Rajavartiolain uudistamisen torpedointiyritys epäonnistui

Eduskunnassa äänestettiin  rajavartiolain uudistuksen jatkamisesta. Hallitusrintama hajosi. Vihreät, Vasemmistoliitto ja RKP vaativat lakiehdotuksen palauttamista perustuslakivaliokuntaan s.o. lain käsittelyn pysäyttämistä, mutta SDP ja Keskusta äänesivät voitollisesti lakihankkeen etenemisen puolesta

Sosialidemokraatit ja Keskusta osoittivat jälleen olevansa se selkäranka, jonka varaan on turvallista ja hyvä maata rakentaa kuten on ollut laita koko sodan jälkeisen ”toisen tasavallan”ajan. Näiden kesken on toki kilpailtu vallasta näennäisesti verissä päinkin, etenkin Kekkosen valtakaudella. Kummallakin kun on ollut selkeästi oma edunsaajaryhmänsä jotka kuitenkin yhdessä muodostavat Suomen kansan. Nämä puolueet ovatkin tulevan hallitusratkaisun ydin luontevasti täydennettynä myöskin kansanvaltaisella porvari- ja lukeneistopuolueella Kokoomuksella. Hyvin luontevasti tämä hallitusratkaisu siirtää oppositioon tyhjää huitovat ja tuuleen huutavat Perussuomalaiset, Vihreät, Vasemmistoliiton, RKP:n ja KD:n. SDP+Kepu+Kok hallituskoalition edessä on suuria erimielisyyksiä nimenomaan talouspolitiikasta – tulevan hallituksen taival on kivinen ja riitainenkin, mutta ei mitenkään mahdoton. Sen osoittaa Suomen sisäpoliittinen historia.

 

 

5 vastausta artikkeliin “Rajavartiolain uudistamisen torpedointiyritys epäonnistui”

  1. Nyt ei puhuta säästötoimista ja sota nostaa velkataakkaamme avustuksineen …

  2. Loppujen lopuksi vain kuusitoista kansanedustajaa oli vastaan – vasemmisto, vihreät ja rkp – hävisivät. Pelkästään Sdp:n ja Keskustan äänillä laki ei olisi mennyt läpi.

    Hmm.. kukas kissan hännän nostaisi jos ei kissa itse.

    ”Sosialidemokraatit ja Keskusta osoittivat jälleen olevansa se selkäranka, jonka varaan on turvallista ja hyvä maata rakentaa..”

  3. Kommentoin myös tästä aiheesta jokin aika sitten.

    *
    https://www.pirkanblogit.fi/2022/albanus/puola-sai-valmiiksi-valko-venajan-rajalle-kohonneen-terasmuurin-pituus-186-kilometria/

    ***
    .
    4.7.2022 14:23

    Vihreiden ja vasemmistoliiton edustajien mielestä kansainvälisten sopimusten tiukka tulkinta ajaa edelle suomalaisten turvallisuuden.
    .
    Maissa Liettua, Kreikka ja Puola on vallassa kansalaisten etua ajavia edustajia.
    .
    Missä on Vihreiden ja vasemmistoliiton edustajien vastuunkanto?
    .
    *
    ”Vihreät ja vasemmistoliitto ovat korostaneet, että oikeus hakea turvapaikkaa on turvattu kansainvälisissä sopimuksissa.”
    .
    *
    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008924465.html
    .
    4.7.2022

    Sopu itärajan sulkemisesta horjuu viime hetkellä: vasemmisto ja vihreät pelkäävät Suomen rikkovan kansainvälistä oikeutta
    Kaksi hallituspuoluetta haluaa palauttaa rajavartiolain uudistuksesta viime viikolla saavutetun sovun vielä perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi.

    KYSE on siitä, voiko Suomi sulkea koko itärajansa turvapaikanhakijoilta, jos Venäjä käyttäisi turvapaikanhakijoita niin sanotun hybridioperaation välineenä.

    Eduskunnan hallintovaliokunta linjasi pitkän väännön jälkeen valmistuneessa mietinnössään viime viikolla, että turvapaikanhaun keskittäminen esimerkiksi vain Helsinki-Vantaan lentoasemalle on poikkeustilanteessa mahdollista.

    +++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++

    4.7.2022 17:07
    .
    vasemmisto, vihreät ja rkp – hävisivät, onneksi kävi näin
    .
    Poliitikot rkp:ssä, vihreissä ja vasemmistoliitossa ovat ihmisiä, jotka haluavat olla höveleitä koko maailmalle suomalaisten varoilla.
    .
    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000008924465.html
    .
    .
    Itärajan sulkeminen hajotti hallituksen rivit: vasemmisto, vihreät ja Rkp yrittivät viime hetkellä jarruttaa uudistusta, mutta hävisivät

  4. ”Väyrynen on vastustanut Suomen Nato-jäsenyyttä.”
    .
    Nii’i Paavo – sinun mielestäsi suomalisten pitäisi jatkaa ’uskossa ja toivossa’, vaikka ryssä riehuu keskellä Eurooppaa.

    Paavo Väyrynen: ”ja näkee Ukrainan sodan Venäjän ja länsimaiden välisenä konfliktina.”
    .
    Paavo – Etkä näe Suomea länsimaana?

    *
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/61abdc1f-5326-4bcb-867f-94dddd1e4390

    Keskustakonkari Paavo Väyrysen esittämät näkemykset Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta sekä Ukrainan sodasta hämmentävät keskustaväkeä.
    Väyrynen on vastustanut Suomen Nato-jäsenyyttä ja näkee Ukrainan sodan Venäjän ja länsimaiden välisenä konfliktina.
    Väyrysen kannanottoja voi pitää keskustan kannalta vähintäänkin kiusallisena. Hän on keskustan puoluehallituksen jäsen, ja puolueen linja on toinen.

Vastaa käyttäjälle Albanus Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *