Puoluediktatuuri pitää huolen, että nukkuvat nukkuvat jatkossakin entistä sikeämmin.

Jotkut, tai lähes kaikki ihmettelevät vaalien yhä laskevia äänestysprosentteja ja suorastaan paheksuvat niitä, jotka kääntävät vain kylkeä äänestyspäivinä.

Minä en.

Sillä kun annat äänesi ehdokkaalle, joka on yhtä sinun arvojesi ja asenteidesi kanssa ennen vaaleja puheissaan, niin valituksi tullessaan hän toimiikin täysin lupaustensa vastaisesti, kun puolueet pakottavat hänet ruotuun omien valtapyrkimystensä betonoimiseksi ja jatkumoksi.  Joten turhaa on enään ihmetellä miksi puolet ja ylikin jättää äänensä käyttämättä, kun valtakirja joutuukin vekseliksi.

Hallitukseen pääsyä voidaan jo pitää lottovoittona puolueille ja siinä kyllä äänestäjille annetuilla lupauksilla pyyhitään peräpeiliä ja myydään vaikka anoppi, kunhan taivaan portit vain aukeavat.

Yhteistyön kättä ja konsensusta ylistetään ja sehän kuuluu toimivaan demokratiaan, mutta sen konsensuksen myötä saattaa juuri se sinulle tärkeä tavoite ja arvo joutua silppuriin, joten pettyneitä riittää ja nukkuvien puolue vahvistuu entisestään.

Joten muutosta on turha odottaa ja jos jotkut aina huutavat sveitsin mallia pelastajaksi, niin ei kai kukaan oikeasti usko, että suomessa puolueet valtaansa luovuttavat kansalle, vaikka nimellisesti sanovatkin olevansa edustajiensa kautta kansan asialla.

 

13 vastausta artikkeliin “Puoluediktatuuri pitää huolen, että nukkuvat nukkuvat jatkossakin entistä sikeämmin.”

  1. Yksin ja vain omin tai edes yhden porukan arvoin tätä maailmaa ei rakenneta, vaan yhteistyö on voimaa. Kaiken vastustamisella ei saa aikaan muuta kuin tekee itsensä populistiseksi pöllöksi.

    1. Minä ruodin vain tässä syitä alhaseen äänestyskäyttäytymiseen,
      Mitkä ovat omat näkemyksesi, vai etsitkö vain pöllönä pöllöjä.

      1. Kolmas valtiomahti toimi aikaisemmin vallan vahtikoirana, nyt se toimii lähinnä vallan sylikoirana, joka on ostettu mitä erilaisemmin tuin ja raha-atomaattien sekä ”ilmaisien lounaiden” avulla hiljaiseksi yhtiömieheksi.
        Tämän näkevät myös medialukutaitoiset kansalaiset ja sekin osaltaan aiheuuttaa vaaliuurneilta paon.

        1. Puhun vaaleista ja prosenteista yleisellä tasolla, en näistä vaaleista ja en varmasti paljon erehdy kun sanon, että yli puolet jatkaa nukkumistaan nytkin ja syistä kerroin jo edellä.

  2. Sveitsin malli toimii erinomaisesti Sveitsissä, missä se on rakentunut pitkän, pitkän aikaa. Sitä ei voisi suoraan tuoda Suomeen.

    Siitä voisi sen sijaan oppia paljon ja pohtia miksi Sveitsissä tyytyväisyys päätöksentekoon on vuodesta toiseen suurempi kuin muissa Euroopan maissa.

    Mutta se on vaikea kysymys. Pitkä kysymys.

  3. Samoin olen usein vaalien suhteen ajatellut kuin mitä Arvi avauksessaan tuo esille. Puoluekuri lyö korville yksittäisten valtuutettujen/kansanedustajien arvoja ja ajatuksia.

    Kyse ei ole pelkästään siitä, että eri puolueet tekevät kompromisseja demokratian nimissä. Myös puolueiden sisällä on jyräävä siipi, joka alistaa erimieliset ”yhteisen” edun taakse.

    Kaikki muistamme kepun Hoskosen ja vasemmistoliiton Mustajärven ja Yrttiahon tapaukset. Kaksi viimeksi mainittua erotettiin puolueensa eduskuntaryhmästä, koska uskalsivat olla eri mieltä puolueensa eliitin kanssa.

    Kyllä se vaan on niin, että hyvin monesti käytännössä demokratia on vain irvikuva alkuperäisestä ihanteestaan.

    1. Eroja on. Soini oli positiivinen populisti, joka sai vähän eri mieltä olevat väet liikkeelle.
      Seuraajat taas negatiivisia vänkäreitä, joiden perään jäivät kaikenvastustajat ja , joihin liittyi samanlaisia jokunen kokareiden ja kepun useat äärivänkäreistä.

      1. Soini toimi äänestäjiltä saamansa valtakirjan vastaisesti ja itkee nyt katkerana, eikä voi käsittää miksi sai kenkää.
        Soini höpötti aina, että kyllä kansa tietää ja hänen kohdallaan se muuttui lihaksi

          1. …kyllä minä luen perussuomalaiset jäsenet puoluekokuksessaan myös kansaksi sinusta poiketen.

  4. Selvää on että aktiivisemmin tulee äänestämään kokoomuslaisia ne jotka haluavat verojansa alemmaksi joten rahan puutteeseen vedotaan jatkossakin toivon olevani väärässä. Tentissä Orpo haluaisi perustaa kriisiryhmän ja se osoittaa tietämättömyyden koska sellainen on aivan äskettäin perustettu. Valitettavasti hoitolaitoksissa ja kotihoidossa olevat eivät äänestä juu se on mahdollista sanotaan…

Vastaa käyttäjälle Heikki Karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *