Synnitön viskatkoon sen ensimmäisen murikan.

Itse en siihen sakaalilaumaan ja teloituskomppaniaan liity, jotka nyt kissojen ja jälkikoirien avulla etsii kaikkia niitä tuomiolle, jotka ovat vähänkin olleet tekemisissä ja kosketuksissa venäläisten ja venäläisen yhteiskunnan kanssa ruohonjuuritasolta  aina ylimpään valtiojohtoon asti.

On entisiä presidenttejä, pääministereitä, ulkoministereitä, puoluejohtajia jne  jne  joita nyt kivitetään ”synneistään” ja sanotaan, että ettekö te nähneet, että saatana kortteeraa Moskovassa.

Joku rastanukkainen kirjailija planttu  Oksanen  kehtasi heitä nimitellä jopa maanpettureiksi.

Itse katson että he olivat uskossaan tekemässä rauhan työtä maidemme välillä ja laajemminkin ja heitä ei pidä syyttää että saatana on herännyt ja herätetty Moskovassa, kun lähes koko läntinen maailma uskoi hänen vetelevän prinsessa Ruususen tavoin tuhannen vuoden sikeitä.

Näkyy se jälkiviisaus valtaavan alaa ja nyt ollaan kiihkossa kivittämässä kaikkia niitä, jotka tekivät politiikkaa ajassa ja sillä oli laajasti kansan tuki, joten lopetetaan hurskastelu ja käsien peseminen ja kaiken kunnian annan nykytilanteesta huolimatta niille, jotka uskoivat yhteistyön olevan rauhan tae.

Eikä sitä kristallipalloa ole myöskään nykyisellä valtiojohdollamme kaikesta uhosta huolimatta.

 

 

 

10 vastausta artikkeliin “Synnitön viskatkoon sen ensimmäisen murikan.”

  1. Jos et vieläkään usko siihen, ettei naapuriin usko ukko mustilainenkaan, ei kukaan, ei ikinä, paitsi uskossaan kuurot ja sokeat.
    Se haluaa tapella ja se pitää ensin lyödä kanveesiin

  2. Samoilla linjoilla Arvin kanssa. Kekkosta kyllä saa hakkua monesta muusta kuin idän suhteista sellainen despootti oli, pisti herkän nokkansa joka paikkaan.
    No jos joku on taloudellista henkilökohtaista hyötyä Venäjän avulla tavoitellut niin se on vähän eri juttu, hänet asetettakoon häpeäpaaluun mutta todisteet tulee olla vedenpitävät

  3. Taas tuli todistettua, että olet Matti tolkun mies, etkä lähde jokaista ”muoti-ilmiötä” matkimaan vain matkimisen pakosta.

  4. Asiaa pitää arvoida oikeassa ajassaan, ne eivät ole vertailukelpoisia nyt juuri tähän aikaan. Siitä ajasta toimineen on päädytty tänne, jossa maailma on täysin toinen.
    Kenelläkään ei pidä olla otsaa tuomita Kekkosta sen ajan toimista, mutta ne toimet eivät päde nyt.

  5. Ajassa ajan tavalla – kyllä naapuri on venkoillut kaiken aikaa eikä niin voida jatkaa joten…

  6. Sen sijaan että kissojen ja koirien kanssa metsästetään väärää mieltä olevia, ehkä olisi parempi etsiä ne huonosti hoidetut kissat ja koirat ensi hätään.

    Tarinan moraalinen opetus: peiliinkin saa joskus katsoa.

  7. ”Jos historian vääryyksiä tai epäkohtia ei selvitetä ja tutkita asiallisesti, ne toistuvat yhä uudelleen. Kun valtio ei joudu koskaan tekemään tiliä siviilien murhista tai saa minkäänlaista tuomiota sotarikoksista, se toteuttaa niitä samalla julmalla tavalla myöhemminkin. Saksa on käsitellyt oman historiallisen taakkansa, sotarikollisiksi tuomittuja on rangaistu ja heitä etsitään edelleen, Adolf Hitleriä ei ihannoida ja hakaristit ovat kiellettyjä. Hitlerin veroinen verinen diktaattori Josif Stalin on sen sijaan riippumattoman Levada Center-tutkimuslaitoksen viime vuonna tekemän tutkimuksen mukaan jopa 56 prosentille venäläisistä suuri johtaja, hänen suosionsa on noussut kohisten.

    Moskovan Carnegie-keskuksen tutkija Andrei Kolesnikov huomioi blogissaan, kuinka historiaa kirjoitetaan nyt uudelleen. Kun neuvostoliittolaiset historioitsijat aiemmin häpesivät ja halusivat vaieta Neuvostoliiton ja natsi-Saksan sopimuksesta – jonka Stalin siunasi – Vladimir Putinin Venäjällä siitä on tehty suuri kansallinen ylpeyden aihe.

    ”Nykyisen poliittisen hallinnon laillistaminen ja kansakunnan enemmistön yhtenäisyys riippuvat pitkälti sodan muistosta. Putin itse on tehokkaasti rehabilitoinut Molotov-Rippentrop-sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan, jossa Neuvostoliitto ja natsi-Saksa sopivat jakavansa keskenään itäisen Euroopan. Virallisessa versiossa se ei ole vähempää kuin `Neuvostoliiton diplomaattinen riemuvoitto´”.

    Lainaus on Kari Kallosen tänä vuonna julkaistusta tietokirjasta ”Partisaanisota”, sivu 399, joka teos käsittelee venäläispartisaanien tuhoiskuja suomalaisia siviilejä kohtaan jatkosodan aikana.

    Repikäämme tästä.

  8. Niin tai näin naapurimme se silti on eikä ole muuttamassa minnekkään terv tepivaari

    1. ei ole muuttamassa minnekään eikä senkään vertaa ole muuttamassa rikollista toimitaansa ja valehteluaan.

Vastaa käyttäjälle Lasse Kallo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *