Paska on pilaantunutta jos se ei haise.

Kun puolue on mielipidemittauksissa tuskin 10 prosenttia, niin on suoranainen tyhmyys lähteä siinä tilanteessa tekemään isämurhaa.

Väyrynen on taistellut tuulimyllyjä vastaan, yrittäessään saada kepun nykyjohdon palaamaan takaisin juurilleen, mutta eihän näiden nousukkaiden päätä saada käännettyä, kun makea elämä ja henkilökohtaiset hillopurkit vievät voiton ja mustien autojen takapenkit houkuttavat enemmän kuin sontakärryjen paskantuoksuisilla  rattailla istuminen.

Kaiken huippuna on ollut yhden suunpieksijän ( kärnä ) uhkailut, että hän ei tule asettumaan enää puolueensa ehdokkaaksi vaaleihin Lapissa, jos Väyrynen on mukana listoissa.  Voi herra isä sanon minä, on siinä koomikolla ja eduskunnan sattumaedustajalla suuret puheet ja luulot itsestään.

Nyt se Paavo sitten luopuikin ehdokkuudestaan ja hän ja hänen linjansa kepun pelastamiseksi ( taas ) olisi kuitenkin ollut se, joka olisi puolueeseen palauttanut uskon kansalaisten silmissä, nyt kepujohto on kuin peura ajovaloissa.

Vaalit lähestyvät ja paniikki kasvaa ja olen varma, että ei sitä kansan luottamusta palauteta viimeisinä vallassaolo kuukausina sillä, että vaihdetaan internationaalin säkeet nälkämaan lauluun ja piilotetaan punanuttu pullan tuoksuisella kansallispuvulla.

Sehän on selvää, että kepu kyllä hakee viimeisenkin änkyränsä viimeistenkin pitkospuiden takaa vaaliuurnille makean elämänsä jatkumon varmistamiseksi ja kuuluttaa maaseudun pelastamistaan hautuumaan portilla oikosääristen pataljoonille ja viskaa Lepikon torpalta haettua multaa arkun kannelle krokotiilin kyyneleitä vuodattaen.

 

 

8 vastausta artikkeliin “Paska on pilaantunutta jos se ei haise.”

  1. Odotahan vaan, kun se persujen kaikkien aikojen ykköstykki Soini ottaa Kärnän paikan, niin koko Suomi pelastuu nykypersujen pehmeiden puheiden kuninkuudelta.

  2. PS. Muuten ihmeellistä, että ”tääl on valveil kaks ukkoo jo kukon laulun aikaan”, Arvi ja minä. Muut ne vetelevät hirsiä parhaat päivän hetket.
    Tässä on jo lenkki ja aamujumppa tehty ja kaffeet juotu, lehmät lypsetty ja lehdet luettu.
    Täytyy lähteä tästä kohta töihin, ratikka menee 8 min. välein Pyynikiltä Kalevaan. Kerkiää siinä pari kommenttiakin lukea niin kuin kaikki muutkin kännykkä naamallaan.

    1. Aikainen lintu sen madon nappaa.
      Ihmiset nukkuvat onnensa ohi.
      En sitten tiedä, mutta itse kun menen aikaisin nukkumaan, niin aikaisin myöskin herään, se on tämä paljonpuhuttu sisäinen kello joka sanelee sinulle parhaimman rytmin ja kun ei enää ole näin eläkkeellä menot aikataulutettu, niin hyvä on ihmisen hiihdellä, kun on kantava hanki eessä…..
      Joten, se mikä ei ole tänään tärkeää, niin sen voi jättää huomennakin tekemättä.

  3. Uusi polvi nousee. Kuuntelin Kallin puheita ja jos ei mokaa kuten Kulmuni ja Kärnä niin hyvä tulee. Toki kannatus ei voi nousta koska jo persutkin ovat hoitamassa viljelijän asiaa…

  4. Otin muuten kesämökillekin kompostorin sillä sellainen vaaditaan ettei haise…

  5. Mikä se on että puolueet haluavat katsoa taaksepäin? Soini ja Väyrynen ovat menneen talven lumia.

    Osasyy Marinin suosioon on se että hän on uusi ja energinen. Politiikka on keskitasoa mutta esiintyminen huipputasoa. Annahan hänelle muutama vuosi lisää niin politiikkakin alkaa terävöitymään.

    Arvostan puolueita jotka rakentavat huomista, eivät eilistä. Nimet kuten Marin, Purra, Valtonen ja Ohisalo ovat siinä hyviä, vaikken kaikkien heidän politiikasta pitäisikään.

Vastaa käyttäjälle Niilo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *