Hinaako Suomi Ruotsia? Taas

Nyt on julkisuudessa kerrottu, että Erdogan olisi vihdoin hyväsymässä Suomen Natohakemuksen, mutta Ruotsi joutuisi kulkeman ihan eri tietä. Erdogan väittää, että Ruotsi joutuu suorittamaan hänen vaatimuksensa, ennenkuin hän  hyväksyy sen hakemuksen.

Nyt on ilmeisesti sovittu eri tavalla, kun meidän pääministerimme Sanna Marin sanoo, että Natojäsenyys on haettu  yhdessä Ruotsin kanssa. Yhdessä se tullaan myös hyväksymään ja odotellaan Ruotsia.

Näinkö tehdään ja odotellaan taas ” isoveljen ” toimenpiteitä, jotka saattavat venyä.

14 vastausta artikkeliin “Hinaako Suomi Ruotsia? Taas”

  1. ”Kurditaustainen ruotsalaiskansanedustaja järkyttyi Turkki-sopimuksesta: Meidät on myyty Nato-jäsenyyden takia
    Kansanedustaja Amineh Kakabaveh uhkaa Ruotsin ulkoministeriä epäluottamusäänestyksellä. Myös vasemmistopuolue ja ympäristöpuolue arvostelevat Ruotsin tekemää Nato-sopimusta.” (YLE 06/2022)

    Ruotsi on päästänyt kansanedustajia päättämään entisten maidensa riitojen ratkaisuja julkisuuden tehtävissä. Nämä ei edistä edes Ruotsin kurdien asiaa vaan omaansa.

    Ruotsi on nyt kova jarru.

    Suomen olisi pitänyt näköjään hakea yksin Natoon

    Ja koska punaiset johtaa Suomessa hallitusta he haluavat väkisin mennä yhtäaikaa Natoon Ruotsin kanssa vaikka nyt pitäisi mennä ilman Ruotsia.

    Se maa on ongelma koska siitä on tullut niin eripurainen lukuisten kansojen takia.

  2. Mikäli Turkki (presidentti Recep Tayyip Erdoğan) päättää ratifioida vain Suomen jäsenyyden, niin mitä sitten? – Suomi voi viivytellä omaa jäsenyyden ratifiointiaan, kunnes Turkki on ratifioinut myös Ruotsin jäsenyyden. [Mielestäni näin Suomen pitäisi tehdä – aikaisemmista puheista tulisi pitää kiinni.]

    *
    .
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Nato-j%C3%A4senhakemus
    .
    Jäsenyyden voimaantulo

    Kun kaikki Naton jäsenmaat ovat ratifioineet Suomen jäsenyyden ja Yhdysvaltain hallitus on vastaanottanut niiden ratifiointiasiakirjat säilytettäviksi, Suomen jäsenyys on Naton puolesta valmis alkamaan. Tällöin Naton pääsihteeri esittää Suomelle kutsun Naton jäseneksi. Sen jälkeen Suomen hallitus tekee eduskunnalle esityksen liittymisestä, eduskunta antaa siihen vastauksensa, ja sen jälkeen hallitus esittelee eduskunnan kannan tasavallan presidentille. Tämä hyväksyy liittymisen ja vahvistaa liittymissopimuksen voimaansaattamista koskevan lain. Lopuksi Suomen liittyminen vielä tallennetaan Yhdysvaltain hallituksen säilytettäväksi.
    Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen otti kantaa, että edellä mainittu Suomen oma ratifiointi tulee tehdä pikaisesti, vaikka nykyisten Nato-maiden ratifiointien valmistuminen osuisi Suomen vaalitauon ajalle vuoden 2023 maalis-huhtikuussa.

    ****************************************************************
    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009119970.html
    .
    Entä jos Turkki ratifioisi vain Suomen Nato-jäsenyyden? ”Tämä on hieman hermopeliä”, sanoo Haavisto

  3. Tietysti olisi parasta mennä NATOon samanaikaisesti Ruotsin kanssa – mutta ei se saa olla itseisarvo. Suomi on eturintamassa imperialistisen roistovaltion Venäjän rajalla ja Ruotsi on meidän selän takana turvassa.

    Jossakin kohtaa on raja, jonka jälkeen Suomi ei voi jäädä odottamaan Ruotsia, vaan pitää mennä ensin NATOon.

    Turkki on tässä avainasemassa. Jos Turkki ratifioi Suomen hakemuksen, mutta ei Ruotsin hakemusta, niin paha meidän on mennä pakottamaan Turkkia ratifioimaan myös Ruotsin hakemus.

    1. Ei meidän pidä, emmekä voikaan, pakottaa tai diplomaattisemmin ilmaistuna suostutella Turkkia Ruotsin asiassa. USA & Co pitävät tästä puolesta huolen Sitäpaitsi niin toimimalla Suomi vain kompromettoisi itsensä laajasti maailman silmissä. Ulkopolitiikka on herkkä alue. Kestävät tulokset vaativat huolellista valmistelua. Suomen johdon linjaus odottaa oman mahdollisesti aikaisemman ratifiontinsa kanssa Ruotsia on viisas. Näin toimien Suomi asemoi itsensä Pohjoismaiseen yhteisöön eikä sen vaihtoehtona (ilman Ruotsia) reunavaltiopolitiikkaan. Suomi Natossa ilman Ruotsia olisi irrallinen saareke Euroopan kartalla eikä vahvistaisi Suomen turvallisuutta yhtä lailla. Suomen eristyneisyys kasvaisi. Suomen on vain hoidettava suhteensa mm. Turkkiin viisaalla diplomatialla nolaamatta tai loukkaamatta tätä. Kyllä Suomi tämän osaa ja haluaakin.

      1. Ajattelen pitkälti periaatetasolla samoin miten kommenteissa jo kirjoitettukin sopimuksissa pysymisestä sekä vakaasta diplomatiasta. Vakaa linja kenties myös osoitus Venäjälle, ettemme lähde heikkoina poukkoilemaan mukana missään Putinin vetämässä kikkailevassa sotajuonittelun pelissä, vaan pidämme rauhassa oman linjamme.

    2. Kun Suomen hakemus on ratifioitu niin sillä vilauksella mennään jäseneksi. Mitään ei jäädä odottamaan. Venäjällä alkaa olla pakka nyt muutenkin arvaamattoman sekaisin.

  4. Minusta meidän kannattaa ratifioida jäsenyys jopa ilman Ruotsia.
    Se vaikuttaisi kuitenkin siihen, että Erdogan joutuu ajan oloon päästämään myös Ruotsin Nato-maiden painostuksen takia.
    Samalla saisimme itsellemme sen vahvemman suojan heti ja se suojaisi myös Ruotsia.

  5. Samalla ovenavauksella mennään, joku kebab-kaani ei todellakaan sanele mitään ehtoja.

  6. Paljonhan on ollut jälkipuheita, että ei Ruotsi enää niin innokas ole Natoon lliityjäksi. Pitääkö meidän alkaa silloin suostuttelemaan heitä, taitaa tulla vaikeuksia meillekin

    1. Tuemme Ruotsia, mutta olisi ääliömäistä jäädä odotteleman Erdoganin taipumista, jos meille avataan ovi.

      1. Aikaisemmista puheista tulisi pitää kiinni.

        Useat maat ovat pettäneet sopimuksensa – toivottavasti Suomi ei tee tätä

  7. Oli puheet mitä vaan meidän pitää ensin huolehtia Suomesta ja kansan turvallisuudesta
    emme me ole Ruotsin joku orja maakunta terv tepivaari

    1. Sanoisin tuohon, että sanasta miestä sarvista härkää – olkaamme samojemme mittaisia – ei mitään putiineja.

Vastaa käyttäjälle Albanus Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *