Pääministeri(t) toimivat toisin kuin opettavat.

Boris Johnsson teki ”Marinit” ja lähti tiukkojen koronarajoitusten aikana viihteelle ( puutarhajuhliin”)  ja pyytää nyt anteeksi hairahdustaan ja virhearviotaan. Kertoo vielä kantavansa täyden vastuun älyttömyydestään, mitä se sitten tarkoittaakaan.

Työväenpuolueen johtaja vaatii tämän johdosta Johnssonin eroa.

Suomessahan ei Marinilta anteeksipyyntö herunut, vaikka sitä häneltä kovasti yritettiin lypsää, oli vain pahoillaan siitä, kun ohjeistukset ovat epäselvät (sallikaa minun nauraa )

Eroamaanhan meillä ei kukaan Marinia vaatinut, sehän olisi ollut suoranainen loukkaus hänen majestellisuuttaan kohtaan.Minä olisin kyllä jos se olisi minun vallassani ollut, niin nypännyt ”robottimarilta” tepselin irti  perseestä.

 

7 vastausta artikkeliin “Pääministeri(t) toimivat toisin kuin opettavat.”

  1. Manna Sarin on potenut loppuvuoden ja alkuvuoden ”krapulaa” kun ei näy kuin harvoin missään tuutissa…🤔

    1. Marin sanoo koronan olevan nyt tärkein toimi hallituksella ja siksipä hän sen antoikin Kiurun johdettavaksi. Marin sanoo olevansa ikäänkuin reservissä, jos tulee vielä koronaakin tärkeämpää toimitettavaa. ( naurua taas )

  2. Sannakin on kaiketi ihminen kaikkine virheineen. On kuitenkin vastuullisessa virassa ja hänen pitäisi toimia sen mukaisesti.

  3. Marin tosiaan poikkeaa paljon päämistereistä joilla meitä on siunattu. Uudistaa pääministeri ”insttuutiota”. Vältää pistämästä itseään peliin. Ja sitten nämä biletykset. Mutta suosittu on, aivan erityisesti tietysti demarien keskuudessa, tiedä sitten mikä tämän suosion todellinen perusta on.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *