumalasta seuraavana,….ylöspäin.

  2. Kun puolueen kannatus on alle 20 % ei voi sanoa että kansan syvät rivit olisi sen puolueen takana
    N 80% onkin muiden puolueiden takana mutta sellasta se kuitenkin on terv tepivaari

    1. HS gallup 16.11.2022 :

      Kokoomus 24,2%
      SDP 19,3%
      Perussuomalaiset 17,4%

      ” Kun puolueen kannatus on alle 20 % ei voi sanoa että kansan syvät rivit olisi sen puolueen takana”

      Hmm.. ainoa puolue, jonka kannatus on yli 20% , on Kokoomus.

      Pitäisikö nyt todeta, että Kokoomuksella olisi takanaan kansan syvät rivit? – ei kai?

      1. Kyllä Suomessa ollaan 24.2 % samalla viivalla ei sillä saa oikeasti muuta mandaatti kun mitä 24.2 antaa ettei se ole kovinkaan suuri osa kansasta terv tepivaari

  3. Populismi on kiinteä osa politiikkaa ja se kuuluu jokaisen puolueen työkalupakki on, joka muuta väittää ei tiedä mistä puhuu.

    Erityisen paljon populismia käytetään vaalikampanjoinnissa, joka on totta kai aivan luonnollista koska tarkoitushan on kansansuosion kerääminen ääninä vaaliuurniin.

    Se miten populismia käytetään pilkkakirveenä kertoo ainoastaan siitä, että käyttäjä ei ymmärrä mitä populismi on. Hyvin usein samainen käyttäjä on hyvin altis populismin vaikutuksille, mutta hän ei välttämättä ymmärrä sitä populismiksi koska se tukee omaa ajatusmaailmaa.

Vastaa käyttäjälle teuvo mast Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *