Äänestetään aluevaaleissa, mistä ?

Persut / Purra / Tavio

”Vastustetaan globalisaatioita, maahanmuuttoa, bensanhinnan korotusta, ilmastonmuutosta, kaikkia kustannusten nousuja maitopurkista vaippoihin. Nehän kaikki  vaikuttavat sote-uuditukseen ja sen kustannuksiin ”

Kokoomus / Orpo

”Aika yksiääninen hallituspuolueiden kanssa alueiden sote-tavoitteista, joissa hyödynnetään hyviä alueellisia esimerkkejä yksityisten palveluntuottajien mallia julkisessa tuotannossa. Palveluseteli . Digi-etä-liikkuva  . Muutetaan ongelmakohtia tuevassa vaiheessa lainsäädännöllisesti, jos kokoomus on siinä asemassa ”

SDP/ Marin

”Luodaan kuntia isommille hartioille palvelu, jonka saatavuus muodossa sun toisessa on saatavilla joka kunnassa erilasisina palveluyhdistelminä. Uhkaavat ikääntymisestä johtuivat kustannukset rajataan nopeammilla palveluilla sekä ennalta ehkäisyllä. Tästä lähdetään eteenpäin kehittämään- valmis malli ei ole ”

Vihreät / Suomela

”Muuten samaa asiaa kuin edelliset hallituspuolueet paitsi mielenterveys etusijalla ( ovatko vihreät tulleet ihan kaheleiksi )”

Vasemmistoliitto / Andessson

”Hallituksen yleinen linja, mutta voitontavoittelua verorahoin rajoitettava yksityisiltä terveysjäteiltä ”

Pirkanmaan aluevaltuutettuja 724:stä ehdokkaasta valitaan 98 normaalilla vaalien laskentakaavalla / d`hondt. Aluehallitus valitaan hyvinvointialueen edustajista. Hyvien valittujen edustajien tulee olla perehtynyt sote-alaan ammattinsa, valtuustojen, eduskunnan tai 3. sektorin kautta.

29 vastausta artikkeliin “Äänestetään aluevaaleissa, mistä ?”

  1. Lisätään hallintonhimmeleitä, lisätään kustannuksia, siirretään ”palvelut” suurempiin keskuksiin ja lisätään kansalaisten matkustamista, palkataan suojatyöläisiä 6-7000€/kk palkoilla, pidetään yllä kolmea tarpeetonta maakuntahallintoa, mitkä eivät mitään hoida jne. jne.

    1. Esitä ne kustannukset / Pirkanmaa vrt. nykyiset sote-organiaatiot / sotekulut ( n. 60-70 % verotuloista) yhteensä vrt. uusi, jota vielä ei edes ole.

  2. Joku näyttää olevan ”uskossa”, että perussuomalaisten esittämät asiat maahanmuutosta, tukipaketeista, ilmastohuijauksesta, energian hinnasta jne olisivat jotain maakuntia koskemattomia kulueriä, niin neuvoisin joskus niitä tulemaan ulos kuplastaan aistimaan realitalouden lainalaisuuksia, voisivat yllättyä, että kaikki onkin riippuvaista kaikesta.

    1. Joo, Arvi uskoo Joulupukkiinkin ja, että persujen ymmärryksellä ne liittyvät juuri nyt valittavan aluehallinon rooteliin.
      … mutta ei se mitään, kun omaa virttään laulaa riittävä kauan uskoo vielä vaikka pakkasukkoonkin.

      1. Kyllä ne rahat sotealueillekkin tulevat samasta pussista, mistä ulkomaillekkin lapioidaan miljardeja ja siten kurjistetaan ihmisten turvallisuus/terveydellistä pärjäämistä.Ota Heikki päästäsi pois ne lähilasit, niin voisit nähdä paremmin tulevaisuuteen, joka ei nykymenolla ruusuiselta näytä.

        1. Ja miten ne sote-valtuutetut sitten voivat vaikuttaa siihen ”rahan lapioimiseen”. Hylkäämällä jälkikäteen EU:n elvytyspaketin? Koska se on tulossa uusintakåsittelyyn Pirkanmaan sote-valtuustossa?

  3. Laitoin myös merkille miten yksi PS ehdokas kampanjoi bensan hinnalla sote-vaaleissa. Hirmuista mielikuvitusta kyllä vaatii selitys siitä miten sote-valtuustot alentavat bensan hintaa. Eikö sinne kannattaisi äänestää jotain arabeja jotka voisivat soittaa Saudi-Arabiaan ja pyytää lisäämään öljyn tuotantoa jotta raakaöljyn maailmanmarkkinahinta laskisi?

  4. Jokainen puhuu teoreettisista linjoista. Kukaan ei ole kokeillut maakuntamallia. Kukaan ei tiedä miten se toimii. Malli ei perustu tutkittuun tietoon vaan poliittiseen kompromissiin.

    Siten kaikki lupaukset ovat yhtä tyhjän kanssa. Annan arvoa tahoille, jotka myöntävät että on paljon uutta ja epätietoisuutta, sellaisille jotka kykenevät yhteistyöhön ja arvostavat asiapitoista valmistelua.

    1. Onneksi Pirkanmaa on valmistellut mallia jo vuosia ja Tampereen osalta testattukin. Julkinen+ Mehiläinen / Pihlajalinna. Hammaspuolella: Terveystalo, Attendo, Coronaria.
      Hoivapuolella lukemattomia yhteisyrityksiä.
      Turpiinkin on tullut ja opittu.

      Valtuuetuiksi ei tarvita huutelojoita ja kaikenvastustajia, vaan asiallisia alaa tuntevia yhteiskykyisiä, ja jo kokeneita edustajia.

  5. Jos haluaa nähdä hyvän PS ehdokkaan mainoksen niin kannattaa katsoa Joakim Wigeliuksen ilmoitus, siinä puhutaan oikeista asioista. Bensan hintaan liittyvillä mainoksilla ei pitäisi päästä läpi koska ehdokas ei näytä edes tietävän mihin pyrkii.

  6. Muutos on pakollinen kasvavien kulujen hillitsemiseksi. Jos ja kun Pirkanmaan n 20 organisaatiosta tehdään yksi, niin tuleehan siitäkin säästöä, paitsi jos valikoituu onnettomat tunarit päättämään uudesta mallista.
    Säästöä tulee myös kun eri toimintoja keskitetään eikä silti kaikkia tarvi keskittää Hatanpäälle. Kuten jo alun on esim. Lonkat leikkaa yksi ei joka terkkari. Suonikohjut vaikkapa Vammala jne.

      1. Minä vastaan.
        Uusiin terveysalan hommiin, josta on pulaa ja, jotka sinne kelpaavat. Tuetaan uusiin hommiin opiskelua. Määräaikaisten sopimukset finito. Eläkkeille. Sitten inventoidaan tilanne.

  7. Kyllä tyhjän saa pyytämättä tarvitaanko siihen vaaleja terv tepivaari

  8. Lieneekö kansa tyhmää, kun vain noin 11% uskoo, että sote-uudistus parantaa palveluja.

    Toisekseen tuo ”suuruuden ekonomia” ei automaattisesti tarkoita säästöjä. Keskittäminen yhteen paikkaan tietää esim. Kelan -kustantamien matkakorvausten kavua.

    Tietyt spesiaalitoiminnot onkin syytä keskittää isompiin yksiköihin. Ei joka kaupunginsairaalassa tai aluesairaalassa tarvitse olla laajaa toimintaa esim. sydänkirurgiassa, ortopediassa, sisäelinkirurgiassa jne.

    Toiminnot, joita ihminen saattaa tarvita kenties kerran elämässään, voidaan keskittää, mutta ei ole mitään järkeä ajaa minimiin maakunta- ja aluesairaaloita, joille ihmisillä on huomattavasti useammin tarvetta.

      1. Eli äänsestät sitä mitä aina, et usko muuhun. Tyypillistä mm punaisilta ( vaikka maailma muuttuu niin silti halutaan työleirille..?)

      2. Ei ole mitään valmista? Kyllä suunnitelmat, joiden pohjalta sote -uudistus toteutuu, ovat valmiina.

        Olen lukenut paljon erilaisia selvityksiä ja arvioita sote -uudistuksesta ja sen vaikutuksista kansalaisten palveluihin.

        Ei niissä kaikissa suinkaan liputeta sen puolesta, että palvelut tulevat paranemaan.

  9. Varmaa on että koskasn kaikki eivät voi olla tyytyväisiä. Jos palveluita keskitetään, ne ovat ”liian kaukana”. Jos palvelut on hajautettu ne ovat ”liian kalliita” ja ”liian heikkotasoisia”.

Vastaa käyttäjälle Norppa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *