Pakolla ei yhteiskuntaa ruokita.

Kun lueskelee ja kuuntelee eri tahojen huolestuneisuutta siitä, että vaaleissa niin usea suomalainen ei täytä kansalaisvelvollisuuttaan, että se on jonkin sortin uhka demokratialle.

Kissan viikset sanon minä.

Eikös demokratiaan juuri kuulu se, että voi olla eri mieltä ja suhtautua demokratiaan omista lain suomista lähtökohdistaan käsin ja jättää vaikka äänestämättä jos siltä tuntuu, hehän ovat juuri osoitus demokratian toimivuudesta.

Esimerkiksi nukkuvia ei voi asettaa kaikkia samaan koriin , vaan siellä on kirjava joukko erilaisia syitä äänestämättömyydelleen ja laitan tähän nyt muutaman.

–   osa jättää äänestämättä protestoidakseen puolueessaan tehtyä politiikkaa

– osa ei äänestä, koska ajattelee että kaikki jatkuu kuitenkin entiseen malliin, äänestää ketä hyvänsä.

–  osa ei äänestä, koska ovat vallitsevaan olotilaansa tyytyväisi ja uskovat tilanteen jatkuvan huolimatta minkä makuinen ja hajuinen poliittinen väri on puikoissa.

– osa jättää äänestämättä, koska isoveli valvoo ja päättää kuitenkin viimekädessä, miten haarakonttori toimii ja edistää  yhteisharmonisoinnin toteuttamista kaikilla hallinon aloillaan.

Minä olen sitä mieltä, että mitä alhaisempi äänestysprosentti, sitä paremmin demokratia toimii, joten annetaan kaikkien kukkien  kukkia, eikä taiteta villiruusuja maljakkoon kuolemaan.

Kyllä ne valinnat tulee tehtyä, olipa äänestysprosentti mikä hyvänsä ja olenkin varma, että demokratian toimivuus on aika heikoissa kantimissa, jos äänestysprosentti ylittää 100%  ,- esimerkkejä kyllä löytyy.

Kyllä mennään pahasti metsään jos ja kun sanotaan nukkuvien olevan uhkana demokratialle.  Mitä näiden päässä oikein liikkuu, kun syyllistetään niitä, jotka vapauden miekkaa heiluttavat.

 

 

14 vastausta artikkeliin “Pakolla ei yhteiskuntaa ruokita.”

  1. Kukaan, kun ei tiedä keitä nukkuvat ovat, vai tiedetäänkö ?
    Epäilen, että he juuri vaativat sitä ja tätä. Meluavat palstoilla puutteistaan. Haukkuvat päättäjiä.
    Päinvastoin.
    Kaikilla on joku ammatti, koulutus, yhteiskunnallinen tehtävä tai opintosuunta ja ikä sekä sukupuoli. Rahaa ja omaisuutta tai ei.
    Lopetetaan puolueet ja tehdään laajat viralliset yhteuskunnalliset tutkimukset ja vaitaan sen perustteella ammattilaiset hoitamaan asiat kuntoon virkavastuulla.
    Sitten ei tarvita enää kaikenmaailman turtiaisia ja suunpieksijöitä.

  2. Ihan jäin pohtimaan tuota kun Arvi sanoo demokratian toimivan sitä paremmin mitä enemmän on nukkuvia. Yleensähän kai ajatellaan asian olevan päinvastoin.
    Päädyin johtopäätökseen että Arvin väittämässä voi olla perää.

  3. Puolueet ovat puolueellisia, niinkuin nimikin sanoo, oman edun ajajia. Näin ollen enemmistöhallituskin on pe…stä ajaen nippa nappa vain enemmistön etua. Puhdas oikeistohallitus on mahdollinen, mutta ihan peestä. Vasemmisto ei edes mahdollinen. Keskusta ei mahdolinen, kun siellä ei ketään ole. Joten sekameteisoppa paras mahdollinen, mutta siihenkään eivät kaikki mahdu ???

  4. Nukutaan yli yön niin asia ratkeaa. mutta äänestämättä jättäminen ei asiaa muuta.
    Totta on toki että ehdolla on vain kellokkaita heitä jotka ovat esillä näkyvillä paikoilla ja ehdolle on vaikea päästä tavallisen kansalaisen jolla olisi ehkä maalaisjärkeä. Ehdolle vielä pääsee, mutta tuntemattomana saa vain rippeet äänistä ja jää valinnoissa ulos.

  5. Ainoa ”uusi demokratia” on, mitä kommentissani klo 7.10 kuvasin, virkavastuulla toimiva kaikkia edustava demokratia, kun sitä ei enää äänestystaso n. 50 % edusta.

  6. Parempi olla nukkuva kuin äänestää jos perusteena on ehdokkaan suloinen koira tai kissa tai on saanut mainetta julkkiksena holtittomista elämäntyylistä

  7. Itse en ole äänestänyt kuin yhden kerran nuorena heti saatuani ääni-oikeuden, jonka jälkeen asia menetti hohtonsa.

    Kuulun vähemmistöön, jonka äänet eivät muutenkaan ole esillä juuri missään, ja minuun on läpi elämäni suhtauduttu syrjivästi missä ikinä liikun; siksi olenkin ajatellut, että kun ihmiset suhtautuvat minuun kurjasti, en myöskään itse juuri välitä heistä. Yhteiskunta, joka on rakennettu täysin minusta poikkeavalle enemmistölle ja jossa äänestämiseni ei mitenkään vaikuttaisi tosiasioihin ei ole tuntunut hyvesignaloinnin arvoiselta.

    En myöskään ole juuri meuhkannut asioistani tai vaatinut mitään missään, sopeutunut lähinnä elämään yhteiskunnassa, jossa kyllä löydän itselleni hyvät ja hienot asiat muualta kuin karjalaumoista. Helmiä olen kohdannut karjalaumoissakin, sellaisia kultaisia ja kovin erityisiä ihmisiä.
    Eipä siinä sen kummempaa, synnymme ja kuolemme ja siinä välillä voi yrittää olla vaikka ihminen?

    Tiesittekö muuten, että eräs merietana, joita tavataan itä-Aasian suunnilla, tuottaa helmen, joka on kuin kosminen aurinkokuntamme sydän? Näitä kultaisia helmiä kutsutaan Melo-helmiksi ja pidetään kai aika arvokkaina…

    1. Etkös kuitenkin voisi äänestää ehdokasta joka olisi jollain tavalla lähinnä sitä mitä Sinä yhteiskunnalta toivot. Näin pieneltä osalta samalla boikotoisit puoluetta joka silmissäsi on aivan toivoton.

      Tuo helmi, kuin kosmisen aurinkokuntamme sydän, se on aika outo juttu, ei liene kuitenkaan mitään tekemistä puoluepolitiikan kanssa.

      1. En minä ole kroonisesti tyytymätön ihminen. Ehkä asiantuntija-järjestelmä voisi olla parempi kuin nykyinen systeemi, toteuttaen mahdollisuuksien tasa-arvoa vähemmän itsekkäästi — onhan tavallinen, pieni ihminen kuitenkin äärettömän neuvokas ja sopeutuvainen.

      2. Ehkäpä nuoret Hegeliläiset kristityt saisivat koodailtua Suomeen Harvardin yliopiston poikakerhojen ajatus-hautomoissa syntyneitä keksintöjä vieläkin nerokkaammat ratkaisut, joilla demokratia uudistuisi todelliseksi tekniikan ihmeeksi, johon myös jotenkin saataisiin sisällytettyä ihantyhmä vasemmiston viherkommunistinen todellisen tasa-arvon toteutuminen.

  8. Oikea uusi demokratia synyyy vain kaikkia ryhmiä edustavan riippumattoman asiantuntijaedustuksen kautta, jossa edustajat vaihtuvat sen mukausesti, kun eri painopisteet yhteiskunnassa muuttuvat. Ovat kuitenkin vain määräaikaisia tietyn ajan.

  9. Kaikista tasapuolisin ja oikeudenmukaisin tapa olisi valita 200 kansanedustajaa arpomalla.
    Siinä saisi mahdollisuuden niin herrat kuin narritkin.
    Ei päästä sanomaan että kansa äänesti väärin.

Vastaa käyttäjälle arvi. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *