Roistovaltio Venäjä ei saa ruusuista tulevaisuutta

”Venäjän diktaattori Vladimir Putin on pilannut Venäjän tulevaisuuden ainakin seuraavaksi 30 vuodeksi, kansainvälisen Magnitsky Justice Campaign-ihmisoikeusliikkeen johtaja Bill Browder sanoo Euronewsille.

– Mielestäni tämä maa (Venäjä) on nyt hylkiö, terroristivaltio. Ennen kuin voimme tarkastella Venäjää samalla tavalla kuin ennen, sodan on loputtava, sen on maksettava sotakorvaukset ja maahan on saatava demokraattinen hallinto, Browder sanoo.” (Verkkouutiset)

Kun asiaa peilataan historiaan niin Saksa sai kärsiä sodan jälkeen ja kärsii jopa edelleen. Venäjän kohdalla pitää mainita että se maa on Putinin vallan aikana mennyt suuntaan josta ei ole äkkiä paluuta, koko kansa on ollut mukana rakentamassa roistovaltiota ja terrorismia jota se harjoittaa. Ei pidä antaa sitten tulevaisuuden neuvottelupöydässä yhtään siimaa tälle maalle, kunhan ensin koko Venäjä pistetään polvilleen.

3 vastausta artikkeliin “Roistovaltio Venäjä ei saa ruusuista tulevaisuutta”

  1. Naapuriystävänä venäläiset olisivat saaneet elää rikkaan elämän.
    Miksi kansa on sortunut uskomaan vain maansa omaa propakandaa?

  2. Venäjä pitää auttaa ylös tämän jälkeen.

    Mutta ensin heidän pitää joutua sen verran alas että tajuavat muutoksen pakon.

    Heti, kun he ovat valmiita ymmärtämään historiansa virheet, meidän on autettava heitä rakentamaan ehjä tulevaisuus.

    On toki hyvin mahdollista ettei näin koskaan käy.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *