On meillä talkoot

Nyt pitäisi saada nämä pari vieraslajia hävitettyä, siis kurttulehtiruusu hävitettyä maasta ja valkohäntäkauris  tapettua. Molemmat on kuulemma tuotu maailmalta. Kauris tuotiin aikanaan Amerikasta, en tiedä mistä sieltä. Kauris, eli kansankielellä laukonpeura tuotiin laivalla Amerikasta. Se oli lahja köyhälle Suomelle, osa kuoli laivamatkalla ja loput vietiin Laukon kartanoon.

Laukossa niitä piti tarhata ja varmaan tarhattiinkin, mutta jossain vaiheessa ne pääsivät (lue päästettiin ) karkuun. Luonnosssa ne lisääntyivät vauhdilla ja levisivät lähinnä länteen. Aluksi niitä metsästettiin ihan lupakiintiöiden perusteella ja luultiin kannan pysyvän hyvin hallittuna aiheuttamatta mitään häiriöitä.

Vuosittain niitä lupakiintiöitä lisättiin, mutta vähitellen alkoi tulla niitä ongelmia. Niitä alkoi jäädä liikenteessä autojen alle aiheuttaen aina vaan enemmän kustannuksia. Myöskin ne alkoivat sotkea suurina laumoina peltoja, sekä aiheuttivat monien puutarhojen kasvien tuhoamisen.

Niitä yritettiin pelotella pelloilta kaikenlaisilla pelättimillä jopa tykinlaukausta muistuttavilla äänilaitteilla. Mikään vaan ei auttanut ja vähitellen metsämiehetkin kyllästyivät niihin suurin lupamääriin ja vuosittian niitä jäikin kaatamatta. Minä olen aikanaan laskenut noin 40 kpl samassa laumassa meidän pellolla. Eikä se ollut ainoa kyllä niitä laumoja riitti muuallekin.

Viimevuosina saattoi niitä kaatolupia olla myönnettynä  jopa 500 kpl yhden kunnan alueella. Nyt on siis Luonnonsuojeluyhdistys ehdottanut sitä luokiteltavaksi haittalajiksi.

Sitten se toinen, on kyllä ihan oma tarinansa, palataan siihen kunhan saadaan kauriit tapettua.

19 vastausta artikkeliin “On meillä talkoot”

  1. Olen nähnyt asuntoni lähelläkin valkohäntäkauriin. Se juoksi vähän matkaa kävelytietä pitkin kunnes katosi metsään.

  2. Siperian punkki se vasta vaarallinen vieraslaji onkin, se laajentaa reviiriään ja pian on tämä meidän kotoinen, vaarattomampi punkkipopulaatio kuollut sukupuuttoon.

    1. Yksi edesmennyt tuttavani sai ihan kotoperäisestä punkista aivokuumeen ja joutui opettelemaan kävelemisen ja puhumisen uudestaan aikuisiässä.

  3. Valkohäntäpeuran metsästystä ei voida vapauttaa täysin.
    Kaupunkimetsästäjillä ei ole asiaa seurojen tai maanomistajien maille, joten lupavapaus ei vaikuta siihen mitenkään eikä suoraan lisää metsästystä.
    Lupien poistaminen vaikeuttaa tai tosiasiassa voi jopa poistaa kokonaan metsästyksen alueellisen seurannan ja myös metsästyksen painottamisen tietoisesti tiheiden kantojen alueille.

    1. Haittalajiksi määrittäminen ei millään pakota metsästäjiä hävittämään kantaa, koska se ei ole kiinteästi minkään tietyn metsäpalstan asuja.
      Niinpä valtio olisi velvollinen sen hoitamaan, mutta se ei puolestaan onnistu millään tavalla.

  4. Itse en metsästyksestä kauheasti tiedä, mutta kuulemma villisikojakin pitäisi metsästää enemmän sikaruton vuoksi.

    1. Sikoja on metsästetty ainakin Teiskossa kovasti ja huipputiheä kanta saatiin melkein hävitetyksi.
      Viime talvena ei saatu yhtään enää nurin ja vain muutama sika kävi kaikkiaan kameroissa.

      1. Teiskossa oli melkoiset talkoot mutta nyt taitaa tilanne silti olla siedettävällä tasolla mutta kuinka pitkän ajan se onkin eri juttu
        Toinen onkelma onkin siellä supi joita tuntuu olevan nyt liian iso populaatio sekin kun on muutto vieras alueilla Suomessa terv tepivaari

  5. Ainakin saaenmaalla sikaruttoa on aivan riittävästi siksi kaikkien villisikaa tuovien pitää miettiä onko se tuonti ihan järjellä miettitty loppuun asti
    Nuot valkohännät on iso riesa kun menet Turkuun niin tuossa Urjalan kohdilla et pääse ettet niitä näe
    Ja niitä on heti paljon pelloilla haitta siellä varmaan iso terv tepivaari

  6. Hyvin menestyvä pitää hävittää?
    Liiketoimintaa sekin näin saadaan uusia taimia myydyksi.

    1. Juuri tulin 9 tietä pitkin sieltä Tampereen suunnasta. Katselin taas niitä komeita aitoja pikatien molemmin puolin. Siis riista- aitoja Urjalan kohdalla monta kilometriä, viime syksynä tehtiin.

  7. Niitä kauriita on kyllä pirullinen määrä. Ongelma taitaa olla vähän se, että jos niitä metsästää niin liha pitää joko itse syödä tai hävittää tuhannen ja yhden eu-säännöstön mukaisesti. Se maksaa rahaa sekä vaivaa, sekä veronmaksajille että metsästäjille.

    Jos ei mitään muuta niin antaisivat nyt edes luvan tehdä koiranruokaa siitä.

  8. Valkohäntäpeuran lihaa saa myös myydä tarkastettuna ja sille riittää ostajia.
    Valitettavasti suurin syy liialliseen kantaan on tuo takavuosien lupien pihistäminen ja nyt se vaatii todella työtä.
    Viime vuoden jahdilla saatiin kantaa alaspäin ja sama jatkuu tänäkin vuonna.
    Metsästäjien kannattaisi nyt myydä tisä lihaa vaikka palvina ja sillä kuitata metsästyksen kuluja.
    Ainakin tuolla etelämpänä lihatehdas ottaa ruon vastaan kokonaisea ja paloittelee, tekee makkaraa ja ymärtääkseni palvaakin sitä.
    Metsästäjän ei tatvitsisi kuin amåua, suolistaa ja nylkeä ja viedä paikalle.

  9. Naapurin Kalle metsästää ja siltä olen saanut välillä lihaa. Hirvi on ollut parasta. Kerran kun ajoin vahingossa rusakon päälle, niin yritin tehdä siitä syötävää ja hyi helkutti ei ollut hyvää lopputulos.

    1. Kyllä rusakosta saa hyvää.
      Kytännössä itse olen jänikset ja linnut pitänyt vedessä n. vuorokauden, jotta veri poistuu lihasta.
      Sen jälkeen ruskistaminen pinnasta ja pataan hieman vettä ja otus pariksi tunniksi matalaan lämpötilaan.
      Jos ei maistu hyvältä, jotain on jo pilaantunut esi, jos mahan sisältö on levinnyt sisälle.

  10. Kauriin saa sentään syödä, mutta haittalajia valkoposkihanhea ei. Minusta ne hanhet pitäisi pistää pataan.

    Kaikkein pahin haittalaji on kuitenkin ryssä.

    1. Täytyy kyllä kertoa, että tuo Putkisen kommentin viimeinen lause ei liity aiheeseen mitenkään. Ja on siis typeristä typerin aikuiselta ?? mieheltä tähän blogiin

  11. On siinä toki senverran, että kaurista yritetään syömällä lopettaa sukupuutttoon, aika mahdoton tehtävä sekin.

    Minä uskon, että sitä kaurista, ei saada lopetettua sukupuuttoon, eikä edes yritetä. Pääasia on saada se hallittavalle tasolle niin, ettei se ole haittana liikenteelle eikä maataloudelle ettei se ole jatkuvasti tuhoamassa kotitalouksien pienviljelmiä ja kukkasia. Kaikenlisäksi se on vasta ehdotus ja saattaa mennä vuosia, kunnes se menee seuraavale tasolle. Saattaa myös käydä niin, että rajoitetaan vaan kanta lukumääräiseti, jossa sen pitää pysyä ja hyvä niin.

Vastaa käyttäjälle juhak Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *