Suomessa ihan normi päivä

Tuli juuri MTV:n uutisista. Eli poliiseja on koko Suomen alueella uhattu niin että he käyttävät nykyään tehtävien aikana aina  luotiliiviä päällään toistaiseksi. Ihan normaali päivä Suomessa.

”Muutamia viikkoja sitten Ruotsista matkusti Helsinkiin edelleen Suomessa olevia henkilöitä, joilla on valmiudet ja halu toteuttaa Suomen poliisiin kohdistuva väkivallanteko.” (MTV)

Samaan aikaan Suomen sisäministeri kertoi Eduskunnan kyselytunnilla että : ” pitää tarkastella uudelleen aseenkantolupien saannin vaikeuttamista..” yms…🤔 Kun tältä kysyttiin kuinka nyt tehdään kun ulkomaalaistaustaiset voimat uhkaa jo poliisia Suomessa…

Eli kun roistot (tässä tapauksessa maahanmuuttajataustaiset jengit) uhkaa laittomilla aseilla poliiseja niin tarkastellaan aseenkantolupien saamisen vaikeuttamista tavan kansalaisilta. Eli kun ajokortiton jää kiinni tien päällä autolla ajosta niin ajokorttien saantia pitää vaikeuttaa 😅👍. Tällä logiikalla.

Sisäministeri oli muutenkin ihan kankaalla siinä keskustelussa…

Samaan aikaan sama sisäministeri haluaa laillistaa 3000 laittoman maahantulijan olon Suomessa vaikka nämä on saaneet kielteisen päätöksen täällä…🤔

Kertokaa joku…mistä näitä ”päättäjiä” tulee?

 

6 vastausta artikkeliin “Suomessa ihan normi päivä”

    1. Mikkola , huti, kari ja muut virheet ovar suureksi vaaraksi suomalaisile.
      Valitettavasti utopistiset pääosin kaupunkikeskustoissa asuvat koulutetut naiset näitä pöljiä äänestävät.

  1. Perussuomalaiset ovat vuosikausia varoitelleet Ruotsinmallista ja nyt se sitten on meilläkin.
    Ja näitä isänmaavastaisia voimia ihmiset äänestää, jotka tekevät poliittisia päätöksiä suomalaisten henkeä ja terveyttä vaarantaen.

  2. https://www.ts.fi/uutiset/5565625

    10.2.2022

    TS:n tiedot: Poliisiin kohdistuvan turvallisuusuhan takana järjestäytynyt rikollisuus

    ****************************************************************************

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ts-jarjestaytynyt-rikollisuus-poliisiin-kohdistuvan-turvallisuusuhan-takana-malli-ja-apuvoimia-ruotsista/8352568#gs.pa2i67

    Muutamia viikkoja sitten Ruotsista matkusti Helsinkiin edelleen Suomessa olevia henkilöitä, joilla on valmiudet ja halu toteuttaa Suomen poliisiin kohdistuva väkivallanteko.

    Turun Sanomilla ei ole tietoa, liittyvätkö juuri kyseiset henkilöt käsillä olevaan uhkaan.

    **********************************************************************************

    TS ei tiedä, mutta uskoisin poliisin tietävän – ulkomaalaistaustaiset (pääosin) jengit

  3. Arvopohja-Ana varmaan huomasi, että vihreistö alkaa syödä demarien suosiota. Niinpä Ana järjesti vihreät sisäministerivastuuseen munaamaan itsensä niin maan perusteellisesti. On se Ana ovela mies.

Vastaa käyttäjälle Marko Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *