Muistelen menneitä.

Vuosi taisi olla 1980 kun olin Lapin vaelluksella Kevojoen vaellusreitillä.

Noviiseja olimme Arto Virtasta lukuunottamatta, joka oli meidän eräoppaanamme (toivottavasti muistan oikein).

Olimme pioneeriohjaaja porukka. Olimme jakautuneet telttakuntiin, Esa Hietikko organisoi.

Sain kaverikseni erään Kallen.

Vaelsimme noin 10 km päivässä, keskimäärin. Opimme erätaitoja, sekä yhteisöllisyyttä.

Porukassa yhteishenki on tärkeää, ja myös hengen luoja, organisaattori.

Olen aina ollut pedantti ajan suhteen, joka tuotti sekä illoin- että aamuin vaikeuksia omassa telttakunnassani, johon siis kuului Kalle.

Kalle kuhki iltaisin melko myöhään, kun taas minä menin nukkumaan kello 22.30.

Aamulla olin hereillä kello 7.00, ilman herätyskelloa.

Laitoin nuotioon valkean, tee ja kahvivedet kiehumaan, aamulla siis.

Pikkuhiljaa porukka kömpi teltoistaan, mutta minun telttakuntani toinen puoli nukkui. Nukkui joka ikinen aamu niin pitkään, että muut olivat jo telttansa ja tavaransa pakanneet, kun Kalle vasta koetti nousta, komennusten ja hätistysten kera.

Minä joka ainoa kerta purin teltan ja pakkasin tavarat kun Kalle nuotiolla tuskaisena joi kahvia että heräsi.

Kalle myöhemminkään ei menestynyt työelämässä, kun ei jaksanut nousta aamulla töihin. Työttömänä taitaa olla vieläkin, kaikki vuosikymmenet, en tiedä nykyistä tilannetta, mutta aiemmin kyllä kuulin juuri näistä vaikeuksista….ja oli työttömänä. No, onhan aikaa kulunut…

Vaellus jäi mieleeni silti mieluisana. Lappi oli kaunis, silmä lepäsi siinä hiljaisuudessa, jossa vain hyttyset inisi ympärillä.

Veden sai ottaa suoraan purosta. Puhdasta ja kylmää vettä oli aina tarjolla.

Päätepiste oli Kenestupa, joka oli kauniin erämaajärven rannalla.

Yhdessä toimiminen on tärkeää, se on tärkeää myös ikäänkuin siviilielämässä.

Ratkaisuja opitaan tekemään erilaisissa tilanteissa, sekä keskustelemaan kollektiivina, yhdessä.

Sitä olisi osattava erityisesti nykyään, jolloin yksilökeskeisyys ja itsekeskeisyys on korostuneena aina läsnä.

Pioneeriliikettä ei enää ole, jossa olin mukana.

Vallitun leiri Kangasalalla oli jokakesäinen huipentuma, jossa olin mukana vielä -90 luvun lopulle saakka.

Olin yhtä kesää lukuunottamatta sen alusta saakka, joka muistaakseni oli 1972.

Sitä ennen olin Nokian Taulajärvellä, jossa Herkku Hernesniemi tuli minulle hyvin tutuksi, joka on jo nykyään vainaa.

Samoin on Esa Hietikkokin…

Ikävä on heitä, oikein kovasti. Ja muistelen heitä lämmöllä, kuten pioneeriaikaa ylipäätään.

Olin pitkään Kalevan pioneereissä, muistaakseni 1972-73 aina muutamia vuosia eteenpäin, josta on hienoja muistoja, sekä ohjaajista että pioneeritovereista.

Kohokohta oli päästä Tsekkoslovakiaan Sidnoon pioneerileirille 1976 (nykyisin Slovakiaa), joka oli Unkarin rajalla.

SDPL eli Pioneerit olivat kommunistinen varhaiskasvatusjärjestö, jossa oli tuolloin mukana Suomen parhaimmisto yliopistoista ym. hyvin tunnettuja henkilöitä myös nykyään, oli mukana tuolloin.

Kom.liikkeen hajanaoisuus näkyi myös SDPLssä (Suomen demokratian pioneeriliitto).

Surullista, kun näin jälkikäteen ajattelen.

En sano nimiä, mitään. Kuten sanoin, moni on nykyäänkin hyvin tunnettuja taiteilijoita tai poliitikkoja.

Missä olemme nyt? Missä kom.liike? Kaikki pilkottu. Enemmistöläiset perustivat vassulit, eli reformistisen demariliikkeen. Jonka kannatus on vuodesta toiseen 7-8% paikkeilla. Kommunistit kolmessa osassa, keskenään eriseuraisia. Laitavasemmistoa ei enää käytännössä ole olemassakaan. Jos nyt voi 0,1% kokonaiskannatusta sanoa kannatukseksi.

Olen sekä surullinen että harmissani, ettei uutta vasemmistolaista liikettä ole saatu aikaan.

Sellaiselle olisi kysyntää, mutta kukaan ei sitä ole lähtenyt viemään eteenpäin, vaikka kysyntää ja tarvetta olisi.

Minusta siihen ei ole, kun en osaa organisoida. En johtaa, enkä edes halua. Olen hyvin epätasainen ja rosoinen sellaiseen.

SKDL oli iso ja vahva aikoinaan, ja oli peräti välillä isoin puolue Suomessa.

SKP oli myös iso ja sillä oli painoarvoa. Mitään ei tehty ilman SKPtä, oli hallituksessa tai ei.

Joukkovoimaa käytettiin, kun oli tarve.

Vappujuhlat olivat SKDLllä, Tampereella esimerkiksi, niin isoja ettei kentälle millään mahtunut kaikki marssin päätteeksi, joka kesti sekin yli kaksi tuntia, Amurin kentälle.

Vanhemmat sedät ja tädit muistavat kyllä.

Nykyään Vassulit juhlii vappua demareiden kanssa(pieni on sekin joukko nykyään). Kommunistit laikun lavalla, jonne tulee kourallinen tai kaksi…

Demarit ja Vassulit äänestävät Naton puolesta, SKP tuomitsee Venäjän hyökkäysodan Ukrainaan.

Tässä on Suomen vasemmisto!!!

Ihan kujalla koko vasemmisto…jos nyt demareita vasemmistoksi edes voi kutsua…

Missä on rauhan puolustajat, missä on rauhan marssit?

USAn sylissä vasemmiston on vissiin hyvä olla…hyi saatana!!!!!

40 vastausta artikkeliin “Muistelen menneitä.”

  1. Olen kyllä Markun kanssa monesta samalla linjalla.

    Itsellä on varsin lämpimiä muistoja kommunistien toiminnasta Tampereen alueella vuosituhannen vaihteen tienoilta. Se oli ystävällistä, ovia avaavaa, ajatuksia herättävää, pohdiskelevaa.

    Tänä päivänä vastaavat ryhmät ovat vihaisia, väkivaltaisia, keskustelukyvyttömiä ja suoraan sanoen julmia.

  2. Kuis ois, jos kommunitit menisivät kertomaan putinalle, että lopeta sota ja palaa rauhaan…

  3. juhak:
    kunpa tuo olisikin noin yksinkertaista.
    Venäjä ei ole syyllinen Ukrainan kriisiin.
    Olen sen jo monesti kertonut.
    En kyllä muista, olenko täällä sen tehnyt.
    juhak, on varmaan aika vaikea käsittää ja uskoa, että Venäjä ei ole syyllinen Ukrainan kriisiin, vaikka sotiikin rajoitetusti Donbassin alueella.
    Ukraina on vain viimeisin USAn yritys proxysotaan Venäjää vastaan.

    USA on yksinapaisen maailman johtaja.
    Tämä yksinapainen maailma on vain nyt murenemassa. Sitä käydään nyt Ukrainassa.
    Dollaritalous on tulossa tiensä päähän, jota USA johtaa.
    Siitäkin käydään nyt Ukrainassa sotaa.
    BRICKS maat, jossa mukana on Venäjä, ei USA ole onnistunut hajottamaan, yrityksistään huolimatta.
    Siitäkin Ukrainassa käydään sotaa.

    USA ei itse sodi Ukrainassa, mutta organisoi, johtaa, aseistaa ja rahoittaa sitä joka päivä, eikä anna sodan loppua.

    Venäjä on maailman suurin maa pinta-alaltaan. Venäjällä on maailman suurimaat luonnonvarat.

    Neuvostoliitto hajotettiin 1991.
    Kännikala Jeltsin, jolle kaikki oli myynnissä, USA oli ostoksilla.
    Putin, joka oli Jeltsinin luottomies, vihelsi Jeltisnin pelin poikki valtaan tultuaan. USA ei saanutkaan Venäjän luonnonvaroja itselleen, erityisesti öljy!
    Muistatko juhak?
    Nämä ovat olleet Suomenkin tiedotusvälineistössä kyllä.

    Joe Biden julisti 2013, että Ukraina on USAlle strategisesti hyvin tärkeä.
    Muistatko juhak?
    2014 Ukrainassa suoritettiin vallankaappaus, ja valtaan USAn mieleninen.
    2014 Suomessa muodostettiin meidapooli.
    Tiedät varmaan juhak?
    2014 Suomessa solmittiin isäntämaasopimus eduskunnan ohi USAn kanssa.
    Muistat varmaan juhak?
    Osaatko yhtään yhdistää…?

  4. Kyuu:
    Oli hienoa tehdä yhteistyötä, ja muistan sinut hyvin. Kuten monet muutkin.
    Tampereen piirin SKP ei ollut yhteistyöstä ollenkaan samaa mieltä, ja minutkin pistettiin sivuun, jossa olen edelleenkin.
    Olen irrallaan oleva rakkikoira yrittäjä….

  5. Olen jyrkästi väkivaltaa ja sotaa vastaan. Aina ja kaikkialla.

  6. Juu, eikä maa kierrä aurinkoa, USA on aivopessyt meidät vaan uskomaan niin.
    Kommareista ei ole mitään hyviä muistoja ja onneksi se liike on painunut marginaaliin. No, Jari Heinonen kyllä vaikutti järkevältä, mutta ei kai ollut mikään stalinisti. Varmaan natseissakin oli joitain mukavia, ei sitä aatetta silti kaivata.
    Kivoja toki nuo erämuistot.

  7. Hakeudu nyt Huhtala sinne Venäjälle, ei tuollaista sontaa missään muualla uskota.

    Hyödyllisille idiooteille on siellä kysyntää.

  8. Et viitsisi jauhaa potaskaa Huhtala.
    USA ei uhannut ryssää eikä aikonut hyökätä sinne.
    Ukraina ei uhannut ryssää eikä aikonut hyökätä sinne.
    Mikään muukaan maa ei uhannut ryssää eikä aikonut hyökätä sinne.
    Ainoa sotarikollinen on putina kavereineen ja on turha jauhaa potaskaa muiden syyllisyydestä.

  9. Mika:
    kun sota USAn toimesta syttyy, on viisainta mennä turvaan Venäjälle.
    Suomi on USAn toimesta pyrkimässä Natoon.
    Suomi on kahden suurvallan välissä.
    Ihan sama kumpi suurvalta voittaa, on silti Suomi välissä.
    Mitä Mika luulet, miten ja missä Suomi on sen sodan jälkeen?
    Ihan sama onko ydinsota, tai tavallinen rajoitettu sota…Suomea ei enää ole olemassa kahden suurvallan välissä.
    Ymmärrätkö Mika?
    Suomen ainoa turvallisuuspolitiikka on porvareiden kokoomuksen Paasikiven ja maalaisliiton Kekkosen politiikka: puoleettomuus ja liittoutumattomuus poltiikka.
    Ymmärrätkö Mika?

    1. Markku Huhtala : ” ..kun sota USAn toimesta syttyy, on viisainta mennä turvaan Venäjälle.

      Sora on jo syttynyt – Putinin toimesta

      Oletko seurannut miten venäläiset ’viranomaiset’ kohtelevat omia kansalaisiaan – niin, pitäisi ihmisten tajuta, että venäläisten Ukrainassa aloittamaa sotaa ei saa arvostella

      Markku Huhtala, nuoret miehet pakenevat Venäjältä ja hakevat turvaa muulta.

  10. Huhtala, ehkä sinun ei kannattaisi epäillä kenenkään muun ymmärrystä.

  11. Huhtala, ihan uteliaisuudesta kysyn, että onko niin ettei Ukrainasta ole oikeasti löytynyt joukkohautoja venäläisten jäljiltä ja YK:n todistamat sotarikoksetkin ovat joko keksittyjä tai ukrainalaisten lavastamia ?

  12. siiihen ei tarvita edes virkavaltaa…
    ei, niitä ei ole.
    Butchassa ihan sama tilanne.
    USA on kouluttanut Ukrainan fasistikoneiston siten kuinka haluaa.
    Ei tämä poikkea mitenkään 1930 luvusta Mika!
    Kaikki on käännetty päälaelleen.
    Goebbels oli Hitlerin Saksan propagandaministeri…
    Muistatko?
    Ai et?
    Lue historiaa!!!

  13. Kiitos vastauksesta, jokainen voi nyt varmasti tehdä omat arvionsa siitä miten näihin Huhtalan ulostuloihin kannattaa suhtautua.

    Hyvää jatkoa ja parempaa mielenterveyttä.

  14. En edelleenkään kykene käsittämään, kuinka kommunisti henkeen ja vereen puolustelee fasistisen ryssän rikoksia.
    Jokin viiraa ja pahasti.

  15. Mika: olisi ehkäpä syytä juuri sinun paneutuvan enemmän siihen, miten propaganda on rakennettu Suomessa. Tieto, eli fakta on hukassa. Suomessa. Vertasin Suomen nykyisyyttä 1930 lukuun, ja sinä käskit minut hoitoon.
    Niin tehtiin 1930 luvulla Suomessa.
    Niin tehtiin jo 1918..Suomessa. Tapettiin Suomalaisia, jotka olivat erimielisiä.
    Meillä oli Suomessa useita keskitysleiriä 1918-1944.
    Kerrohan niistä Mika!
    1930 luvulla Suomessa oli todella kova propaganda sodan puolesta Neuvostoliittoa vastaan.
    Tiesitkö Mika?
    Sodan vastustajat otettiin kiinni ja pistettiin keskitysleireille Suomessa!
    Tiesitkö Mika?
    Keskitysleireiltä pääsi pois joko jalat edellä, tai miinan polkijaksi.
    Tulos oli aina sama: henki meni.
    Tiesitkö Mika?
    Olimme sodassa fasistien puolella Saksan rinnalla 1939 lähtien, vaikka se oli virallista 1941.
    Olemme jälleen valinneet väärän hevosen.
    Mika!
    Väärän hevosen.
    Lue uudelleen juttuni, ja mieti miksi!

  16. Ukrainan kriisi ei ole Venäjän syy, vaan USAn toimien seuraus.

  17. Suomesta on tullut USAn vasallivaltio.
    EU on USAn alla.
    Sitä tarkoittaa olla läntisessä yhteisössä.
    75% ei ole USAn toimien alla tai ei sitä hyväksy.
    Siis koko maailmassa maailman maat 75% eivät ole USAn alla.
    Tämä on fakta.
    Maailma on ihan toisenlainen, kuin meille Suomessa kerrotaan, ja erityisesti mitä jätetään kertomatta.
    Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja Puola ovat geopoliittisesti kaikkein lähinnä Venäjää, tai ovat sen suoraan naapureita.
    Nämä maat ovat kaikkein aggressiivisimmin Venäjää vastaan.
    Nämä maat ovat kaikkein aggressiivisimmin pistämässä rahjat kiinni Venäjältä.
    USA ohjaa ja opastaa.
    Miksi?
    Siksi, että USA on yksinapaisen läntisen yhteisön yksinvaltias.
    Koko maailman yksinvaltainen valtias, USA.

  18. Potaskaa Huhtala.
    On vain yksi rikollisen sodan aloittaja – ryssä.
    USA ei aikonut hyökätä ryssän kimpuun.
    Kerro nyt ihmeessä, miten on mahdollista, että kommunisti puolustelee fasistista sotarikollista ryssää?
    Oliko kansalaisiaan väkivallalla hallinneen neukkulan sortuminen niin pahae asia sokealle kommunistiuskoll?
    Ja ihan tiedoksesi: ihan aikuisten oikeasti muutkin kuin sinä osaavat seurata useita medioita – tosin eivät niin yksisilmäisesti kuin sinä.

  19. Huhtalan sokeus on ihan yhtä vakavaa kuin on sokeus mitä tahansa ihannointia kohtaan, oli kyse sitten ryssien väkivaltakoneiston tai Marinin ihannonista. Samaan aikaan huvittavinta on se, että molempien edustajat pitävät itseään niin paljon kaikkia muita parempina ihmisinä.

    1. Hah, oma sokeutesi myös tuli näkyviin kun vertaat jo niitä joiden mielestä Suomen pääministeri on toiminut hyvin sellaisiin jotka uskovat Putinin propagandaa. Katsopa peiliin ja sano tuo itsellesi nauramatta.

  20. Markku Huhtala: ” ,, kun sota USAn toimesta syttyy, on viisainta mennä turvaan Venäjälle.”

    Kuka hakisi turvaa Venäjältä millionkaan?

    ****************************************************************
    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-20000090
    .
    YK: Venäjä tehnyt sotarikoksia Ukrainassa – tutkijat erityisen järkyttyneitä teloitusten määrästä ja toistuvista kidutuksen merkeistä
    .
    Uhreilta oli esimerkiksi sidottu kädet selän taakse ja viilletty kurkku auki.
    .
    YK:N tutkijoiden mukaan Ukrainassa on tehty sotarikoksia. YK listaa tällaisiksi rikoksiksi muun muassa venäläisten tekemät
    siviilikohteiden pommitukset, lukuisat teloitukset, kidutukset sekä ”kauhistuttavan” seksuaalisen väkivallan.

    ”Komission keräämien todisteiden mukaan Ukrainassa on tehty sotarikoksia”, sotarikoksia tutkiva komissio raportoi YK:n ihmisoikeusneuvostolle uutistoimistojen mukaan.

    Tutkijat raportoivat perjantaina löydöksistään. YK:n tutkijat selvittivät tapahtumia muun muassa Kiovassa, Tšernihivissä, Harkovassa ja Sumyssa.

    ”Komissio on vieraillut 27 kaupungissa ja paikkakunnalla sekä haastatellut yli 150:tä uhria ja todistajaa. Olemme tarkastaneet tuhottuja kohteita, hautoja, pidätys- ja kidutuspaikkoja sekä aseiden jäännöksiä ja tutustuneet suureen määrään asiakirjoja ja raportteja”, tutkimusryhmää johtava Erik Møse selosti perjantaina YK:n tiedotus-tilaisuudessa.

    Jatkossa tutkimusaluetta on tarkoitus laajentaa.

    MØSE kertoi ryhmänsä olleen erityisen järkyttynyt lukuisten teloitusten määrästä ja toistuvista kidutuksen merkeistä alueilla, joilla tutkijat vierailivat. Uhreilta oli sidottu kädet selän taakse ja viilletty kurkku auki.

    ”Komissio tutkii parhaillaan tällaisia kuolemantapauksia 16 kaupungissa ja asuinalueella. Rikoksien yhteydessä uhrit ovat usein olleet vangittuina ja heidän ruumiissaan on näkynyt teloituksen merkkejä, kuten käsien sitomista selän taakse, ampumahaavoja ja kurkun viiltämistä auki”, Møse kertoi.

  21. Venäjän kansalaiset eivät ole turvassa Venäjällä.

    Niin no , Tšetšenian on Putinin aikaisempia valtauksia.

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b250ecc0-4f6d-4084-b712-50668d37a227
    *
    Mielenosoittajanaisten miehiä ja lapsia lähetetään rintamalle
    klo 20:13: Venäjän federaatioon kuuluvan Tšetšenian tasavallan sotilasjohtaja Ramzan Kadyrov kertoo venäläislehti Kavkazrille, että alueen pääkaupungissa Groznyissa mielenosoitusta yrittäneen noin 40 naisen omaiset ovat jo mobilisoitu ja lähetetty Ukrainaan.

    Kadyrov uhkasi samaisessa puheessaan, että kaikki vastaisuudessa mielenosoituksiin osallistuvat, heidän aviomiehensä ja lapsensa tullaan rekisteröimään vapaaehtoisiksi ja lähettämään ”etulinjalle”.

  22. Voi Markku Huhtala – Nyt on Kansan Uutisetkin mennyt USA:n kelkkaan, vai?

    *
    https://www.ku.fi/artikkeli/4739113-sunnuntaivieras-putinin-hammentavat-puheet-ukrainan-natseista-kumpuavat-neuvostoliitosta
    .
    PUTININ HÄMMENTÄVÄT PUHEET UKRAINAN NATSEISTA KUMPUAVAT NEUVOSTOLIITOSTA
    .
    Venäjän propagandan puhe Ukrainan natseista ei siis ole kohdistettu ulkomaalaisille kuulijoille vaan omalle kansalle, kirjoittaa sunnuntaivieras Dmitry Gurbanov.
    .
    Kun Venäjän presidentti Vladimir Putin aloitti hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan, hän asetti julkisesti kaksi eri tavoitetta. Yksi oli Ukrainan ”demilitarisaatio”, eli käytännössä se, että Ukrainan pitäisi olla maa ilman omia puolustusvoimia ja teollisuutta. Putin väitti valheellisesti, että Ukraina on muun muassa kehittämässä ydinaseita ja myös biologisia ja kemiallisia aseita. Vaikka kaikki tämä oli valhetta, termi ”demilitarisaatio” on silti suhteellisen helppo ymmärtää.

    Toinen tavoite oli paljon epämääräisempi ja tavoitteella oli selviä poliittisia vaikutuksia. Tavoite oli Ukrainan ”denatsifikaatio”. On selvää, että denatsifikaatiolla tarkoitetaan Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin syrjäyttämistä ja korvaamista Putinin asettamalla hallitsijalla.

  23. Muistellaanpa nykyistä aikaa.

    *
    Tällaista ’turvaa’ Venäjä tarjoaa omalle kansalaiselleen.

    Markku Huhtala – oletko ylpeä tästä?

    *
    https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009089157.html

    25-vuotias Alex pakeni Venäjältä, vaikka hän ei ole käynyt armeijaa: ”Ei voi koskaan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu”

    Kutsuntoja pakeneva Alex kertoi haluavansa katsoa rajojen ulkopuolelta, miten tilanne Venäjällä kehittyy.
    Hän oli matkalla sisarensa luo Espanjaan.
    *

  24. Ehdotan jotain.

    Meistä leijonaosa ei tule olemaan samaa mieltä Markun kanssa siitä, mitä venäjä tekee Ukrainassa tällä hetkellä, tai sen syistä.

    Mutta se ei tarkoita, ettemmekö voisi olla samaa mieltä muista asioista. Tämä maa on tarpeeksi iso, värikäs ja robusti kestämään erilaisia mietteitä ja aatteita. Vaikka miten riistoporvari olenkin, minä haluan nähdä eloa ja voimaa aidossa vasemmistossa. Jonkun vasemmalla on joka ikinen päivä haastettava vasemmistoa, kuten oikeiston on joka päivä haastettava vasemmistoa.

    Me tarvitsemme tähän maahan aika monta Pirjoa, Pekkaa, Liisaa – ja myös Markkua.

    1. Voisit vähän selventää Kyuu, että mihin me tarvitsemme Markkua.

  25. Matti, kommenttisi on huolestuttava. Ei tässä maassa ole ”turhia” suomalaisia, vaan jokainen on oma osansa kokonaisuutta. Maamme vahvuus on tuoda erilaisia kulmia, osaamisia, taitoja, näkökulmia yhteen niin, että lopputulemana saamme aikaan enemmän.

    Jos yksi – väkeväkin – erimielisyys riittäisi ihmisen määrittämiseksi turhaksi, meistä joka ikinen olisi turha.

    Silloin tässä maassa olisi melkoisesti vähemmän veronmaksajia.

    1. Esitin kysymykseni huonosti, myönnetään. Markusta voi olla moneksi monellakin elämän osa-alueella, enhän tunne miestä.

      Kritisoin hänen ehdottomuuttaan ideologiassaan, en voi uskoa että jos maailma järjestettäisiin hänen oppiensa mukaan seuraisi siitä rauha, sopusointu, tasa-arvo ja onnellisuus vaan tasan päinvastoin.

      1. Toistaiseksi kaikki kommunistiset yhteiskunnat ovat johtaneet verilöylyyn ja kansalaisten kurjistumiseen.
        Sokeasti uskova kommunisti ei sitä kykene myöntämään.

  26. Mitä valintamahdollisuuksia jää ukrainalaiselle siviilille, jonka kurkun viiltää auki teidän lähettämä n.s. sotilas?

    *******************************************************************
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/katso-suorana-venajan-ulkoministeri-sergei-lavrov-paasee-aaneen-yk-n-yleiskokouksessa/8520576#gs.cudt17

    Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov hyökkäsi suoraan Yhdysvaltain kimppuun YK:n yleiskokouksessa

    Lavrov haukkui, että Yhdysvallat liittolaisineen eivät anna kenellekään valinnanvapautta.

  27. Markku Huhtala hokee aina ”Suomen keskitysleireistä” 1930- luvulla. Kukaan muu ei ole sellaisista ikinä kuullutkaan, joten mistä niistä voisi lukea? Lähde?

  28. Venäjä pitää sotavankejaan keskitysleireillä, nälässä ja kiduttaen. Huhtalakin voisi katsoa missä kunnossa Azovstalin terästehtaan taistelija vapautettiin kun Venäjä ja Ukraina vaihtoivat vankeja. Vaan eipä siitä apua olisi varmaan vaikka seuraisi kidutusta vierestä, USA:n propagandaksi väittäisi.

    1. Kuis on Huhtala – kestääkö pokkasi mennä katsomaan todellisuutta Ukrainaan sokean ideologisen potaskan syytämisen sijaan?

Vastaa käyttäjälle markku huhtala Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *