Kari tiesi taas…

Karin piirros ja teksti vuodelta 1975, vuoden lopulta. Kari tiesi taas…

…nythän se on tämä sähköpelleily…

Huom:

Kuinkas tämä ja hallitus päättää 20 sentin hintakatosta kuluttajille vaikka näin on jo olemassa:

EU:n asetus 2022/1854, joka on annettu jo 6.10.2022, on säätänyt sähkön ulosmyyntihinnalle 18 sentin hintakaton.
EU:n asetus on suoraan sovellettavissa olevaa lainsäädäntöä eli LAKI

13 vastausta artikkeliin “Kari tiesi taas…”

  1. On sekin kumma juttu kun kaikkia asioita ensin haukutaan vaikka tuo sähkön hinta nykyisellään alkaa oleen sen kallista ettei enää ole järki mukana
    Onko nykyhallitus edes nostanut sähkön hintaa vai onko noin että kun siirtomaksuun laitettiin katto se siirtyikin sähkön hintaan
    Kokonaan eri juttu onki se 300 miljoonaa joita valtio antoi sähkölaitosten kannatuksen nostamisessa terv tepivaari

  2. Laissa määrätty sähkön hintakatto on typerien ideoiden vesillä vieläpä katastrofaalisen typerä. Sillä korjataan yksi ongelma ja aiheutetaan seitsemän pahempaa.

    Luulisi olevan tähän mennessä selvää että pitää auttaa niitä jotka apua tarvitsevat, mutta liikaa vaadittu, luulen mä.

  3. Kun kuukauden sähkölasku on samaa luokkaa kun oli kolmelta kuulta voi sanoa kuka saa nostella noin isoilla prosenteilla

    Nyt vaan maksetaan yli suuria laskuja joka suuntaan muutenkin terv tepivaari

  4. Hintakattoa kai puolustetaan jotta voidaan haukkua hallitusta ja nimitellä huulipunahallitukseksi. Jos hallitus olisi säätänyt hintakaton niin saisiko se kiitosta? Tuskinpa, haukuttaisiin hallitusta hintakaton takia tai koska sitä ei säädetty jo kesäkuussa.
    Kovasti toivotaan, että seuraava hallitus olisi taas pierukalsarihallitus.

  5. Miksiköhän ei kelpaa se yksinkertaisin keino, mikä olisi toteutettavissa lähes heti.
    Sähkölle hintakatto, mikä on riittävästi korkeampi kuin tuotantokustannukset – ei sähköpörssin hinta.
    Todetaan, että sähköyhtiö voi myydä tappiolla pörssin kautta tai voitolla suoraan.
    Sähköä tuottamattomille välitysfirmoille tämä toki olisi konkurssi, mutta en ymmärrä, mihin noita välistävetäjiä muutenkaan tarvitaan.

  6. Yleisesti ottaen:

    1. Jos valtiovalta asettaa jollekin tuotteelle tai palvelulle hintakaton, niin sen tarjonta vähenee tai jopa loppuu – sitä ei sitten enää ole saatavilla.

    2. Jos valtiovalta sekoittaa markkinoiden toimintaa tukemalla jotakin markkinaosapuolta (kuten tuulivoimaa) merkittävästi, niin tarjonta vähenee (kuten nyt on ajettu alas hyvin merkittävä määrä hiilivoimaa).

    3. Jos valtiovalta häiritsee markkinoiden toimintaa rajoittamalla/kieltämällä rakentamasta uutta tuotantoa, niin tarjonta vähenee ja tietysti hinta nousee sen mukana. Esimerkiksi valtiovalta Suomessa ei antanut lupaa rakentaa Loviisa 3 ydinvoimalaa, eikä ole antanut lupaa rakentaa vesivoimaloita Vuotos ja Kollaja.

    Siksi olemme tässä tilanteessa nimenomaan valtiovallan (poliitikkojemme) virheellisen toiminnan vuoksi.

  7. Tämä tilanne olisi helpompi jos tuo Gallian kukon voimala toimisi mutta kun ei toimi terv tepivaari

  8. Noin se on kuten Juhani sanoo. Ja Norpan haasteeseen heitän että aivan samassa nesteessä toki olisi hallitus väristä riippumatta, tietenkin. Ehkä toinen hallitus olisi alkanut valmistelemaan asiaa heti kun siitä oli merkkejä. Ehkä ei. Se on spekulointia, mutta kritiikki on nähdäkseni perusteltua.

    Seison peruslinjani takana: tukea on annettava sinne missä tukea tarvitaan, ei muualle.

    1. Niinhän se yleensä tuppaa olemaan että opposition mielestä tulipalo on aina väärin sammutettu. Joskus vaan kaipaisi sitäkin että asioita vähän pohdittaisiin analyyttisemmin eikä oltaisi jotain fanipoikia.

  9. Kuten Kyuu edellä se tuki vain sinne jossa se on perusteltua. Tuki kaikille on se hölmöin.

  10. Jos ei ole sähkölämmitystä niin kyllä pärjää. Mutta auta armias jos olisi omakotitalo jossa on pelkästään sähkölämmitys. Ja tietysti j8llekin kasvihuoneyritykselle tms. hinnan nousu voi olla katastrofi.

Vastaa käyttäjälle Kyuu Eturautti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *