Työn orja raataa

Pieni yrittäjä joutuu tekemään työtä ehkäpä noin 16 tuntia päivässä 7 päivää viikossa.

Jotta saa palkan, jonka saa duunari 8 tunnissa päivässä 5 päivää viikossa.

Tuntuuko tutulta yrittäjät? Minulla tuntuu!

Onneksi en enää ole alihankkija. Silloin olin orjaakin alempana. Minua ei tuolloin koskenut työaikalaki, työsopimuslaki eikä työehtosopimuksetkaan.

Olin tuolloin kuljetusalalla.

Eräs tuolloinen yrittäjäkolleega sanoi: ” nyt kyllä hankit tosi kalliin harrastuksen”.

Olin ollut yrittäjänä vuodesta -87 syyskuusta. Olin saanut jo hankituksi vähän pesämunaa, jonka kaiken pikkuhiljaa menetin kuljetusalalla. Oli Kolleega oikeassa kalliista harrastuksesta.

Jouduin sairauseläkkeellekin. Mutta kolmannen sydänleikkauksen jälkeen valoa pilkistää…

Mutta kuinkas ollakaan, kun valoa pilkistää, niin valtiomme nykyinen hallitus alkoikin taitamattomuuttaan harjoittaa ulkopolitiikkaa, josta rouvilla (neideillä) ei ole mitään käryä.

Ja kaiken lisäksi Presidenttimme, kokoomuksen kova oikeistolainen sotahaukka Natokiimailia Sauli Niinistö (kova oikeistolainen kokoomuksen valtiovarainministeri -90 luvulla), varmaan antoi konsultaatiotaan heille.

Nyt olemme pulassa ja umpikujassa, ja liittymässä Natoon.

Juuri kun olin pääsemässä pinnan yläpuolelle, alkaa nämä saakelin sotakiimailijat koheltamaan ulkopolitiikan kanssa.

Suomen yrittäjät, jotka kaiken ovat antaneet, tullaan ottamaan pois, paitsi kapitalisteilta….

Tulee suurjako, ensimmäisen ja toisen maailmansodan tapaan. Suurjako entistä pienemmälle piirille.

Ellei sitten koko maailma pääse tuhoutumaan. Ihan sama, jos muutama maailman rikkain kairaa maan alle syvän tunnelin jonne kullan ja rahan kanssa käpertyy.

Siellä nussikoon parin setelitukon väliin. Tai kuohitkoon itsensä parin kultaharkon väliin.

Ylösnousemusta ei ole.

8 maailman rikkainta omistaa enemmän kuin yli puolet maailman köyhimmistä.

Päätöksetkin ovat yhä pienemmän piirin käsissä. Ja se näkyy päätösten älyttömyydessä.

USA omistaa…omistaa niin saakelisti. Asemahti numero yksi.

Suomen päättävä eliitti nuolee USAn palleja, työntä miellyttääkseeen päänsäkin USAn peräpuoleen.

Ymmärtämättömyys, hahmottamiskyvyn puute vaivaa Suomen poliittista eliittiä.

Minäkö silittäisin sen päätä?

Olen nähnyt jo 1990 luvun alussa mitä poliittinen eliitti Suomessa kykenee tekemään.

Senkin aloitti porvareiden kokoomuksen Harri Holkeri 1987.

Osasin laskea, puntaroida… olin opiskellut Marxismi-Leninismiä. Moskovassa.

En itse langennut, mutta näin mitä siitä seurasi. Näin niin saatanan läheltä.

Olin kapakoitsija silloin (1990-94).

Se kokemus, mikä minulla oli ja on, saa minut kiehumaan siitä kaikesta mitä näen juuri tänään.

Pienet yrittäjät ovat tämän päivän orjia. Kuvittelevat olevansa vapaita, mutta ovat todella paljon sidotumpia kuin muut.

Pienet yrittäjät ovat hyvin monet köyhyysloukussa. Ei voi lopettaa vaikka haluaisivatkin.

Itse, kuten useimmat muutkin pienet yrittäjät ovat elämäntapayrittäjiä.

Myös matala koulutustaso on syynä…

Pienemmistä pienemmätkin yrittäjät ovat olleet ja ovat edelleenkin se kaikkein tärkein Suomea pystyssä pitävä ryhmä. He pitävät sisätalouden kunnossa ja rahan liikkeessä Suomen sisällä.

Meitä pieniä yrittäjiä (yksinyrittäjiä) on jo noin 200 000. Meitä ei tue kukaan muu kuin…niin…kuka? Sinä, ystävä kallis. Osta siis Suomalaista! Suomessa tehtyä, tuotettua, palveluja.

Meiltä Suomalaisilta…rakkaudella…sinulle!

Markku Huhtala, Tampere, Rantaperkiö

22 vastausta artikkeliin “Työn orja raataa”

  1. Alkaa tuo ryssän perseen nupleminen jo ikävystyttää.
    Mitäpä, jos julistaisit sotakiimailijoiksi putinan ja muut rikolliseen hyökkäykseen syyllistyneet ryssät tuon suomalaisten haukkumispotaskan sijaan.
    Suomi ei edelleenkään ole sotakiimainen, mutta ryssä on.
    Suomi ei edelleenkään ole hyökkäämässä mihinkään, mutta ryssä on.

  2. Olipa lämminhenkisesti kirjoitettu symppis juttu, tuli pienyrittäjyydestä mieleen täällä blogeilla Albanuksen Afrikkapohdinnat, joissa yhden linkin takana mm.:

    ”VALOISIMMAT tulevaisuuden näkymät kotimaan ja Afrikan tulevaisuudesta olivat Ruandassa ja Ghanassa asuvilla nuorilla. Ichikowitzin mukaan syy muita parempaan menestykseen on ainakin ykkössijalle nousseessa Ghanassa nuorten perustamien yritysten tukeminen ja rahoittaminen.”

    Pienyrittäjyys/ osallisuus siis sielläkin kenties yksi tekijä, joka saisi nuoret viihtymään kotimaassaan…
    Ajatuksia herättävää vähintäänkin. Tsemppiä tämän blogin kirjoittaneelle.

  3. Kyllähän Euraasian vapaakauppayhteisö olisi ollut kova sana. Mutta Venäjä ei ollut kypsä siihen, vaan pyrki suurvalta-asemaan, vaikka maan talouselämä oli rempallaan bolsheviikkikauden jälkeen. Venäjästäkin tuli oligarkkivaltio.

  4. Holkerin hallituksen suurin virhe oli sen perustaminen. Demarit saivat siinä tärkeät ministeripaikat.
    Olisi pitänyt antaa kokoomuksen, RKP:n ja keskustan koota hallitus, koska marxilaisilla oli eduskunnassa selvä vähemmistö. Koivisto kekkosteli ja munasi raskaasti päästämällä Holkerin ja demarit hallitukseen.

    Talouspolitiikan suurin virhe oli valheellinen valuutan arvo, ylipaksu markka.
    Ylipaksu markka tappoi suomalaisia nälkään jo 1860-luvulla. Ei saatu lainaa viljan ostoon, kun kato koetteli.

    Valheellinen eli ylipaksu valuutta on koitunut myöhemmin kohtaloksi mm. Kreikalle, Argentiinalle ja Venezuelalle.
    Kommunistien ja demarien ylimitoitetut palkkavaatimukset tekivät markasta ylipaksun myös Kekkosen aikana. Mutta Urkilla oli järkeä hoidella kilpailukyky kuntoon devalvaatioilla. Ilman devalvaatioita olisi tullut mahtava työttömyys.

    Ahon hallituksen tekemä devalvaatio sai taas pyörät pyörimään ja lainaakin sai, kun Japania myöten huomattiin, etteivät finnet ihan läpityhmiä taida ollakaan.

  5. Kyllähän sitä kieltämättä usein miettii että onko tämä yrittäjän homma kivaa.

    Se on kivaa.

    Se on saatanan raskasta, hullua, tuhoisaa ihmissuhteille.

    Mutta on siinä jotain.

    Tiedättekö, minä en halua valtiolta sentin senttiä verohelpotuksia yrittäjälle. Verotus on joltain osin vähän turhan vaikeaa ja kovaa (ja EI, yrittäjä ei saa verotonta osinkoa senttiäkään) – mutta ei se ole oleellista.

    Se, mitä minä haluaisin valtiolta on että jokainen työtä tekevä olisi tasa-arvoinen silloin kun sattuu työttömyys tai menee terveys alta. Se on epätasa-arvoa josta en pidä.

  6. Hienoja kommentteja….paitsi juhak…Työnnä pääsi USAn anukseen.

    1. Kuten totesin, on se hienoa, kun neukkulaa sokeasti ylistänyt kommunisti puolustaa sotarikollista kapitalista ryssää suu vaahdossa.
      Kyllä isä-aurinkoinen ja lenin pyörivät haudoissaan hyrränä.

      1. Myönnän, että en todellakaan kykene ymmärtämään ryssän tekemää siviilien murhaamista ja raiskauksia millään perusteella.
        Täytyy näköjään olla todella verenpunainen kommunisti sen puolustelemieksi.

  7. Yrittäminen on silloin kivaa, kun se liityy oleellisesti siihen, mistä oikeasti pitää, minulla soittimiin ja soittamiseen ja siinä samalla soitto- ja musiikkilekkkikouluun lapsille. Ja sitten ihan instrumentteihin.
    Se siinä ”ohessa” oli raskainta tehdä oikeaa leipätyötään parilla muulla alalla.
    Raha oli vaan se sivuseikka, millä sitten elettiin, välillä leveämmin välillä kapeammin.
    Mutta poitiikan kanssa näillä ei ollut mitään tekemistä, jos nyt kuitenkin se verran, että myin NL:ssä valmistettuja surkeita pianoja kyten Etyde ja
    ja huipulaadukkaita italialaisia Guerrini harmonikoita, japanilaisa Yamaha soittimia, amerikkalaisia Steinway&Sons pianoja sekä Hellasta ja Fazeria jne…

    1. Heikki Karjalainen, olenko jo kertonut sinulle, kun hiljattain isoäitini tarinoi, että hänen aivan oma poika — siis minun toinen kasvatti-iskä, oli kirjoittanut Minun Afrikka-kirjaa (Eurooppalaisena Afrikassa) parhaan ystäväni Emma S:n kotitalossa rue de Varennen varrella Pariisissa? Vietin itsekin siellä joskus kesän jos toisen Emman aivan oman isän gallerian julisteita piirrustellen; laahustellen siestat pitkin Pariisin kirpputoreja, joiden vilinässä törmäsimme mm. Hamish Bowlesiin, joka osti meille kesähatut. Voitko kuvitella!? Minulla oli hattuni vielä aivan äsken, mutta se taisi lennähtää tuossa, kun auttelin isoäitiä selviytymään unikolttunsa hihan reiästä nurin-päärmein. Enkä sitten takaisin saanut, vaikka juttelimme kaikenmoista, katselimme elävää kuvaa mustista metsistä, kuuntelimme Lisztin sommittelemaa kontrapunktia, sekä lopulta päättelimme, että keisaritamariinin farssikin saattoi olla vain mariininsinistä hupia.

      Sini auringon kultaa vasten — sininen ja keltainen. Sinä sinessäsi, näsin neulassa!
      Vai ’Sinä’ maailman kauneimpana sanana? Jatketaanko siitä?

  8. Pienyrittäjistä pieni osa menestyy ja enemmistö raataa uskossa menestymiseen!

  9. Lopetin avauksen lukemisen kohtaan: sotahaukka Natokiimailia Sauli Niinistö

  10. Harhaista .. , kuten MH :n jutut yleensä ovat

    *
    Markku Huhtala :”Ja kaiken lisäksi Presidenttimme, kokoomuksen kova oikeistolainen sotahaukka Natokiimailia Sauli Niinistö (kova oikeistolainen kokoomuksen valtiovarainministeri -90 luvulla), varmaan antoi konsultaatiotaan heille.”

    *
    Eikö Markku Huhtala ole havainnut miksi Suomi ( ja Ruotsi) luopuivat nopeasti puolueettomuudesta?

    https://valtioneuvosto.fi/ukraina

    Venäjän hyökkäys Ukrainaan

    Venäjä aloitti torstaina 24. helmikuuta hyökkäyksen Ukrainaa vastaan. Suomi tuomitsee jyrkästi Venäjän Ukrainassa aloittamat sotilaalliset toimet ja tukee vankasti Ukrainan itsenäisyyttä, suvereniteettia, itsemääräämisoikeutta ja alueellista koskemattomuutta.

    Suomen ulkopoliittinen johto seuraa tiiviisti Venäjän toimintaa ja Euroopan turvallisuustilannetta. Suomi vastaa Venäjän toimiin osana Euroopan unionia.

    **********************************************************************
    Ainoastaan Markku Huhtalan ihannoimasta ryslandiasta löytyy sotahaukkoja.

  11. Etkös ollut Markku ihan itse aikanaan ”ryssän hyysäri”. Muistanko oikein?

  12. Viisikymmenvuotiaana ’pillit pussiin ja hampaat naulaan’ – eikö ole kovin aikaista?

    *
    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/author/mhuhtala/

    Markku Huhtala

    Puolue
    Suomen Kommunistinen Puolue

    Kunta
    Lempäälä

    Isänmaallinen, Äijävoimaa, Hetero kommunisti,
    yrittäjä vuodesta -87, nyt pillit pantu pussiin ja hampaat naulaan, hallitus tehnyt yrittämisen hyvin vaikeaksi, 50v, naimisissa, 2 lasta.
    Motto: Opettelen ja otan selvää, joka päivä.

    1. Siis Markku Huhtalanko tulisi tyynesti vaan sietää kun kenties rasistiset ihmiset häntä henkilökohtaisesti arvostelevat, siksi että hän elää ja ajattelee eri tavalla? Kuinka kylmäkiskoista se on, että kun toinen ihminen kertoo haavoittuvasti murheistaan, niin muut ryntäävät kuin korpit nokkimaan. Sitten toisessa lauseessa itketään Ukrainalaisten vuoksi, mikä ei minulle näiltä ihmisiltä enää tunnu kovinkaan vakavasti otettavalta. Kyseessä taitaa olla kylmän poliittinen aatteen sokaisu, jolla oikeutetaan toisinajattelijoiden kiusaaminen.

  13. Alla oleva IL:n artikkeli, joka kuvaa Venäjän tiedottamisen harhaisuutta, sopii tähän blogiketjuun kuin nenä päähän

    *
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9d52e6ba-f29c-489e-8e21-658c554c016a
    .
    Zaharovan borssi ja mansikat, Alaska on meidän – Venäjän propagandatuotokset lähentelevät naurettavuutta
    .
    Yritimme kollegan kanssa katsoa ja kuunnella, onko Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharova humalassa keväällä julkaistulla videolla, jolla hän messuaa borssikeiton alkuperästä ja siitä, kuinka ukrainalaiset yrittävät omia sen. Hän syyttää Ukrainaa ulkomaalaiskammosta ja natsismista tämän vuoksi.

    *
    Venäjän informaatiovaikuttaminen saattaa vaikuttaa pelleilyltä, mutta useimmiten siinä on taustalla jokin tavoite: ei ehkä huomiselle tai ensi viikolle vaan jopa vuosien päähän.
    .
    Arkkivihollistaan Yhdysvaltoja vastaan Venäjä on kikkaillut ja sotinut muiden maiden kautta vaikuttamalla. Nyt mukaan on alkanut tulla suoraakin tökkimistä. Vitsi tai ei, niin tämäkin kannattaa painaa mieleen. Krasnojarskin kaupungissa Itä-Siperiassa on nähty kadunvarsikyltti, jossa lukee ”Alaska on meidän”.

  14. Aika moni yrittäjistä tekee sitä samaa työtä, täysin riippumatta siitä ollaanko Natossa, menossa, tulossa, vai ei.

    Ulkopolitiikka ei suoraan liity kaikkeen.

  15. Pentti Tuominen, 11.7.2022 15:13

    Etkös ollut Markku ihan itse aikanaan ”ryssän hyysäri”. Muistanko oikein?

    ***
    Varmaa on, että Markku on olut kommunistisen puolueen ehdokkaana vaaleissa.

    Markun kirjotukset, jotka vähättelevät ryssien tekosia Ukrainassa ja jotka mollaavat USA:a, antavat kuvan että hän nimenomaan on ryssän hyysäri.

    1. Voinko kysyä Albanuksen ajatteluun sekä omiin kokemuksiini täällä blogeilla liittyen yleisesti seuraavaa: jos Heikki Karjalainen muuttui Albanukselle hetkellisesti näkymättömäksi (havaitsin Albanuksen toistuvasti ohittavan Heikin linkit ja kaikki kommentit linkaten itse samoja kuin Heikkiä ei olisi ollut olemassa) ja sitten minun kommentoitua Albanuksen n-sanan käyttöön sekä muihin avauksiin jotakin sekä kriittisesti että aidosti yrittäen keskustella ja ymmärtää; mistä seurasi kritiikkini sekä kommenttieni poistosensuuri — ja kun sitten kuitenkin Albanus itse lähti jopa henkilöön kohdistuen kritisoimaan Markku Huhtalan ajatuksia sekä elämää, joudun kysymään mitä tällaisella logiikalla Markku Huhtalalle ”ryssän” hyysärinä sekä kommunistisen puolueen jäsenenä tulisi tehdä sitten tai mihin hänet tulisi lähettää? Ja millä tavoin tällainen toisen ihmisyyden sekä elämän kieltävä ajattelu eroaa ”Ryssän” imperialismista?
      Minulle henkilökohtaisesti tällainen on pelottavaa.

Vastaa käyttäjälle juhak Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *