Roistovaltion roistoja armeijan riveihin…

”Venäjän presidentti Vladimir Putin on allekirjoittanut lain, joka mahdollistaa useista vakavista rikoksista tuomittujen värväämisen Venäjän asevoimiin, venäläisuutistoimisto RIA kertoo Telegram-kanavallaan.

Tuomituille sallitaan myös vaihtoehtona siviilipalveluksen suorittaminen liikekannallepanon aikana.

Vaikka Venäjä on ilmoittanut syyskuussa aloitetun liikekannallepanon päättyneen, Putin ei ole allekirjoittanut virallista asetusta värväämisen lopettamisesta. Asevelvollisten reserviläisten ja muiden henkilöiden kutsumisen Ukrainan taistelukentille epäillään jatkuvan edelleen.” (Keskisuomalainen)

 

Kun roistovaltion ”kovimmat roistot” värvätään sotaan voidaan puhua täydellisestä idiotismista. Voit olla hyvä huumediileri tai pankin ryöstäjä mutta sillä ei ole mitään tekemistä sotilaan kanssa. Kuka luulee pitävänsä näille kuria siellä rintamalla. Koulutetaan varmaan tyyliin : ” ota ase ja lähde ampuilemaan”.

Samalla ovat ottaneet käyttöön sen että rintamalta karanneet pakotetaan takaisin rintamalle tai ammutaan. Onko näiden ”tapa toimia” muuttunut miksikään, no ei. Eläimiä. Sanoisin paitsi että niillä on käytöstavat tapa toimia laumansa puolesta. Näillä ei.

9 vastausta artikkeliin “Roistovaltion roistoja armeijan riveihin…”

  1. Siinähän pääsevät monesta rikollisesta eroon, kun tapattavat ne typerissä hyökkäyksissä.

  2. Aikoinaan natsi-Saksalla oli rangaistuspataljoona joka komennettiin itärintamalla pahimpiin paikkoihin ja nyt ryssä on luultavasti tekemässä samaa Ukrainassa.

    1. Rangaistuspataljoonaan otettiin enimmäkseen rintamakarkureita ja sodassa erilaisista rikoksista tuomittuja. Nyt Venäjä ottaa vankilasta suoraan vankeja…voi käydä kaivaten niiden joukkojen komentaja ole kun roistot saa aseet käsiinsä…

  3. Väestön liikakasvusta huolestuneet lienevät nyt helpottuneita.

    Ja saadaanhan tästä orgaanista lannoitetta Ukrainan viljapelloille.

  4. Niiden joidenka mielestä maailmassa on liikaa ihmisiä pitäisi olla tyytyväisiä sodasta Ukrainassa. Väestöä vähenee ainakin vähän.

  5. Meilläkin oli.

    Erillispataljoona 21 oli jatkosodan erikoisimpia sotilasyksikköjä. Etulinjassa vuonna 1941 taistelleen pataljoonan taistelijoiksi määrättiin istuvia vankeja.

    Osastoon määrättiin sekä murhamiehiä että varkaita. Osalle heistä luvattiin armahdusta. Joukko-osastoon kuului myös poliittisia vankeja, kommunisteja, jotka oli rahdattu rintamalle turvasäilöstä. Pataljoonan komentaja oli jääkärieverstiluutnantti Pärmi, joka oli itsekin ennen jääkäriksi Saksaan lähtöään istunut vankilassa miestaposta. Kuuluisa on Pärmin tervetulotoivotus eräälle vangille joka Pärmin kysyessä mitä vanki oli tehnyt vastasi että miestapon. Tähän Pärmi: ”Tervetuloa! Juuri ammattimiehiä täällä tarvitaankin”.

    1. Tällaisen rangaistusvangeista koostuvan taisteluosaston perustaminen ja käyttäminen on ihmisoikeusrikos ja sinänsä sotarikoskin. Venäjällä tällaisen perustamisen ja taistelutehtäviin määräämisen lainmukaisuus on päätetty parlamentin, duuman, Putinin ja häntä ympäröivän juntan määräysvallassa olevan kuuliaisen sylikoiran, päätöksellä. Meillä Suomessa jatkosodan aikana perustaminen ja taisteluihin lähettäminen katsottiin voitavan hoitaa pelkällä valtioneuvoston ja päämajan hallinnollisella päätöksellä ilman eduskuntakäsittelyä ja lainsäädäntäprosessia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *