Urheilijat pelinappuloina molemmin puolin rintamaa.

Minä olin aikaisemmin melko innokas urheilun seuraaja ja aina seurasin suurella mielenkiinnolla Venäläisten urheilijoiden edesottamuksia ja heidän menestystään.

Silloin minun mielenkiintoni lopahti lähes tyystin urheilun seuraamiseen, kun Venäjä ja Venäläiset urheilijat suljettiin kansainvälisen ”urheluperheen” ulkopuolelle, heidän kansalliseen douppingohjelmaansa vedoten.

Tätä on kestänyt jo monta vuotta ja ne harvat Venäläisurheilijat jotka kansanvälisiin urheilukilpailuihin kelpuutettiin, niin he eivät saaneet kantaa maansa värejä ja lippuja kansallishymnistä puhumattakaan.  Nöyryytettiin koko maan urheilijoita joidenkin rikkeistä mielivaltaisesti.

Nyt on sitten sota Ukrainassa ja urheilijat joutuvat taas syytettyjen penkille maansa harjoittaman politiikan seurauksena.

Kai taas jotkut idiootit syyttävät tämän kannanottoni johdosta minua Venäjän sotatoimien hyväksyjänä, vaikka sympatiani on yksinomaan urheilun ja urheilijoiden puolella ja sotaa vastaan.

Ajattelin eräänä päivänä ensitalven hiihtojakin ja taitaa joissakin tapauksissa niistä muodostua Norjan ”astmaatikkojen” jäsentenväliset ja kymmen hiihtäjän kärkeen ei sovikkaan kuin Iivo Norjalaisten lisäksi.

 

7 vastausta artikkeliin “Urheilijat pelinappuloina molemmin puolin rintamaa.”

  1. Valitettavasti kansakunta kokonaisuudessaan on vastuussa hallintonsa toiminnasta ja moni venäläinen puolustelee putinan rikosta edelleen.
    Jotkut tulevat julkisuuteen todella haastavasti.
    Myös rangaistukset kansakunnan toiminnata kohdistuvat koko kansaan ja siten myös urheilijoihin eikä heitä voida kohdella eri tavoin kuin muita.
    Dopingissa kyse oli kansallisesta rikoksesta, mitä kansakunnan johto suojeli ja mihin aika moni venäläinen itse syyllistyi.
    On mahdotonta lähteä arpomaan, kenen sallittaisiin osallistua ja kenen ei varsinkin, kun lähes koko urheiluorganisaatio venäjällä osallistui rikokseen.
    Kansakunta rikkoo ja kansakunta maksaa rikoksestaan – toki maksattaen sen myös niillä harvoilla urheijoiillaan, jotka eivät osallistuneet dpingiin.
    Rangaistus ei ole muiden maiden urheilijoiden syytä.

  2. Se on vaan niin että, urheilijat Venäjällä ovat vähän ikäänkuin puun ja kuoren välissä, eli jos tukevat omaa hallintoaan, niin ulkomailta rangaistaan ja jos tuomitsevat sodan niin kotimaassa tuomitaan.

    1. Arvi : ” ..urheilijat Venäjällä ovat vähän ikäänkuin puun ja kuoren välissä, ..”

      Niin, tai ovat dopattuja.

      *
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Ven%C3%A4j%C3%A4n_dopingskandaali

      Venäjän dopingskandaali paljastui marraskuussa 2015, jolloin maailman antidopingtoimisto Wada esitti raportissaan, että Venäjällä on käytetty dopingia yleisurheilussa ja salailtu asiaa. Wada myös vaatii Venäjän sulkemista pois kansainvälisistä yleisurheilukilpailuista.

  3. Venäjä , venäjä – oi ’joi – eikö muuta ?

    Arvi : ”Kai taas jotkut idiootit syyttävät tämän kannanottoni johdosta minua Venäjän sotatoimien hyväksyjänä, ..” – mistäs arvasit?

    1. Juu, on se niin sääli venäjän urheilijoita.
      Paskat ukrainalaisten murhaamisesta.

  4. Puoleen vuosisataan ei ole maailmassa ollut yhtä rehellistä urheilijaa tai alan parissa toimivaa seuraa.

    Ei siinä, se on vain kaupallista viihdettä. Jos sitä haluaa katsoa, kukin saa valita. En minä ketään siitä tuomitse mitä viihdettä harjoittavat.

    Mutta mitään jaloja arvoja siihen lajiin on turha tuputtaa. Hollywood-viihteen vaihtoehtoinen versio suuremmilla uhriluvuilla, ei mitään muuta.

  5. Tasapuolisuuden vuoksi boikotoidaan myös venäläisiä taiteilijoita vaikka eivät edes ole valtiovallan douppaamia.
    Venäjän raakuus Ukrainassa on niin hirvittävää että omalta pieneltä osaltani hyväksyn sijaiskärsinnän.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *