Päivän Erkki

Tämä se vaan möläyttelee harvase päivä ihan käsittämättömiä. Ei tässä taas muuta…

”Tuomioja sanoi kuuluvansa niihin, joiden mielestä Nato-jäsenyys ”ei olisi ollut ainut eikä välttämättä paraskaan tapa Suomen turvallisuuden varmistamiseen muuttuneissa oloissa”. (IL 01.05.2022)

(Kuva MR -2022)

26 vastausta artikkeliin “Päivän Erkki”

  1. Kun on jämähtänyt 70-luvulle, ei todellakaan kykene ymmärtämän tosiasioita ja reaalimaailmaa.

  2. Ei ymmärrä Erkkikään?
    Halonen on hiljaa…
    – No kyllä Saksassakin ajettiin väärillä raiteilla ajattelematta tulevaisuutta.

  3. Tuomioja ei puhu Venäjän eikä Putinin puolesta suhtautuessaan varauksellisesti Suomen Nato-jäsenyyteen. Itse asiassa hän ei silloin puhu lainkaan Venäjästä vaan USA:sta eikä tällöin ole niin täysin väärässä. Takuulla hän jyrkästi tuomitsee Putinin Venäjän toiminnan. Hänkin on tullut äkkiyllättyneeksi Putinin diktatuurin brutaalien otteiden edessä, joissa kammottavalla tavalla pilkahtaa esiin Venäjän pitkän mongolimiehityksen tartunta ja bysanttilainen perusta ehdottoman rajattomana yksinvaltana. On jälleen kerran osoittautunut todeksi sanonta ”valta turmelee ja yksinvalta turmelee ehdottomasti”.

    Olimme kaikki tottuneet näkemään kommunismin kauden Venäjän (Stalinin jälkeen) jopa rationaalisesti käyttäytyvänä sivistysvaltiona, jonka kanssa on ollut mahdollista tehdä yhteistyötä vaikka napit olivat vastakkain. Siellä oli sentään yksinvaltaisen hallitsijan vastapainona tätäkin vahvempi politbyroo (Stalinin jälkeisenä aikana). Tämän Venäjän eurooppalaisuuden tilalle on nyt yllättäen tupsahtanut pinnan alla piillyt arojen Tsingis Kaanin aikakausi. Yllätyksen sulattelu kestää aikansa koko länsimaisella kulttuuripiirillä.

    Takavuosina pragmaatikko Paavo Lipponen arvosteli Tuomiojaa ja oli paljolti oikeassa. Tuomioja on ”teoriaherra”, jollaisia, jonka tasoisia, Suomessa toki kipeästi enemmänkin tarvittaisiin. Mutta vielä kipeämmin tarvitaan pragmaatikkoja. Lipponen on jo ”emeritus”, mutta laji ei sentään kokonaan kuihdu. Marin on kasvamassa. Kunpa näkyisi muitakin – kunpa kokoomuksessakin syntyisi kamreerien sijaan valtiomiehiä ja keskustassa (maa)kunta päättäjien sijaan valtakunnan päättäjiä.

    1. Hyvä kirjoitus, ensimmäinen, joka sisäsli asiaakin ja perspektiiviä.
      Todellisuudessa meillä on hyvin vähän poliittisia älypäitä keskustelemassa ja provosoimassa.
      Tässä juuri huomattiin, että Tuomioja ristiinnaulittiin alta aikayksikön Paavosta puhumattakaan.
      No, nyt voidaan ainakin todeta, että edes nämä kaksi ovat hölskyttäneet vesilasia.
      Se on selvä, ettei kummankaan ääni voita, vaan niin se menee, että USA ja eurooppalainen Nato yhdessä parin uuden jäsenen kanssa takaavat parhaalla mahdollisella tavalla sotilaalliset invaasiot. Suurin uhka olisi se, että ilman mitään liittoutumista voisimme olla seuraavaava Ukraina hullaantuneen sotadiktaattorin käsissä.

      1. Tosiasia on, että Erkki räksyttää puhtaasti USA-Nato-vastaisuuteen perustuen.
        Yhtään realistista vaihtoehtoa Erkki ei ole esittänyt, vaikka ehdotteleekin utopistista Suomi-Ruotsi-puolustussopimusta, mitä kumpikaan maa ei edes ole käsitellyt, ja EU:n turvatakuita ilman minkäänlaista EU:n sotilasorganisaatiota.
        Kun puhastelu perustuu yhteen vastustamiseen ilman mitään realistista vaihtoehtoa, ei sille voi arvoa antaa.

  4. On se hyvä, että äärikokkareiden sontakasaa tökitään edes kielikuvin.
    Älyllisten älyttömyyksienkin pitää herättää muuta kuin hymistelyä.
    Saisi tuo kokoomuskin löytää vihdoin uuden valtiomiesmäisen johtajan ummehtuneen tilalle.

    Sanan jättiläiset ovat kuolemassa sukupuuttoon. Kuten olivat Arto Tuominen, Salmen, Karpo, Taanila !

    1. Ihan yllättäen HK:n kunnioittamista henkilöiatä enemmistä on punavasureita…

      1. Miten sen selittää, että juuri noilla on ollut älyn säilä tanassaan ?
        Salmen ja Taanila, mutta myös Björn Wahlroos ym. olivat niin yleissivistyneitä, ettei heille pärjännyt kuin äärimmäisen lukenut ja laaja-alaisesti oppinut vastaväittelijä, joilla oli voimakas aatteen palo.

        Tuomioja ja Väyrynen kuuluivat sen ajan väittelykilpailujen mestareihin kuin myös kommari Jaakko Laakso.

      2. Mikä lie selityksenä sille että niin monia älyllisesti vireitä sanan käyttäjiä on kiehtonut juuri ”punavasurius” kuten vaikkapa 1930-luvun Englannissa. Syy ja seuraus menee näin eikä toisin päin.

        1. Samoin taide-, elokuva ja musiikkielämä jne..olivat vasemistomestarien käsialaa. Chydenius, Claes Anderson, Halkola-Melasniemi, Donner, Taipaleet, Kaisa Korhonen, jne..
          Yliopistot olivat heidän pesäpaikkojaan.

  5. Usa vastaisuus kyllä, mutta ellei Usaa olisi niin mikä olisi tulevaisuus Venäjän huomassa?

    1. Ei näistä kumpikaan Tuomioja tai Väyrynenkään luota Venäjään pätkääkään. Ero tulee heillä siitä, mikä on riittävä luottamus itseen ja muihin läheisiin ja samanmielisiin länsiliittoutuneisiin.

  6. Blogin aloitukseen liittyen:
    .
    Tuomiojan voisi miettiä miten meidän vahva armeijamme voisi estää Venäjää tuhoamasta maatamme samalla tavoin kuin se tekee parhaillaan Ukrainassa.
    .
    NATO:on liittyvät maat (Viro. Latvia. Liettua, Puola .) eivät ole tehneet päätöstään sotiakseen Venäjän kanssa vaan estääkseen sodan.

    *
    Miten EU:n artiklat ovat osoittaneen Ukrainan kriisissä toimintakyvyt?
    .
    Kuinka äijä voi vähätellä tapahtumia Ukrainassa puhumalla ’kriisistä’.
    .
    Haloo Tuomioja: Ukrainassa on käynnissä ryssien aikaansaama valtaisa tuhoamien, jota voidaan paremminkin kutsua sodaksi kuin kriisiksi.

    *
    Höperön Tuomiojan puheita:

    ”Olisimme voineet luottaa omaan edelleen vahvistuvaan puolustuskykyymme

    ”..toimintakykynsä Ukrainan kriisissä osoittaneen EU:n juridisesti artikla 5 sitovampaan solidaarisuuslausekkeeseen,,” (hah..)

    *

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0b8b13e3-0008-4d60-8a9a-e0e57d0b7ec3

    1.5.2022

    Tuomioja sanoi kuuluvansa niihin, joiden mielestä Nato-jäsenyys ”ei olisi ollut ainut eikä välttämättä paraskaan tapa Suomen turvallisuuden varmistamiseen muuttuneissa oloissa”.

    – Olisimme voineet luottaa omaan edelleen vahvistuvaan puolustuskykyymme ja toimintakykynsä Ukrainan kriisissä osoittaneen EU:n juridisesti artikla 5 sitovampaan solidaarisuuslausekkeeseen, syventää puolustusyhteistyötä tärkeimpien kumppaneittemme kanssa ja lähestyä kahdenvälisen puolustusliiton tekemistä Ruotsin kanssa.

    1. Kyllä se USA/Nato-vastaisuus todella pahasti sekoittaa korvien välin.
      Kysymys: Milloin Tuomioja puhuu propagandaa?
      Vastaus: Kun huulet liikkuvat.

      1. Jos ette ole kuulleet, Tuomioja äänestää Naton puolesta.
        Eli, mistä tämä älömölö ? Olette langenneet Tuomiojan asettamaan epä-älyn kuoppaan, jonka hän on tarkoituksella kaivanut.

        1. HK : ”Tuomiojan asettamaan epä-älyn kuoppaan, j..”

          HK, taidat olla itse samassa kuopassa.

          *
          Niin niin Heikille kelpaa kaikki Tuomiojan typeryydet – hänhän on kiinni vallankahvassa , tuskin enää kauan ..

            1. Alkaa olla samantekevää mitä tämä höperö äijä sanoo ja tekee.

              1. Se on Karjalainen vain tuo Tuomiojan typeryys USA:n ja Naton vastustamisessa keksimllä kaikenlaisia puolustusliittoja ja vetoamalla EU:n turvapykälään, mitä ei tosiasiassa ole toteutettu missään eikä edes voida, koska EU:lla ei ole joukkkoja siihen.
                Tuomiojan räkytys tuon EU:n turvapykälän merkityksestä Ukrainan asiassa on puhdasta valetta, koska EU:ssa ei asiasta ole edes keskusteltu eikä Ukraina ole EU:n jäsen, mitä koko pykälä edes koskisi.
                Se. että Tuomioja nyt julistaa äänestävänsä Natoon liittymisen puolesta, ei todellakaan mitätöi puna-Erkin aiempia räksytyksiä ja valheita.

      1. HK : ”Mikset kaiva koko mediaa ja liitä kaikki teidän pönttöpäiden linkit tänne.”

        Pönttöpäiden linkin PB.ssä löytyvät pääosin Heikki Karjalaisen n.s. kommenteista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *