Ilmastohysteriaa levitetään suureen ääneen

https://yle.fi/uutiset/3-12336074

”Jättiraportti: Peruuttamaton muutos maapallon järjestelmissä on jo käynnissä”

On ollut käynnisssä jo ne miljoonat vuodet, minkä maapallolla on ilmasto ollut.

Näitä erilaisia peruuttamattomia muutoksia on tapahtunut useita eikä tämäkään ole yllätys.

Maapallo ei aiemmissakaan muutoksissa tuhoutunut eikä tuhoudu nytkään.

Toki vedenrajaan rakennetuille kaupungeille voi käydä kehnosti ja muutakin vahinkoa luuultavasti syntyy.

Vaan maapaallo ei tuhoudu, vaikka ilmastohihhuleiden manaamat ”katastrofit” tapahtuisivatkin.

Yhden kalderan purkautuminen aiheuttaisi sellaisenaan monikymmenkertaiset tai jopa monisatakertaiset muutokset, mitä imastohihhulit selittävät muka ihmisen aikaansaaman ilmastonmuutoksen aiheuttavan.

25 vastausta artikkeliin “Ilmastohysteriaa levitetään suureen ääneen”

  1. Nämä ilmastohihhulit ja heidän kulttinsa on paljon vaarallisempi suomen turvallisuudelle kuin heikko venäjä, jonka se on osoittanut Ukrainassakin.

  2. Fossiilisten aineiden (kivihiili, öljy ja maakaasu) otto maaperästä (ja niiden käyttö) varmasti lisää kaiken aikaa maapallon ilmakerroksen hiilidioksidipitoisuutta.

    Emma Kari , muuttuisiko mikään maapallolla, jos suomalaiset unohtaisivat ilmastotavoitteensa?

    Juu – vihreiden olemassaololta putoaisi pohja pois.

    Niin, on sanottu : Vaikka kaikki suomalaiset poistettaisiin maapallolta, niin ilmastossa ei tapahtuisi havaittavaa muutosta.

    ******************************************************************
    https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000008647595.html

    Ilmastotavoitteita ei voi peruuttaa Ukrainan sodan takia, sanoo ministeri Emma Kari

  3. Raportti on asiaa ja täysin totta, jota kukaan ei pysty kumoamaan vanhoilla maaallon ja auringon tms. aiheuttaneilla ikivanhoilla ja jatkuvilla muutoksilla.
    Nyt puhutaan täysin eri asioista, ihmisistä, teollisuudesta ja niiden aiheuttamista katastrofaalisista saasteista niin ilmassa, vedessä kuin maan kamaralla luontoon ja ihmisille itselleen.
    Täytyy olla täysin sokea ja pöljä, jos tätä ei edes näe ja koe.
    Ainoa paikka, jossa tätä varmaan ei näe, on Impivaaran savupirttii pärevalolla.

    1. Sekoitat jälleen saasteet ja CO2:n tyypillisen ilmastohihhulin lailla toisiinsa, mutta se ei ole uutta.
      Saasteet ovat luku sinänsä ja niiden leviäminen ja päästöt pitää estää.
      Sinä puolestasi voit pelastaamaailman lopettamalla nykyisen elämäntyylisi vesivessoineen ja ratikoineen ja siirtymällä sinne Impivaaran savupirttiin asumaan.

        1. Miten olisi, jos lukisit itse edes kerran.
          Koko ilmastohihhulisakki keskittyy vain CO2:een ja Arrheniuksen parilla umpipullolla tekemään kokeeseen sen ”vaarallisuudesta”.
          IPCC:n pelleily ei tosiasiassa puutu saastuttamiseen, vaan epärealististen mallien kuvitelmiin seurauksista.
          S, että mallit ja mitattu todellisuus ovat aivan eri maailmasta, ei näitä hihhuleita kiinnosta, koska maailmanlopun uhkailulla saadaan sitä rahaa.

    2. HK : ”Nyt puhutaan täysin eri asioista, ..” – juu juu, vain HK tietää mistä puhutaan, vai?

      Blogin avauksen linkin takaa:

      https://yle.fi/uutiset/3-12336074
      .
      Jos maapallon keskilämpötila nousee enemmän kuin kaksi astetta, ilmastonmuutokseen sopeutumisesta tulee paikoin jo mahdotonta.
      .
      Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos aiheuttaa vaarallista ja laaja-alaista sekasortoa luonnossa. Se vaikuttaa miljardien ihmisten elämään ympäri maapallon siitä huolimatta, että riskejä yritetään vähentää. Niihin ihmisiin ja ekosysteemeihin, joilla on vähiten mahdollisuuksia selviytyä, ilmastonmuutos iskee lujimmin, raportissa todetaan.


      *
      https://www.ipcc.ch/2022/02/28/ipcc-chair-statement-wgii-ar6-press-conference/
      .
      The findings of the IPCC report we are releasing today are clear: the stakes for our planet have never been higher.
      .
      Last August, the IPCC’s the Working Group I report showed — unequivocally – that human activities have warmed the climate at a rate not seen in at least the past 2000 years. We are on course to reaching global warming of 1.5 degrees Celsius within the next two decades. And temperature will continue to increase unless the world takes much bolder action.

      The Working Group II report we are releasing today provides the latest understanding of what does this warming means for the people, ecosystems and the planet.

      The report is a dire warning about the consequences of inaction. It shows that climate change is a grave and mounting threat to our well-being and a healthy planet. It also shows that our actions today will shape how people adapt to climate change and how nature responds to increasing climate risks.

      Severe climate change impacts are already happening. Vulnerable people, those marginalized socially and economically, are the most exposed to climate change impacts – and have the fewest resources to adapt.
      Today we also deepen our understanding of solutions to climate change and how adaptation can help us lower risks and reduce vulnerability. These solutions open up new opportunities for innovation in our societies and economies.

      Our collective and individual adaptation can be an effective strategy. But, there are limits to how much we and other species can adapt. Beyond certain temperatures, adaptation is no longer possible for some species.
      Our report is a blueprint for our future on this planet. It recognizes the interdependence of climate, ecosystems and biodiversity, and people. It integrates natural, ecological, social, and economic sciences more strongly than in earlier IPCC assessments. It provides new knowledge and information at regional levels and focuses on cities where the majority of the people of the planet live and opportunities for adaptation and mitigation arise.

      Critically, this report highlights the importance of including and using diverse forms of knowledge, such as Indigenous and local knowledge.
      But, most importantly, it emphasizes the urgency of immediate and more ambitious action to address climate risks. Half measures are no longer an option

      1. IPCC perustettiin tutkimaan ihmisen vaikutusta ilmastonmuutokseen.
        Perustamisen jälkeen pelletmuuttivt tehtävän ihmisen aikaansaaman ilmastonmuutoksen tutkimiseen ja katastrofien julistamiseen.
        Ihminen eiole saanut aikaan ilmastonmuutosta, vaan se o ollut niin kauan, kuin ilmasto on , jatkuu niin kauan, kuin ilmasto on olemassa.
        Ilmastonmuutoksen merkittävin tekijä on aurinko, minkä säätämiseen ainakaan toistaiseksi eivät edes ilmastohihhulit ole keksineet keinoa.
        Kuitenkin koko ajan tuo hihhulisakki jauhaa potaskaa ihmisen aikaansaamasta ilmastonmuutoksesta.

  4. Vihreät tekisivät ilmastoteon jos ponnistelisivat sotaa vastaan kaikin keinoin…

  5. Suurin uhka maapallolle, sen asujaimistolle, biosfäärille ja ilmakehälle on vihreä ideologia – vihreä päältä, punainen sisältä – ja tämän ideologian musta lippulaiva IPCC.

  6. Hiili ei ole myrkky eikä vihollinen. Hiiltä esiintyy kaikkialla, missä on elämää ja orgaanisia yhdisteitä. Hiilen kiertokulku on eräs elämälle keskeinen osa luonnon kiertokulkua. Ruumiimme koostuvat pitkälti hiilestä ja hiili on elämän kemiallinen perustus.

    ”Hiilineutraalius on harhainen käsite: ns. hilijalanjälki on seurausta siitä, että elämme huomattavasti pitempään, terveemmin ja vapaammin kuin esi-isämme satoja vuosia aiemmin.”

    Fossiilisten enegialähteiden korvaaminen uusiutuvalla energialla on utopiaa.

    ”Kaikki muovinen, muoviesineet, tuotetaan raakaöljystä tai maakaasusta. Kun fossiilista raakaöljyä jalostetaan, siitä saadaan polttoainetta, kerosiinia, asfalttia, muovia, synteettisiä kuituja, kemikaaleja, lääkkeitä, kosmetiikkatuotteita.
    Millä nämä synteettiset kulutustuotteet, jotka ovat meille itsestäänselvyyksiä, tuotetaan tai korvataan, mikäli ”hiilineutraaliuden” nimessä kaikesta fosiilisten polttoaineiden käytöstä luovutaan? Tuulivoima, aurinkovoima tai biopolttoaineet eivät mahdollista näiden synteettisten kulutustuotteiden tuottamista. – -”
    Lähde: juha Ahvion kirja ”Vaarallinen vihreä valhe” (2017) sivut 116-117. (Minulla on kirjan 6. painos, vuosi 2021.)

  7. Emma Kari , muuttuisiko mikään maapallolla, jos suomalaiset unohtaisivat ilmastotavoitteensa?

    Juu – vihreiden olemassaololta putoaisi pohja pois.

  8. Koska turpeesta voidaan valmistaa liikennepolttoaineita turpeen kaasutta.isen kautta, niin muulen, että siitä voitaisiin tehdä muovejakin.

  9. HS Jussi Halla-ahon mielipiteistä Venäjän energiariippuuvuudesta ja fossiilisista polttoaineista ja loput siellä HS. =Nyt Euroopassa saavat yhä enemmän kaikupohjaa vaatimukset, että tästä riippuvuudesta on päästävä irti ja että irrottautuminen olisi järkevintä tehdä ratkaisemalla toista suurta ongelmaa eli ilmastonmuutosta. Halla-aho ottaa nyt saman linjan.

    ”Korvaavia fossiilisen energian toimittajia tietysti löydetään, kun on pakko löytää, mutta jos ’vihreän siirtymän’ on tapahduttava, se tapahtukoon sitten tässä kohdassa, pakon edessä”, hän kirjoittaa.

    Järkipuhetta Halla-aholta. Ja kun kukaan ei tartte Venäjän öljyä tai kaasua se on Putinin loppu ja Venäjän otettava uusi suunta.

      1. Kummasti vain se ihmisten holtiton lisääntyminen alueilla, missä väkeä on jo nyt liikaa, ei mitenkään tunnu IPCC:n hihhuleita kiinnostavan.
        Samoin niiden alueiden holtiton roskaaminen ja saastuttaminen ei tunnu IPCC:tä kiinnostavan.

        1. Paljonkohan lännen massaturismi isona rikkana rokassa aiheuttaa kulutuksen kautta roskaamista, ilman pilaamista ym.?
          Paljokohan lännen ostamat tuotteet halvan tuotannon maista aiheuttaa saasteita ?
          Ja niiden kuljettaminen maanosasta toiseen ?
          Paljonkohan metsäteollisuuden puunhakkuut kaukomailla ?

          1. Jos ajatellaan luonnon monimuotoisuuden säilymistä, niin suurimmat tuhot tapahtuvat Etelä-Amerikassa ja Afrikassa.

            .
            Käytännössä suurin osa planeetan väestönkasvusta keskittyy lähivuosikymmeninä juuri Afrikan mantereelle. Vain parissa vuosikymmenessä Afrikan väestö kaksinkertaistuu. Mantereen väkiluku on tällä hetkellä noin 1,2 miljardia, mutta ennusteiden mukaan se kipuaa 2040-luvulla jo runsaaseen kahteen miljardiin.20.2.2021 [hs.fi]

            *

            EU:n väliluku 447,7 miljoonaa.

            USA:n väkiluku 330 miljoonaa ( Melkoinen osa köyhiä mustia latinoja, jotka eivät paljoakaan matkustele )

            Kanadan väkiluku: 38 miljoonaa

            Australian väkiluku: 26 miljoonaa

            Yhteensä: 842 miljoonaa

            Muut: 6871 miljoonaa

            *
            Maailman väkiluku vuonna 2019 YK:n mukaan on 7,713 miljardia.
            Väestön vuosikasvu on noin 82 miljoonaa. [Wikipedia ]

  10. Ei IPCC:n raportti lopeta luonnot tuhoamista/hyväksikäyttöä.

    Ihmiskunta kasvaa. Luonnon hyväksikäyttö kasvaa samassa suhteessa.

    Ihmiskunta tarvitsee kasvavassa määrin m.m. ruokaa ja energiaa.
    .
    *

    Maailman väkiluku vuonna 2019 YK:n mukaan on 7,713 miljardia.
    Väestön vuosikasvu on noin 82 miljoonaa. [Wikipedia ]

  11. Suomen päästöt ovat mikromaaliset verrattuna maihin jotka eniten paskovat. Mikseivät eloterroristit ja vihreät ymmärrä tosiasiaa. Ei olisi hyttysen pierun vertaakaan vaikutusta jos Suomea ja suomalaisia ei olisi olemassa.

  12. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/d694adb1-6571-4212-9ae6-f1611fe2866d

    Sähköteollisuuden likainen salaisuus – SF6- eriste on 23 500 kertaa hiilidioksidia pahempi kasvihuonekaasu ja sen päästöt lisääntyvät nopeasti, syynä vihreä energia.
    SF6 säilyy ilmakehässä ainakin 1000 vuotta.

    Syynä SF6:n lisääntyneeseen käyttöön on energiateollisuuden murros, erityisesti vihreän energian kasvava suosio. SF6:tta käytetään muun muassa tuulivoimaloissa, kirjoittaa BBC.

Kommentoi