Politiikkaan pettyneet

 

Olen viikon verran tavannut äänestäjiä pitkin Pirkanmaata. Millaisen vastaanoton olen saanut? Tietynlainen yllätys on ollut kuinka nuoret ottavat mainokseni asiallisesti ja ovat olleet kiinnostuneita aluevaaleista.

Sitten on niitä perinteisiä myönteisiä ja kielteisiä. Osa kielteisistä on vasemmistoon nyrseästi suhtautuvia, muutamat jopa vihamielisesti. Tyyliin: punikit pitäisi upottaa järven syvimpään kohtaan. Myönteisesti suhtautuvien kanssa on aina miellyttävä keskustella ja vaihtaa ajatuksia.

Entä nämä politiikkaan pettyneet? Kovasti ihmetellään kansanedustajien ja ministerien osallistumista vaaleihin. Vallanhimoisia ja itselle kaikki haalijoita. Miten he kykenevät hoitamaan kaikki tehtävät edes kohtuullisesti? Äänten kalastelijoita puolueilleen. Missä välissä he ehtivät kansan pariin, kuulemaan heidän tuntojaan?

Politiikan arvostelijat ovat oma lukunsa. ”kaikki ne ovat samanalaisia, ennen vaaleja luvataan taivaat ja maat, mutta annas olla kun päästään lihapatojen ääreen)?

Jokainen puolue ja heidän ehdokkaansa ovat niin huolta kantavia mielenterveyden tilasta, vanhuksista, pienituloisten syrjinnästä, lasten ja perheiden hyvinvoinneista, hoitoon pääsyistä ynnä muista.

Samat puolueet ovat istuneet vuosikymmeniä hallituksissa ja eduskunnassa, mutta aina vaan rahat riittävät kaikkeen muuhun, mutta ei niihin joihin eniten tarvittaisiin. Selitä tässä nyt sitten äänestämisen tärkeyttä?

Toisaalta tässä se politiikan hohto on, päästä tavallisten ihmisen kanssa vuoropuheluun. Olen kertonut kuinka valtuustokaudellani laitoin kaiken peliin. Luin, tutkin, perehdyin, otin selvää. Kaikki tuo omalla vapaa-ajallani. Olin yhteydessä kuntalaisiin. Sain vinkkejä, joiden pohjalta tein valtuustoaloitteita. Käytin puheenvuoroja saamistani kuntalaisten tai sosiaali ja terveydenhuollossa työskentelevien esille tuomista epäkohdista jne.

Politiikassa edelleen tärkeintä on avoimuus. Se on ollut ohjenuorani. Politiikassa tehdään yhteistyötä. On pakko tehdä yhteiskunnan pyörittämiseksi. Miten sitä tehdään, onkin toinen asia. On vain asioita joista ei voi ”takkia kääntää”.

Sitten vastaan tulee eteen päätöksiä joissa vaan on valittava se pienempi paha. Kun tällainen tilanne tulee valtuutetun eteen, mitä tehdä? On avoimesti tuota kansalaiskeskusteluun jossa käydään läpi mitä on tarjolla.

Miten kansalaisten pariin eri asioiden vieminen onnistuu? Meillä on netti, lehdet, yleisötilaisuudet, ihmisten tapaamiset. Avoimuudella on tuotava politiikka ihmisten keskuuteen. Paljon on asioita jotka eivät kuulu salassapidon taakse.

Olen hokenut olevani valtuutettuna myös viestinviejä. Kansalaisilta päättäjille ja myös toisinpäin. Luottamus politiikkaan palautetaan vain olemalla ihmisten kanssa tiivissä vuorovaikutuksessa. Sitä työtä aion jatkaa tinkimättä aluevaltuustossa, jos portit sinne aukeavat äänestäjien toimesta.

Hannu Tiainen Kihniö

Pirkanmaan aluevaaliehdokas (vas)

12 vastausta artikkeliin “Politiikkaan pettyneet”

  1. Näin muidenkin pitäisi toimia kuten Hannu.
    Näiden synnynnäisiksi nälvijöiksi syntyneiden pitäisi ensimmäisenä hyväksyä mielenterveysasiat, koska ne koskevat ensisijaisesti juuri heitä – he tarvitsivat hoitoa ja pian. Asiassa pysyminen ottaa näiden hermoille.

  2. Pikkusen kuntapolitiikkaa seuranneena olen nähnyt kotiinpäin vetämistä isompi puolue vie.

  3. Kyllä niilläkin miljardeilla mitä Hannunkin puolue lapio välimereen, niin voitaisiin mielenterveyspalvelutkin saattaas edes siedettävälle tasolle.
    Joten soisin vasemmistoliitonkin tulevan perussuomalaisten linjoille, jotka ensisijaisesti satsaisivat oman väestön heikompiosaisiin, kun miljardille maailman köyhälle.
    Ja vasemmistoliitto on lisäksi haalimassa lisää köyhiä suomeen Afrikasta ja Lähi-idästä entisten päälle.
    Pitäisi ensin putsata oma napa, ennenkuin tulee sanomaan että, kyllä me mutta kun nuo muut..
    Onnea silti sinulle vaaleihin, olet puolueestasi poiketen kuitenkin köyhän ystävä.

    1. Ei voi Arvi olla köyhän ystävä, jos asettaa heidät eriarvoiseen asemaan. Kertoo vaan kovasta itsekkyydestä. Meillä on kansainväliset sopimukset auttamisesta ja sinäkö vaan katselet tyynesti sivusta pieniä nälkään kuolevia lapsia?? Maapallo on kokonaisuus jossa vuoroin autetaan heikoimassa asemassa olevia, kuten meitäkin on vaikka luokkasodan tai toisen maailmansodan jälkeen autettu. Autoitteko te persut viime hallituksessa suomalaisia köyhiä? Polttoaineveroa nostettiin monesti, lääkkeiden omavastuuta korotettiin, kiky sopimuksella leikkasitte suomalaisilta ja samaan aikaan annoitte kehitysapua ja otitte suuren määrän pakolaisia. Taisi olla pukki kaalimaan vartijana.

      1. Minun nähdäkseni suomalaisen politikon ensisijainen tehtävä on puolustaa oman maansa asukkaita, niin herroja kuin narreja, köyhiä kuin rikkaita, ketään erottelematta ja näyttää siltä, että sinulla on eri arvojärjestys asioihin kuin itselläni.
        Ei maailman köyhyytttä ja nälkää poisteta sillä, että kidutetaan oman maan asukkaita ja väitän, että nytkin suomi ajaa miljardeja kehitysapuun, joka valuu suurimmaksi osaksi heimopäälliköiden ja uskonklaanien aseiden ostoon ja ylellisen elämän ylläpitöön.
        Ota se kiristävä sateenkaarivanne pois päätäsi kiristämästä, niin alkaa verikin päästä pikkuaivoihin.

  4. On Hannu eri asia auttaa nälkää näkeviä tai kuskata elintasoturisteja Välimeren yli.
    Näistä melkoinen osa on lähtenyt turvallisesta maasta ”hunajapatojen” perään.

  5. Auttamisessakin vallan ja vastuun tulee olla tasapainossa. Jos autettava ei hyväksy auttajan vallankäyttöä, niin tästä on tehtävä johtopäätökset.

  6. Tein Iltasanomien vaalikonetestin. RKP oli ykköne, kommunistit viimeinen.
    Henkilöistä demarie H. Hykkö menestyi parhaiten.

  7. Kysyin Twitterissä pariin kertaan ehdokkailta: mitä tekisitte mielenterveys- ja miksei muidenkin terveysongelmien ennaltaehkäisemiseksi. Kyllä hoidoista puhutaan ja hyvä että puhutaan mutta missä ovat konkreettiset, todistetut keinot ongelmien ennaltaehkäisyyn. Yksi (1) ehdokas vastasi asiallisesti, Jocka Träskbäck (kok). Oikeasti, vain ja tasan yksi. Ristus.

    Kysyn täten siis saman myös Hannulta

  8. Mitäs Hannu olet mieltä siitä, että tuolle himmelivaltuutettujoukolle suunnitellaan verovaroista tukiaisia 4-5000€ per naama?

Kommentoi