Ihan muistinvirkistystä varten. Mainio ja sopii tähän päivään!

Mainio ote siitä kuinka SDP ja Kepulit puolustaa Putinin kaasuputkihanketta ja Jussi pistää yksin vastaan. Kuinka kävi? Missä on Heinäluomat & kumppanit nyt puolustelemassa? Kremlin käsikassaroilta on terä tylsynyt…

Video aukee tähän blogiin. On tämä vaan niin mainio!

8 vastausta artikkeliin “Ihan muistinvirkistystä varten. Mainio ja sopii tähän päivään!”

  1. Heinäluoma ja Pekkarinen ovat kadonneet kuin pieru Saharaan.
    Tämä kyseinen video pitäisi esittää aina suurelta näytöltä ennen eduskunnan istuntoja, että muistettaisiin ketkä niitä oikeita Putinisteja ovat olleet.

  2. Jokainen, joka vuoden 2014 jälkeen sanallaankaan puolusti venäjää, ei ole millään lailla uskottava tänä vuonna kääntämään kelkkaa.

    Ihan sama oliko kansanedustaja vai teboil-yrittäjä. Jos krimin valloitusretki ei kääntänyt päätä niin sitten on yksinkertaisesti läpeensä paha ihminen.

    Anteeksipyynnöt ovat turhia – ja vaikka semmoisen esittäisi, anteeksi voivat antaa vain ukrainalaiset uhrit.

  3. Esimerkiksi minä ja moni muu kokoomuslainen ovat kirjoittaneet lukuisia kirjoituksia julkisuuteen Nordstream kaasuputkia vastaan. Olen kirjoittanut myös sitä vastaan, että Suomeen tuotaisiin maakaasua Venäjältä. Olen kirjoittanut, että maakaasun huoltovarmuus on tasan nolla, sillä maakaasukäyttöisten laitosten toiminta loppuu siihen paikkaan kun ryssä kääntää hanan kiinni.

    Se vaan ei ole juuri ketään kiinnostanut.

    Myös esimerkiksi Viron ja Puolan valtiot ovat olleet valtioina Nordstreameja vastaan – sekään ei ole juuri ketään kiinnostanut – ja tässä ollaan.

    En sinänsä ole ollenkaan mielissäni siitä, että olen ollut oikeassa, pikemminkin olen pahalla mielellä asiasta.

  4. Esko Aho on joukkomurhaaja, maamme historian pahin, tuhansia suoria uhreja. Ei, hän ei tule saamaan anteeksi tässä elämässä eikä seuraavassa.

    Juhanin tunnot on helppo ymmärtää. Vaikka miten varoitettiin, ei ollut väliä. Ei sitä varmasti hyvä olo nyt voi olla.

  5. Avaajalta puuttuu kokoomuksen edustajat Stubb ja Katainen jotka myötäilivät kaasuputkihanketta hekin. Ainoastaan Halla-Aholla oli selkeä näkemys vastaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *