11 vastausta artikkeliin “Suomen velkaisimmat pääministerit”

  1. Luin jostakin että velka olisi ollut nafti 18.000,-.
    Mutta velkahan on pääomaa joten maksetaan vain korot.
    Itsellä oli aikanaan asuntovelkaa ja sen söi inflaatio osaltaan.
    Velkaa otti kyllä ne oikeistohallituksetkin ja lisäksi myivät valtion omaisuutta jota nyt ei sitten enää ole jolla tasottaisi velan ottoa.
    1. Sotamenot ovat nyt erittäin korkeat jotka kohottavat velan ottoa.
    2. Venäjä aiheuttaa kohonneita kuluja joita emme voi välttää.
    3. Soiaalimenot kasvavat kohonneiden elinkustannusten myötä emmekä voi jättää heikoimpia ja sairaita heitteille.
    4. Korona aiheutti ylimääräistä ja aiheuttaa vieläkin kyllä koronapotilaskin pitää hoitaa.
    – Mitkään edelliset eivät ole hallituksen aiheuttamia lisämenoja! Kansan enemmistö päätti puolueisiin katsomatta että maatamme tulee puolustaa.

    1. Nuo sinänsä eivät ole hallituksen aiheuttamia lisämenoja periaatteessa.
      Kuitenkin sotepelleilyyn upotetaan tolkuttomasti rahaa ja sen lisäsi rakennettiin tarpeeton ylimääräinen suojatyöpaikkahallinto lisäämään tarpeettomia kustannuksia – ja pyyvästi.
      Koronan nimissä otettiin ylimääräisesti miljardeja erilaisiin tukiaisiin mm. pikavippifirmoille ja likimain jokaiselle, mikä mainitsi sanan kehitys.
      Nämä kaksi ainakin menevät täysin hallituksen piikkiin.

      1. Kun Katainen alkoi valtion velkaa oli melko tasan 60 miljardia kun lopetti sitä oli n 110 miljardia
        Tuo nousu tuli Kataisen hallituksen aikana terv tepivaari

    1. Mikael Jungner Twitterissä:

      Oikea luku on alle 20 miljardia euroa.

      Väite lähti arvatenkin liikkeelle Hesarin vanhasta jutusta jossa valtionvelka ja julkinen velka (valtio+kunnat+muut ) menivät sekaisin.

      1. Täytyyhän nyt keksiä kaikenlaista, kun demujen velanotto on järjetöntä.

        1. On sellanen asia jolle löytyy fakta pohja
          Eihän tuo velanotto nytkään ole ollut hyvä juttu mutta onko koronan tuomat velat jo nyt unohtunut
          Varmuudella velasta suurin osa tuli siitä eikä mun tarvii puolustella terv tepivaari

          1. Eipä taida löytyä kuin hesarin satuilu, mutta eipä tosiasioilla näytä olevan väliä, kun uskomukset pelaavat.

            1. No ei se noin ole enkä lue hesarista mitään mutta tosi tilanne ja fakta tuo Kataisen tekemä velka silti on
              Minulla ei velan suuruudesta ole mitään uskomuksia vaan kaikki perustuu faktaan valtion itsensä ilmoittamana terv tepivaari

  2. Enää ei velkaantumista voi peittää valtion omaisuuden myynnillä, koska kohta kaikki on myyty. Myyntipolitiikalla on tuhlausta peitelty kohta 30 vuotta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *