Kun harmistuksen kohteena on toinen Suomalainen

Emme voi olla tuolla linjalla kun olemme samaa kansaa kuitenkin voimme harmitella asioita mutta ei ihmisiä

Ovatpa he puolue politiikassa mitä mieltä vaan meillä ei ole ainuttakaan puoluetta joka voi itse saada aikaan hallitusta

Jossa heillä olisi enemmistö puolueita kun on reilusti päälle kymmenen kpl noin meillä on aina hallitus neuvottelut

Jonka tahdista määrää suurin vaaleissa ollut puolue siitä ei pidä muutoksia tehdä

Kun näitä puolueita on viarallisesti noin ne on osa Suomen kansan halua eikä kenenkään muun asiaa

Elämme nyt sodan runtelemnassa euroopassa ja sille emme voi yhtään mitään mutta kyllä tämäkin sota aikanaan loppuu

Silloin me voimme sanoa monia asioita joita nyt emme voi julki tuoda samalla saamme tuon koronan loppumaan maastamme kokonaan tai ainakin saadaan se aisoihin ja hallintaan

Tänään teksti on tuollasta en saa koottua ajatusta veljeni siunattiin tänään Ylöjärvellä siksi ei ajatus kulje ehjänä seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

5 vastausta artikkeliin “Kun harmistuksen kohteena on toinen Suomalainen”

  1. Kannataako Suomalaisen haukkua oman maan kansalaista olipa hän puolue kannaltaan mitä hyvänsä
    Olis parempi vaan antaa arvo heillekkin jotka ei ole samaa mieltä kaikessa Suomessa saa käyttää omaa päätään terv tepivaari

  2. Monesti se äkäinen haukku on vain puolustusreaktio.

    On se kumma, nykyään moni on niin tiukalle viritetty että jopa kehuista suuttuvat.

  3. Noinhan se on ja aina ei edes ymmärretä mitä kaveri tuo julki noin se vaan menee terv tepivaari

  4. Kun asioita katsoo oikein mikään poliitinen puolue ei ole aina oikessa jos ei niinkään että olisi aina väärässä

    Emme vaan aina ota huomioon kaikkia mitä poliitinen päätös vaikuttaa tuosta ruususen unesta heidän pitää herätä

    Ja katsoa kokonaisuutta jättää turhat pulinat pois v 1918 tapahtumista ne on menneen talven lumia

    Näin asiaoiden pitäisi kulkea ja kaikkia miellyttävällä tavalla tai siis valta osaa koska ei ne miellytä siltii kaikkia

    Joskus minulle sanottiin erään ihmisen suulla kaikkia ei voi miellyttää terv tepivaari

  5. Pienen kansan ei kannata aina olla erimieltä se hajoittaa nyt kuitenkin pitäisi kaikkein asioiden vain yhdistää elämme vaikeita aikoja senhän me teidämme kaikki terv tepivaari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *