Kateusideologia pelaa hallituksessa -Kela koitti turhaan hidastaa möhläystä

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1e369e36-956d-47e6-86ad-82f2b6a07ca5

”Kelan huolet eivät pysäyttäneet hallitusta – Kela-korvausten raju leikkaus toteutuu
Kelan pääjohtaja Outi Antila on huolissaan leikkausten vaikutuksesta etenkin pienituloisten hoitoon pääsyyn.”

Kela siis tajuaa tilanteen ja haluaisi ensin katsoa sotehimmelin tulosta ennenkuin leikkauksia tehdään.

Hallituksen kateusperustainen ideologia haluaa ”rikkaat” maksamaan, kun Kela puolestaan pelkää nimenomaan pienituloisten kärsivän.

Valitettavasti pelkään, että Kela on oikeassa ja halu siirtyä sosialistisiin palveluihin lisääntyyn paljon enemmän kuin kateusideologiaa ajavat mnisterit kuvittelevat.

Kun sotehimmeli ei edes pariin-kolmeen vuoteen kunnolla toimi, on seurauksena sekä turhaa kärsimystä että turhia kuolemia hoidon puutteen ja lykkäämisen vuoksi.

Valitettavaa on myös se, että nämä päätökset tehneet saavat parhaan hoidon ilman ongelmia eivätkä koskaan millään tavalla vastaa tekemistään virheistä.

Sama sakkihan on koittanut kieltää työantajien maksaman työterveyshuollon kateusperusteella.

2 vastausta artikkeliin “Kateusideologia pelaa hallituksessa -Kela koitti turhaan hidastaa möhläystä”

  1. Työterveys toimi työhistoriani aikana. Korvausten leikkauksilla pyritään rahottamaan vanhuspalvelua joka ei sekään ole ollut edes lainmukaisella tasolla. Pienituloinen menee terkkariin ja saa lähetteen paikkaan jossa homma hoituu? Aika näyttää…

    1. Työterveys toimi ja työnantajilla oli työkykyistä työväkeä.
      Kateusideologian ajajat vaativat tätä siirrettäväksi kaikkien hoitoon piittaamatta työväestön työkyvystä.
      Korvausten leikkauksilla koitetaan pelastaa möhläys, mutta seuraukset johtavat vielä pahempaan möhläykseen, koska ei sosialistinen sotehimmeli kykene edes aiempaa kuormaa hoitamaan ja lisää tulee tämän typeryyden takia.
      Yhteiskunta on pienellä korvausrahalla saaanut siirretyksi ison määrän potilaita sosialistisen systeemin ulkopuolelle hoidettavaksi ja siten kyennyt puolivillaisesti loput potilaat hoitamaan.
      Kuormituksen kasvaessa yhä enemmän potilaiden hoitoja joudutaan lykkäämään ja seurauksena ovat kalliit jatkohoidot js syöpätapauksissa nopeampi kuolema, koska hoitoa ei aloitettu ajoissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *