Urho Kekkosen valinta poikkeuslailla – Natoon liittyminen ilman kansanäänestystä

 

Urho Kekkonen valittiin poikkeuslailla jatkamaan presidenttinä 1973. Tuota aikaa on jälkeenpäin pilkattu ja ivattu demokratian irvikuvaksi ja suomettumisen huipuksi.

Valinnan jälkeen pidettiin Helsingissä ETYK – kokous Urho Kekkosen johdolla. Paikalla oli valtioiden päämiehiä eripuolilta maailmaa. Kokous oli onnistunut. Rauhaa ja demokratiaa tahdottiin yksituumaisesti edistettävän.

Suomi sai mainetta, kunniaa ja arvostusta puolueettomana ja liittoutumattomana maana. Presidentti Urho Kekkosen vaikutusvaltaa rauhan puolesta taistelijana ei mitenkään voida väheksyä. Suuri mies suurissa saappaissa.

Entä nykyinen presidenttimme Sauli Niinistö? Hän kyllä puhuu suvereniteetin kunniottamisesta eri maissa. Rientäen sen jälkeen hakemaan ilmeisesti myös ohjeita Yhdysvaltain presidentti Bideniltä Natoa koskien.

Ja kas, seuraavana on vuorossa Naton pääsihteeri Stoltenberg. Sattumaako, kun pian vierailun jälkeen Niinistö totesi, ettei kansaa tarvitse kuunnella, eli ei kansanäänestystä Natosta.

Myös pääministeri Sanna Marin tapasi kyseisen pääsihteerin. Mitä on tämä voimakaksikko, Niinistö&Marin luvannut Naton pääsihteeri Stoltenbergille?

Tyytyvätkö eduskuntapuolueet, ettei kansalle tarvitse kertoa miten ulko – ja turvallisuuspolitiikan tärkeimässä asiassa edetään?

Nieleekö eduskunta karvoineen päivineen liittymisen Natoon ilman laajaa kansalaiskäsittelyä? Jos näin käy, kalpenee Urho Kekkosen valinta poikkeuslailla Natosta käytävän prosessin osalta.

Länsimaat kehuskelevat olevansa demokratian ja vapauden mallimaa. USA on sitä erityisesti vienyt myös eteenpäin sotien ja erilaisin pakottein.

Nyt Suomi on näyttämässä mallia miten todellisuudessa demokratia toimii. Siten, että kansan yli kävellään surutta.

Te jotka morkkaatte Kekkosen aikaa – hävetkää. Pyytäkää anteeksi ja hävetkää tätä aikaa jossa juuri nyt elämme – minä ainakin häpeän.

12 vastausta artikkeliin “Urho Kekkosen valinta poikkeuslailla – Natoon liittyminen ilman kansanäänestystä”

  1. Joskus taisin kirjoittaa että Natoon mennään ilman kansanäänestystä ja nyt mennään. Natoon mennään ja se on pääasia. Vieressä tuossa kasvaa tyrannia ja pahan valtakunta mikä ei rajoja ja ihmiselämää kunnioita. On pikkuisen kiirua kun 30 vuotta ollaan emmitty. Suomessa vain Vasemmisto ei kannata siihen liittymistä, ainoastaan heistä LiAnderson on puhunut siitä myönteisesti. Muut puolueet haluaa Natoon.

  2. Niinistö ei ole koko kansan presidentti, hän on Gallup-presidentti, joka on aina samaa mieltä mitä Gallupeissa oleva enemmistökin, huolimatta aiheesta ja aihepiiristä.
    Tällä tavoin hän on pönkittänyt korkeita kannatuslukujaan.
    Hän on itseään rakastava opportunisti, joka kehrää kuin kissa kun sitä silittää.
    Suomi ei ole sodassa ja suomeen ei ole kukaan hyökkäämässä, niin silti Niinistö polttaa siltoja itään ja rakentaa niitä vain länteen.
    Huolimatta Venäjän toiminnasta Ukrainassa, niin nythän ne suhteet tulisi ennenkaikkea olla itään päin edes kohtuullisessa jamassa, eikä uhota ja uhkailla ja nimitellä.
    Niinistö toimii ulkopolitiikassa kuin pulloperse sika ja kaataa Natokiihkossaan oman kaukalonsa.
    Ukrainan tilanteesta huolimatta olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että Venäjä on enempi mahdollisuus kuin uhka Suomelle, jos valtiojohtomme osaa toimia toisin kuin nyt ovat toimimassa.

    .

    1. Räksyn, räksyn, ja taas räksyn täysin aiheett Niinistöstä, mutta koirat haukkuu ja karvaani vain kulkee.
      On sittentiaiselta aika paskamainen heitto, että Niinistö muka hakisi ohjeita Bideniltä Natoa koskien.
      Toki asioista täytyy keskustella ja myös saada turvatakeet ennen hakemuksen jättämistä, mutta säälittävää tiainen

  3. Meillä järjestetään asiasta päättävien osalta kansanäänestykset 4 vuoden välein. niitä kutsutaan eduskuntavaaleiksi.

  4. Jos Natoon, niin oletteko valmiit laivastotukikohtaann Upinniemeen, lentotukikohtaan Pirkkalaan ja siihen että Suomeen tyodaan mahdollisesti ydinaseita? Ja jos isorytinä alkaa, nämä ovat automaattisesti ensi-iskun kohteita. Entäpä olette valmiit lähettämään omat lapset Baltiaa puolustamaan, Afrikkaan tai vaikkapa Etelä-Kiinanmerelle sotaan? On helppo kannattaa Nato, jos ymmärrys kumpuaa iltapäivälehdistä ymmärtämättä mitä se todella olisi.

    1. Suomen malli olisi todennäköisesti samanlainen kuin Norjalla: ei ydinaseita eikä pysyviä tukikohtia. Eikä NATOn ulkomaisiin operaatioihin varusmiehiä lähetettäisi vaan ammattisotilaita jotka ovat sen uran valinneet.

      Ymmärrys siellä Pietarissakaan ei taida olla kovin hyvä kun olemattomia keksit.

  5. Ylläpitäjän huomautus: Edellinen viesti, jonka kirjoittaja käyttää nimimerkkiä Pekka Raita, omaa teknisesti kaikki venäläisen informaatiovaikuttamisen tunnusmerkit. En kuitenkaan ole sensuurin ystävä, joten viesti on päästetty moderoinnista läpi.

    1. Olemme joka tapauksessa ryssän ensi-iskun kohde, vaikka kuinka muuta luulisi.
      Ilman Natoa olemme iskun kohde jossain vaiheessa, mutta Naton kanssa se ei tapahdu helposti, kuten Ukrainassa kävi.
      Tuo kommentti kuvastaa joko täydellistä ymmärtämättömyyttä ryssästä tai sitten kirjoittaja on todella pelkkä ryssän trolli.

  6. Rollaajat juu vaikka kansan enemmistö on jo selvillä.
    Oikeastaan Niinistökin pitäisi vielä valita jatkamaan.

  7. Perustuslain mukaan eduskunta päättää Suomen tärkeimmistä kansainvälisistä sopimuksista. Kansanäänestys on neuvoa antava ja voidaan järjestää jos halutaan. Perustuslain mukaan kansa valitsee presidentin vaikka poikkeusoloissa sota-aikana sen onkin tehnyt välillä eduskunta. Kekkosen valinta uudelle kaudelle ilman vaaleja normaalina rauhan aikana oli demokratian väheksymistä. Jos taas eduskunta päättää Suomen hakemisesta NATOon se on normaali lainmukainen prosessi.

    1. Ei kelpaa vasureille ja parille ääripersulle – eikä yhdelle turtiaiselle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *