Äärioikeiston symbolit

1. Oma etu muiden kustannuksella ja demokratian vastustamien silloin, kun se ei tue omaa etua niin oikeuskäytännössä kuin viestinnässäkin

2. Iso raha ja omaisuus, verojen välttely

3. Ayn Randin filosofia, jossa muut ovat iilimatoja kuin yrittäjät palkanmaksajina sekä nykytrumppilaisuus

4. Työntekijäliittojen ja yhteisöllisyyden ja sosiaalipolitiikan halveksiminen

5. Eduskunnaan päättäjistä heidät löytää lehterin alta ja oikeimmasta nurkasta puhemihestä katsottuna.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ayn_Rand

 

34 vastausta artikkeliin “Äärioikeiston symbolit”

  1. Oma etu ja omien etu tulee esille myös ns demogratiassa sillä päättäjiin valikoituu yleensä heitä jotka ovat osanneet ajaa omaa etuaan.

  2. Huolimatta siitä, että puolueet ja edustajat on valittu demokraattisesti, sana puolue kertoo jo siitä, että ollaan puolueellisia oman puolueen suuntaan.
    Mutta niitä suuntia on useita, ääristä ääreen ja siltä väliltä.

  3. Mistähän se nyt ahdistaa? Tuli minullekin verolappu eilen.

  4. Jos jatkaisin Heikin halki, poikki ja pinoon yksisilmäisellä katsannolla sanoisin että äärivasemmiston symboli, uskon perusta ja voiman lähde on yksiselitteinen, se on kateus.

    1. En tuohon usko, että kateus on puolueista kiinni oli siellä tai täällä, vaan se on yleinen suomalaisten kansantauti. Eikä se liity edes varallisuuteen, vaan vaikka toisen länkisäriin tai toisen rinnan ympärykseen.

  5. Onko täälläkin äärioikeistolaisia, kun noin ahdistaa ?

    Pannaas vähän lisää vauhtia:
    Yhteiskuntakriitikot ja älyköt ovat suurimmalta osalta vasemman kaistan kulkijoita, jotka saavat yhteiskunnan eriarvoisuutta tasoitettua.
    Mutta yhteiskunnan Roope Ankat vartoivat kirstujaan vain ottopuolelta, panoa saa tulla mistä vaan, vaikka keppikerjäläiseltä.

  6. ”Pannaas vähän lisää vauhtia:”

    Ei liene enää selvemmin voisi esittää sitä, että kyse on trollauksesta ja aivan oleellisena osana trollailuun kuuluu usko siitä, että esitetty jota kuta ihan oikeasti liikuttaisi ”Onko täälläkin äärioikeistolaisia, kun noin ahdistaa ?”.

    No toivottavasti toiminta tuottaa jonkinasteista helpotusta pahaan oloon.

  7. Sanokaapa miksi kommunismi on katoava luonnonvara, ainakin Suomessa?

    1. Hyvä on, että katoaa. Olemme erilaisia ja ihminen ei suostu jakamaan kaikkea tasan onnenlahjoinaan tms.. Se on utopiaa.
      Sen sijaan keskitiellä on hyvä kulkea.

      1. Voi huoleti ontua molemmille puolille 🙂

        Tuuliviirikin kääntyilee tahtomattaan yleisen tuulensuunnan mukaan!

        1. Veikko, voinko kysyä, koetko sinä poikamaisen egosi kolhituksi, vai mikset halua ymmärtää vaikkapa Heikin kokemusta kateudesta? Muistatko mitä Dantelta kristillisiin oppeihin lainatuissa ”seitsemässä kuolemansynnissä” sanotaan kohdassa kaksi?
          Heikkiä puolestani lohduttaisin sillä, että täytyy ymmärtää, että kateushan voi olla kadehtijalle kuitenkin siinä mielessä myönteinen tunne, että sen kautta voi ihminen oppia huomaamaan mitä häneltä itseltään puuttuu — ja tuon oivalluksen myötä parhaassa tapauksessa voi hankkia itselleen sen mikä puuttuu. Kateudestahan kärsii myös kadehdittu.

          1. En ymmärrä, miksi ketään pitäisi kadehtia! Näillä mennään, mitä on saatu, loppuun asti. Mitään ei täältä mukaansa saa, onneksi.

            Synneistä puheen ollen Danten synnit ei kiinnosta ja omani on Jeesus ristillä sovittanut!

      2. Tarkoittaako ”Hyvä on, että katoaa” myös sitä, että toivoisit, ettei Anna Kontulan kaltaisia ihmisiä olisi?
        Ja miksi ihmeessä heitit huulta näkövammaisesta naisesta rinnastaen hänet kavio-eläimeen?

  8. Tunnen muutamia Randin ajattelun kannattajia, ja heistä jokainen on mitä perinteisin liberaali. Toki heitä voi lyödä äärioikeiston leimalla, mutta ei se heihin tartu.

  9. Heppoiset ovat avaajan ”äärioikeiston symbolit”.

    Ensinnäkin vain luettelo, ei perusteluja. Linkitys Ayn Randiin aivan kuin hän edustaisi jotain tiettyä ryhmää, jota avaaja kutsuu äärioikeistolaiseksi.

    Jos on äärioo, niin vastavoimana on silloin myös äärivee. Itselleni ei tuottaisi pientäkään tuskaa tuottaa tuollaista avauksen kaltaista yksinkertaistusta ääriveen ongelmallisuudesta.

    Niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta. Mitä tulee demokratiaan, niin äärivee on kyllä osoittanut siinä suhteessa toimimattomuutensa.

    1. No, Ayn Rand ei tuon linkin perusteella anna paljoa ellei hänen täysin vapaan markkinatalouden opit ole ennestään tuttuja.
      Minä en ole ääriveetä tässä käsitellhyt ollenkaan. Teema on äärioo.

  10. Minä en uskalla kuin hirnahtaa varjoista. Mutta onneksi ”hevoselle kaikki niitytkin ovat rumpuja”.

  11. En nyt tiedä liittyykö tämä käsillä olevaan keskusteluun mutta sitä mieltä olen että mallia saisivat suomen demarit ruotsista ottaa, enemmän paukkuja hyvinvointiin ja vähemmän ideologian perässä juoksemiseen ja kadehtimisella ratsastamiseen.
    No maahanmuuttoasiat olisivat demarit Ruotsissa hoitaa enemmän tolkkulla, ettei olisi tungettu kaikkia samoihin paikkoihin.

    1. Mitä nyt ”hieman” rasistiseti suhtautuneet mm. suomalaisiin ja suomalaistaustaisiin ruotsalaisiin niin pohjoisessa kuin muualla maassa esim. kielirajoitteineen , kielen ja kulttuurin opetuksen vähättelyineen jne eivätkä ole myöntäneet suurelle suomenkieliselle kansalaisjoukolleen vähemmistön asemaa.

  12. Itse en ole Randiin kallellaan mutta näen että hänen tekstit toimivat jos niitä lukee samoin kuin rationaalinen ihminen raamattua: kiintoisia ajatuksia, hyviä kysymyksiä, erilaisia näkökulmia, kiehtovia tarinoita – mutta helvetin huonoja 1:1 ohjeita tosielämään.

  13. No joo, sori, en kai vaan tajua miksi kaikki hyökkäävät Heikin kimppuun, eikö miehinen huumori juuri ole tällaista:

    ”…miehet tekevät mielellään pilaa toisista miehistä esimerkiksi nimittelemällä. Miehet tekevät enemmän käytännön piloja, ja he voivat nauraa nöyryyttääkseen muita. Miehet siis kilpailevat huumorin keinoin toisiaan vastaan, kun naiset taas käyttävät huumoria yhteishengen luomisen keinona.
    Miehisen huumorin vetovoima on niin vahva, että naisen nauru tulkitaan usein seksuaaliseksi kiinnostukseksi ja flirttailuksi. Saksalaisessa tutkimuksessa seurattiin toisilleen tuntemattomien miesten ja naisten keskusteluja ja havaittiin, että naisen naurun määrä todella korreloi sen kanssa, miten halukas nainen oli tapailemaan kyseistä miestä. Nauravat naiset olivat myös miesten mieleen, mutta miehen naurun määrällä ei ollut merkitystä suhteen jatkumisen kannalta…”
    (Psychology today)

  14. ” Miehet haluavat, että naiset nauravat heidän vitseilleen, mutta he eivät halua kuulla naisten vitsailevan.” jne.

    1. Katsos Liisa, kun meillä on jokunen totinen torvensoittaja, vaikka tuskin osaavat edes torvea soittaa, mutta töräyttelevät ja torveilevat kuitenkin joskus kuin olisi ihan torvi.

      1. No, varmasti minäkin töräyttelen välillä omani kaksois-klarinettiin kuten saksanhirvet Kitschisimmissä auringonlaskuissa. Eipä tuo hevosläppä minua loukannut, parempi suoraan kuin käyrätorveen ehkä kuitenkin.

  15. Heikki käyttää oikeutta ilmaista mielipiteensä. Kun sen tekee vähän kärjekkäästi, saa paljon enemmän huomiota. Silloin saa myös paljon enemmän sohittua muurahaispesää.

    Kas, Heikki ei ole oikeassa. Eikä Heikki ole väärässä. Heikki on yksi ihminen jolla on yksi mielipide ja se hänelle aina suotakoon.

    Pätee myös meihin muihin. Sillä hetkellä kun potuttaa eniten, muista, että jokainen meistä omaa aina jostain asiasta väärän mielipiteen. Jos haluaisit poistaa väärät mielipiteet maailmasta, olisit maailmassa yksin. Se ei olisi kivaa pidemmän päälle.

    1. Ei potutus mitään mielenkiintoista luo. Päinvastoin pitää olla intoa, ihmetystä ja ironiaa, mutta myös hyvä olo itsellä, jonka soisi muillekin.
      Kyllä yhden ihmisen mielipiteen takana voi olla mijoona tai kaksi hyvässä ja pahassa.

  16. No, minusta oli hieno jutella Heikin kanssa taannoin, toi mieleen kauniita kohtaamisia omasta menneisyydestä.

Vastaa käyttäjälle Myllymatti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *