Auto eikä sähkötuoli tai tuulitunnelisukkula

Tässä autot minun makuuni.  Sen tulee olla kaunis, persoonallinen, edistyksellinen tekniikaltaan ja muotovalio kuten kuvat alla.

Näihin voisi lisätä vielä toiminnalliset Land Roverin, Jeepin tai Pajeron, työkaluiksi.

Alimpaan kastiin luokittelen nykyiset Mersut, Bemarit, Audit ja Volvot, joiden rattiin en kehtaa edes tarttua- naapuritkin nauraisivat, että sekaisin tuo on mennyt tuollaisessa egopeltikuoressa ja kalunjatkeessa.

No, sitten ovat nuo lusikkalaattikkojen kiillottajien tai säästöpossulaisten riisikuppien ja nuudelikippojen karvalakkimallit.

Vanhoissa autoissa muotokieli on upea ja persoonallinen, joka säväyttää.

Noista kaikkia olen ajanut ja omistanut paitsi tuo Karman.

Kuvahaun tulos haulle volvo amazon

Kuvahaun tulos haulle vw karmann ghia

42 vastausta artikkeliin “Auto eikä sähkötuoli tai tuulitunnelisukkula”

      1. On ollut pari Mersua. Ok ajaa, kallista ylläpitää ja tekniset viat maksaa enemmän kuin monessa muussa merkissä

        1. Nykymersut eivät kanna ylpeydellä Mercedes Benz imagoa. Mutta, aina 70-luvulle saakka Mersut olivat tyylipuhtaita AUTOJA ja aatelia. Sitten tulivat nämä 220 diseslit ja ruoste, joka on seurannut näihin päiviin saakka kaikkia tyyppejä erityisesti pikkumersut A- luokassa. Sukulaispojat niitä ostelevat heti kun naarmu tulee oven pileen. Muuten, ne pojat eívät ole kuin tavallisia kovan luokan konepaja- ja elektroniikka-asentajia, jotka kulkevat pitkin maailmaa asentamassa laivoja kuntoon- siis ihan karvalakkiporukkaa. Mutta musta Mersu pitää olla ja lippis.

          BMV joa EMV oivat tyylipuhtaita. Ja erityisesti Bemarin 80-luvun hienot moottorit.

          Audit taas ovat niitä IFA:n ja Donaun sekä Unioinin jälkeläisiä. Logorenkaat ovat parasta merkkihyvää. Ei säväytä Quatrokaan. En pääse kunnolla varaohjaajan paikalle rotvallilta. Pitää ottaa katon rivasta kiinni ja tunkea päänsä ja ahterinsa matalasta aukosta kadun pintaan. Poika taas kehuu ajo-ominaisuuksia, no, ne ovat hyvät, kun rattiin pääsee ja panee mustan suoralippaisen lippiksen päähän ja kiilailee muut kaduilta rotvallille.

  1. Oottekos peruskorjannet tuota partaveitsi citikkaa varmuudella ette ajaa se on mukava
    Mutta remontoida suoraan suolesta
    Volvo ja saapillua on omaa Ruotsi kaaroja lähinnä traktoria ajaa
    Carman on kaunis muttei toimivuudeltaan ns listan kärjessä oleva terv tepivaari

    1. DS on yksinkertaisin auto korjata, mitä on keksitty, jos pelleistä pitää huolta ja yleishuollosta. Koneella ajaa 500 000 sitten sylinteriputkien vaihto ja uudet männänrenkaat ja tiiviste, ei muuta.

      1. Teeppä yhteen kunnon entisöinti et sano että helppo juttu no sellasta se on terv tepivaari

        1. Tämä juttu ei liity minkään autoromun entisöintiin, vaan autojen persoonallisuteen, ulkonäköön ja toiminallisuuteen omana aikanaan.

          Muuten Citroen DS:n takapyörän vaihto tapahtui kahden pultin avaamisella ja omalla pukilla ilman tunkkeja- helppoa kuin heinänteko.

          1. No eipä tuo rengas asia ole kovin häävi vertaus kun pitäisi laittaa vaikka jousitus kuntoon onnistuukohan Heikki sellanen
            No en ole mistään asiasta niin varma että tekemättä jää eikä siinä vielä kerrota kovinkaan suuresta remontista kun osaa ne laittaa
            Joka on ei ihan kaikilta kyllä onnistu
            Eikä siinä mitään mutta auton muotoilu oli aikanaan melkoinen menestys tarina
            Upee se on ulkonäöltään mutta veemäinen korjailla lähes mistä vaan terv tepivaari

            1. Ei sitä korjailtavaksi ostettu. Jos kaasunesteputket = jouset piti nesteellä täytettyinä, niitä ei tarvinnut koskaan vaihtaa.
              Kunnolla huollettuina kulkevat edelleen kuin kissat. Inspiraation tähän juttuun sain, kun tuossa lähellä tämä ”kissa” kehräsi niin kauniisti ja ylväästi.

              1. Oonpa vaan joutunut tilanteeseen jossa jouduin purkamaan koko jousijärjestelmän ja alkoi se pelaan
                Mutta jousitus olikin siinä kunnossa ettei se nostanutkaan autoa mihinkään suuntaan
                Ja jospa et ala asentajalle antaan neuvoja kun itse et saisi sitä kuntoon
                Auto puoli oli mulle se toinen puoli kun halus sitäkin puolta korjailla
                Ja citikat on yks maailman veemäisin korjattava kun jouset ei toimi
                Ajomukavuudesta en sano mitään koska se on mukava auto ajella terv tepivaari

  2. Land Rover Jeeppi ja Pajero taas syöppöjä polttoainetta palaa liikaa ei taloudellinen lainkaan käyttää terv tepivaari

    1. Mulla oli Jeep Cherokee suora kuutonen. No, 20 ltr /100 km talvella kaupungissa. Maantiellä pääsi 8 ltr /100 km kesällä pitkässä ajossa.
      Oli tarve Jeepille. Kaikki riisikupit ja muut vempaimet hinasin ojista ja hangesta maalla.

      1. Tuskinpa meni maantielläkään noin en usko että suora kutonen menisi 8 l sata km terv tepivaari

          1. Venäjä on kansallistanut autoliikkeensä ja pian saamme taas ”piikkinokkamoset” liikenteeseemme.
            ennen oli autot tunnistettavissa jo kilometrien päästä korimallistaan, nykyään kaikki tuppaavat olemaan samasta prässikoneesta tuotettuja laatikoita.
            Lada oli ylivoimaisesti yleisin automerkki liikenteessämme 70 luvulla, itselläni oli Polskifiat, joka oli kopio Ladasta. Hyvin pelitti.

          2. No enpä ole sellasta suoraa kutosta nähnyt joka olisi alle kympin päässyt talvesta nyt puhumattakaan joloin kulutusta on hyvinkin 20 litraa
            Muutaman kutosen olen nähnyt elämäni aikana pari jopa purkanut kokonaan
            Ja koonnut alkoivat peliittään terv tepivaari

              1. Tiedän mutta eipä se nyt kuulu asiaan mutta olen muutaman kutosen purkanut vuosikymmenien aikana
                Mutta alle kympin ne ei kyllä mene 100 km se nyt on tietysti aika paljon kiinni kuskista terv tepivaari

              2. Et tiennyt PTO:n tarkoitusta ja et tiedä, missä se on, koska se vaatisi vain muutaman sanan.
                On aivan turha vängätä bensan kulutuksesta, jonka tiedän vuorenvarmasti, missä tilanteissa automaatti Jeepin maksimi sekä minimikulutukset ajotapoineen liikkuivat.

              3. En tiedä miksi olet tuota jeeppiä puolustamassa mutta onhan siinä tuo vääntö hyvää luokkaa jolla voi kiskoa muita ojista ja tuleehan ne sieltä pois
                Minulla ei ole itsellä ollut koskaan jeeppiä eikä kyllä tulekkaan
                Ajan tuolla Nissanilla toden näköisesti niin pitkään kun vielä yleensä ajan mitään
                Mutta se onkin mun asia ja minua ei ole ainuankaan auton kanssa kuulutettu
                Jotenka en niitä muista kaiholla ainuttakaan terv tepivaari

              4. Älä puhu läpiä päähäsi tiedän missä on mutta mitäpä minä niitä sulle informoin
                Tehtyäni n 30 vuotta sivuhommana auto puolen remontteja tiedän ettei kutosen koneella ajeta 8 l 100 km
                Ja tämä ei sitrten ole pelkästään jeeppi mistä kirjoitan teksti on kutosen koneelle terv tepivaari

              5. Maasto Jeep on maalla kultaakin kalliimpi ison venetrailerin nostoineneen, hinatessani naapurin Nissanin ja toisen hienon Volvon kinoksista, metsäteineen jne. Sitä tarvitsin vuosia Porvoon maalla, meren rannassa, yksityistien päässä, jonka talviauraukset olivat niin ja näin.

              6. Heikki ei tarvii mun nissania kiskoa ojista tarkoitushan on ajella tiellä eikä ojissa
                Ja voi olla maalla ei kuitenkaan kaupunkissa terv tepivaari

              7. Minä puran ja kokoan Jeep 2.0 suoran bensakutosen ennen kuin olet edes löytänyt oikeita tuumakaluja pakkiisi.
                Kerron sinulle, kun et Jeepistä mitään tiedä, että PTO on ”Power Take Out”- kahva auton alla, vaihdelaatikon kyljessä, josta saa voiman ulosoton ulkopuolieen laitteeseen, hihnapyörään tms.

  3. Saabissa oli kieltämättä luonnetta, ei ihme että ruotsalaiset halusivat siitä eroon.

    Itse en paljoa piittaa autoista enkä pidä ajamisesta, mutta muistan yhden tapauksen aikapäiviä sitten. Oltiin käymässä Espoossa pienissä pippaloissa. Seuraavana aamuna oli määrä ajaa takaisin mutta meidän kuskimme oli vielä tuhannen tuiterissa pitkälle aamupäivään. Olin sitten ainoa selvä kortillinen. Minut istutettiin 80-luvun Corollan rattiin, kortti oli melko uusi vielä ja ajotaitoni heikot. Mutta siinä autossa oli heti kun kotonaan. Ei mitään ihmeellistä. Moni muu auto on sellainen että sitä kuukauden opettelee ajamaan, tuossa meni viisi minuuttia.

  4. Kun nyt innostuin tätä automaailman silloista ihmettä kehumaan, niin jatkan, koska tähän muoto-tekniikka-turvallisuuteen eivät mitkään muut automerkit ole vieläkään yltäneet.

    https://www.manclusive.fi/2019/klassikko-citroen-ds-jumalainen-auto/

    Esimerkkinä turvallisuus: Kori oli rakenettu niin, että matkustajat säiliyvät sisällä hengissä pahoissakin kolareissa. Kiilamainen nokka pyyhkäisi hirvet auton yli. Nokkakolarissa varapyörä oli konepellin alla ensimmäinen vastus. Toinen vastus oli moottori, joka vääntyi linkkuveitseksi ja massaa vataanottavaksi eikä tullut sisään. Yksipuolainen kokoonpainuva ratti, turvavyöt.
    Etu-ja takaraidevälin leveysero, jossa etupuoli oli leveämpi kuin takaraideväli. Pitkä akselinväli. Etuveto. Äärimmäisen tehostetut abs-jarrut, joka pysäytti auton vaikka toinen puoli liukkaalla ja toinen puoli asfaltilla suoraan kulkusuuntaan nähden.
    Kurvissa kääntyvät keltaiset häikäisemättömät ajovalot vastaan tulevalle.

    Muita nerouksia. Jos joku peltiosa vaurioitui, pystyi sen itse pulteista irrottamaan ja vaihtamaan. Pyörät kiinni yhdellä keskipultilla ja pyörien vaihto tapahtui nostamalla maavara maksimiinsa noin 60 cm, pukit alle ja maavara alas, niin koko auto oli ilmassa. Poistettiin yhdelleä pultilla oleva takalokasuoja ja sitten pyörän vaihto. Ei tunkkeja.
    Täysin tasainen alusta, ei kardaanitunnelia eikä edessä vaihdelaatikkomöykkyä.

    Suurin ongelma oli se, että tähän aikaan ruostesuojaus kaikissa eurooppalaisissa autoissa oli heikko. Ja, se että juuri auton perushuolto piti olla kunnossa, vaikka se oli helppoa kuin heinänteko.

  5. Oli se muotoilultaan melkoinen siihen aikaan kun tuli markkinoille ja ajomukavuus oli tosi hyvä terv tepivaari

  6. mulle tuli yks Lada kun kaveri ei kyennyt maksaan velkojaan antoi mulle Ladansa mutta haukutaan mitä haukutaan ja onko se auto en pidä autona mutta eräs asia siinä oli kumma asia talvella
    Lähti muuten käymään reilusta 30 asteen pakkasesta eikä se miettinyt käynnistymistään
    No kaveri maksoi velkansa ja minä annoin Ladan takasin terv tepivaari

  7. Eka auto jossa olin eka kertaa kyydissä oli chervoletti muistaakseni impala oli muuten tasasta menoa mikäli muistan oikein olin silloin n viis vee
    Oli muuten komee prissi vaikka ei se taksi ollutkaan terv tepivaari

  8. Yks dotge on ollut suurin vika siinä oli ettei kyennyt ajaan kun tilipäivänä se kun kulutti aivan sairaasti bensaa 30- 40 l satasella

  9. Jos saisin paljon rahaa vaikka lotosta ostaisin land rover defenderin. Sen arvo säilyy pitkään ja melkein sillä kiipeää puuhun.

  10. Taannoin katsoi teeveestä teknavi-jakson jossa Markku Alen ajeli defenderillä jokea pitkin.

  11. Kuvan Sitikka oli aikansa lippulaiva ja menis vieläkin kun laitettaisiin katto ja konepelti sähkökennoksi ja moottori sähkölle.

    1. Sähkömoottori( tuoli) on automiehen kauhistus muuta kuin apulaitteena huippuhyvälle ja vähäpäästöiselle polttomoottorille. Aurinkokenno katolla on hyvä idea ja massiiviset hätäjarrutuksessa pomppaavat ilmajarrutus spoilerit, jotka pitävät auton suunnassa liukkailla.

Vastaa käyttäjälle Heikki Karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *