8 vastausta artikkeliin “Sissit harjoittelee”

  1. Nämä toimet on hyvä osata tänäkin päivänä vaikka tämän päivän välineillä, mutta osata silti, koskaan ei tiedä milloin mikäkin taito tulee tarpeeseen

  2. Kyllä tuo metsä sissi on aika kova jannu se kun usein menee melua tuottamatta milloin missäkin terv tepivaari

  3. Sissisodan taitoja kehitettiin ja opittiin Suomessa aiemmin varsin yleisesti. Suomen sissioppeja opeteltiin myös Virossa 1990-luvulla. Viron Rajavartiostolle perustettiin sissikomppanioita Suomen Rajavartioston oppien mukaisesti.

    Sittemmin Suomessa lähestulkoon luovuttiin sissikoulutuksesta ja Virossakin lakkautettiin Rajavartioston sissikomppaniat. Viron Suojeluskunnassa (Eesti Kaitseliit) vähennettiin kaikenlaista sissiteemalla toimimista.

    Jossakin vaiheessa Virossa kuitenkin onneksi herättiin uudelleen sissitoiminnan koulutukseen ja harjoitteluun. Saapas nähdä milloin Suomen Puolustusvoimissa aletaan taas ymmärtää sissitoiminnan suuri merkitys puolustuskyvylle.

    Ukrainassa erikoisjoukot, eli sissit, saavat paljon hyvää aikaan.

    1. Suomessa PV opettaa tarpeellisen määrän taitoja nykyään sekä MPK jalostaa vielä niitä.

      Luotetaan nyt meidän järjestelmään.

      Nuo videot oli lähinnä herätteeksi että aina näitä on harjoiteltu, vehkeet muuttuu mutta perusasiat on samat.

  4. Harjoitus tekee mestarin, mutta isäni sodan käyneenä sanoi että on pidettävä pää alhaalla jos mielii henkensä säilyttää.

Vastaa käyttäjälle Marko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *