Tiedoksi meille ja vähän muillekin

Pirkan  blogien rahoitus

”Kyuu, ilmoitappa se tilinumero, johon voimme sen 20, tai 30 euron avustuksen, tai jäsenmaksun maksaa. Siitähän oli kauan sitten puhetta, mutta ainakin minä olen onnellisesti unohtanut, enkä ihan tarkoituksella. Voisit sen uudestaankin selvittää ja perustella, uskon sen moneltakin menneen ohi korvien.”

Ylläolevan lainauksen roikotin eräältä blogilta ihan vaan tiedoksi kaikille meille ja muillekin. Ihan varmaa on, että nykyään kustannuksia syntyy kaikesta, vaikka miten tehtäisin talkoilla, tai ainakin halvalla. Korkeintaan varkaat saavat ilmaiseksi, mutta heiltäkin peritään kiinni jäädessään.

Emmehän halua toimia heidän tavoillaan.

Nuo summat ja yleensäkin  maksaminen ovat minun ehdoituksiani ja vapaaehtoisia. Miettiköön kukin ihan itse.

8 vastausta artikkeliin “Tiedoksi meille ja vähän muillekin”

  1. Tämä summa ei varmasti vie ketään perikatoon ja jos nyt sanon, niin voin saada lunta tupaan, että pitäisiköhän Pirkan blogit sulkea kaikilta muilta paitsi niiltä jotka kyseisen summan maksavat, vai karsisiko se jo ennentäänkin veren vähyydestä kärsivää blogiyhteisöä.

    1. Meinaatko ostaa rahalla juttusi julkaisun ?
      Riippumattomassa lehdistössä ja mediassa se on ankarasti kiellettyä. Ja sitä kutsutaan siellä virallisesti ”huoraamiseksi”.

  2. Hei, minulle ei rahaa sovi maksaa, mutta tätä pyörittävälle yhdistykselle voi. Tietenkään emme saa hakea lahjoituksia julkisesti, se vaatisi rahankeräysluvan. Voimme kuitenkin ottaa vastaan lahjoituksia.

    Tilinumeroa voi kysyä osoitteesta yllapito(ät)b2.fi josta saa kiinni hallituksen. On eräiden arvioiden mukaan epätoivottavaa jättää sitä näkyville tähän.

    Sen sijaan koko yhdistyksen toimintaperiaate on tasavertainen avoimuus. Mikään yhdistyksen palvelu ei ole maksullinen, koska koko yhdistyksen toiminnan tarkoitus on tarjota palveluita epäkaupallisille tahoille, niille joilla ei ole varaa ostaa niitä vapailta markkinoilta. Maksuttomuudesta emme tingi.

  3. Näinhän sitä jotenkin viimeksi pyöriteltiin ja oli silloin joku tilinumero, en vaan uskaltanut sitä nyt arvuutella.

  4. Joo, korostan vielä: minä en tarvitse rahaa enkä sitä käytä tähän palveluun omia kuin joskus kymppejä lisenssiuudistuksista. Sekin vain siksi että olen liian laiska parin kympin asioista tekemään kirjanpitoon kirjauksia. Olen juuri sopivan tasapainoisen keskituloinen ettei ole yhtään liikaa mutta aivan kaikki mitä perusasioihin tarvitaan. Se mikä jää firmalta yli, menee pitkälti yhdistystoimintaan, harrastusten tukemiseen, yms.

    Yhdistys saa rahoitusta pääosin muilta yhdistyksiltä, esimerkiksi jos jonkun tuetun tapahtuman lipputuloista jää vähän käteen, niitä saatetaan lahjoittaa meille vähäsen. Sitten tulee yrityksiltä jonkin verran tukia. Julkisia rahoja emme ole koskaan hakeneet tai siten saaneetkaan, emmekä halua. Sen sijaan lahjoitamme kyllä apuamme ja resurssejamme myös julkiselle puolelle, koska esim. kaupungin nuorisotoimi, seurakunnan seniorityö, kunnallinen päihdetyö yms. lasketaan meidän mittarilla voittoa tavoittelemattomaksi.

    Yhdistyksen suurin varallisuus on siihen käytetty asiantuntijoiden vapaaehtoisena antama työaika. Rahaa ei hirveän montaa tonnia vuodessa kulje, jotain 1 000 – 5 000 EUR vuodessa on rahaliikennettä. Pirkan blogien osuus on siinä 200 – 500 EUR vuodessa.

  5. Minä olen sitä mieltä, että ei meidän pidä velkoa mitään, ei rahaa, eikä huonekaluja. Kuitenkin puhutaan niin pienistä summista, että kyse on tietysti periaatteesta jos joku ei halua osallistua.

    Ja sehän on selvä, että aina syntyy kuluja, jos ei muuta niin viranomaiset muistavat taatusti. Niiden hintoja kun ollaan vielä nostamassakin ja rajusti. Näin ilmoitti Traficom muutama päivä sitten.

  6. Toistaiseksi kulujakauma menee suunnilleen näin:
    – Traficom rahastaa 9 euroa vuodessa
    – WordPressin emoyhtiö Automattic rahastaa kommenttijärjestelmästä 40-50 euroa vuodessa
    – Tietoturvayhtiölle menee n. 80 euroa
    – Autentikointipalvelu (kirjautuminen google/facebookilla… eikä edes niin hyvin toimi) on selvästi kallein, 200-300 euroa vuodessa – pitää ehkä jo ruveta harkitsemaan optioita
    – Tekninen alusta on yhdistyksen oma, jonka ansiosta suuria kuluja sen osalta juuri tähän palveluun ei ole
    – Muut ovat satunnaisia irtokuluja

Vastaa käyttäjälle Kyuu Eturautti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *