8 vastausta artikkeliin “Liisa iso-mörkötalo.”

  1. Tämä on sitä nykyaikaista kylässä käyntiä ja on vapaus tulla ja mennä mielipiteineen.

  2. En tiedä, oliko tämä ironisesti tarkoitettu, mutta on kiva tervehtiä!
    Kasvottomana verkossa ei aina ole helppoa tulkita asioita oikein, mutta yritän kehittyä… Myönnetään, että tällaisilla forumeilla hengailu on minulle uutta, ja pahoittelen jo etu- sekä takakäteen sitä, että törmäilen seiniin. Haluaisin kuitenkin aidosti oppia ymmärtämään lisää ihmisten vuorovaikutuksesta, politiikasta sekä vaikkapa sodasta.

    Muistelen, että blogistilla taisi vilahtaa täällä aiemmin hyvin idyllinen kirjoitus arjesta luonnon ympäröimänä, jossa oli tarttuva kuvaelma lehden hakemisesta aamuvarhaisella 🙂 siitä tuli minulle lukiessa mieleen Irlannin nummet sekä Sir Elwoodin Hiljaisten värien biisi ”vanhoilta vaan”. Ehkä osin siksi, kun nämä politiikan aiheet täällä PB:lla ajoittuvat myöskin ajalle ennen syntymääni.
    Muistelen blogistin kuvanneen itseään ”kommentointivammaiseksi”, mihin kokemukseen itsekin samastun.

    Yhtä kaikki, toivon, etteivät ihmiset kuitenkaan suhtautuisi hirveän kielteisesti ulosantiini, joka kuitenkin perustuu pitkälti kirjoihin, runoihin, novelleihin, aforismeihin sekä mielikuvitukseen, jolla en toivo huonoa päivää kenellekään. Tykkään kirjoittaa, mutta elävässä todellisuudessa olen oikeasti ujo, enkä elämäni aikana ole osallistunut yhteenkään marssiin, flashmobiin tms. aktioon.

    Mielestäni täällä Pirkan blogeilla on omanlaistaan sympaattista yhteisöllisyyttä, johon soisi ehkä erilaisia ääniä lisääkin tulevaksi…

    Joka tapauksessa vehreä viikonlopputervehdys sinne idylliin!

  3. Laita kuva mukaan. Ja kyllä maailmaan ääntä ja mielipiteitä mahtuu no tietyissä rajoissa.

  4. Sanotaanko näin: jos blogialustalla olisi vain itseni kanssa samanmielisiä ihmisiä, en minä jaksaisi täällä pyöriä.

    Taito ei ole olla lähimpien ystävien kanssa samaa mieltä, vaan sivistyneesti vieraiden kanssa eri mieltä.

  5. Tuuppa sitten takaisin kun kiireiltäs kerkiät täällä kun on seisova vesi muutoin terv tepivaari

  6. Kalle, minä ihan kaikella ystävyydellä kysyn, miksi olet pitkiä aikoja näkymättömissä ja aina joskus kun ilmestyt, niin pääosin moitit tätä meidän blogialustaa. Silti arvatenkin luet näitä blogeja, sekä kommentteja. Sekin tietysti sopii.

    Joskus olen nähnyt sinut ja kissasi siellä US blogeilla. Erittäin harvoin käyn kuitenkin siellä.

Vastaa käyttäjälle Liisa Iso-Mörkötalo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *