Miksi Israel ei kuulu Natoon?

Miksi ? Se on kuitenkin täysin USAn suojelussa ja liittolainen. Kooltaan kuin Uusimaa. Väestömäärältään kuin Suomi. Sotilasvoimaltaan asevelvollisuuteen perustuva ja vahva kuin jättiläinen. Henkinen puolustuskyky väkivahva. Sitä ympäröi kaikkalta ”viholliset”, sisältä myös, mutta ei kuulu Natoon.

No, Ukrainaan voitaisiin julistaa lentokieltoalue, jota tulisi valvomaan ei-Natomaa, Israel ilmavoimineen. Mites sitten suu pantaisiin ?

 

 

26 vastausta artikkeliin “Miksi Israel ei kuulu Natoon?”

  1. No siinäpä se ei ole Natossa Silti USAaan suojelussa no näinkin asioita voi katsoa kaikille ei ole näkemystä tähän
    Hyvä asia Heikki jonka pitäisi avata silmiä muillakkin terv tepivaari

  2. Juuri noin on meidän Natoon meno ei takaa silti yhtään mitään terv tepivaari

    1. Onhan Turkki jäsen mutta suurin vihollislauma israelille on ympärillä olevat arabit n 250 miljoonaa terv tepivaari

  3. Veikkaan ihan pragmaattista syytä: Natossa on tietyt pelisäännöt sodankäynnille. Israelilla ei ole pelisääntöjä sodankäynnille. He eivät halua olla organisaatiossa joka rajoittaisi heidän kykyä käydä rajattomia sotia.

  4. Näinhän se on.
    Eivät Mato-maana saisi pommittaa Iranin ydinlsitoksiakaan.

    1. Pääsyy siihen, että SA suojelee Israelia on kuitenkin se, että USA:ssa on varsin vaikutava ja varakas juutalaisyhteisö, millä on merkittävää vaikutusvataa taloudessa ja politiikassa.
      Lisäksi Israel voi tehdä USA:n puolesta toimia, mikä ei jenkeille ole mahdollista poliittisista syistä.

      1. Niin kyseessä on suuri lobbaus rahasto joka valvoo Ameriikassa Israelin etuja. Pykäävät Amerikkaan lainsäädäntöä jolla saadaan Israelia vastustavat protestit ja äänet hiljaiseksi. Amerikkaa voidaan pitää Israelin osavaltiona sen verran on Israelilla vaikutusta politiikkaan ja päätöksiin.

    2. Mato-armeijaanhan me kaikki joskus liitytään, siinä ei sitten kysellä, että haluammeko vai ei..

  5. Enpä olisi kuullut Naton pidättäytyvän tai rajoittavan sotaa. Serbiaa pommitettiin ja Libyaa. Jenkeille ei koitunut seuraamuksia Irakiin hyökkäämisestä.

    1. Kun et ymmärrä asiaa, et ymmärrä.
      Serbiassa oltiin estämässä suurempaa kansanmurhaa, mitä serbit ryssän tuella koittivat toteuttaa.
      Siellä Nato ei hyökännyt, vaan puolusti.
      Onko liian vaikeaa ymmärtää?
      Libyassa diktaattori sakkeineen toteutti myös kansanmurhaa ja siihen puututtiin.
      Onko sekin liian vaikeaa ymmärtää?
      Ilmeisesti sinusta diktaattoreiden rikokset ovat sallittuja eikä niihin saisi puuttua…

    2. Minä en ymmärrä kuinka harhaisia ihmiset ovat Naton roolista kyseessä on hyökkäysliitto joka on epäonnistunut jokaisessa operaatiossa.
      Libya lentokielto alue Khaddafin syrjäyttämiseksi kapinalliset voittivat ja missä tilassa Libyä on tällä hetkellä, Afganistan 20 vuotta sotaa ja mitä jäi käteen? Irak onko alueelle palannut järjestys? Syyria USA miehittää öljykenttiä 1/3 valtiosta ja Nato tuki radikalisoituneita USA:n tukemia kapinallisia sotatoimilla pommituksilla ilman sodan julistusta,.Venäjä tuli väliin Syyrian pyynnöstä ja Turkki aloitti sotatoimet Amerikan tukemia kapinallis ryhmiä vastaan.
      Kuinkas tämä Kosovon sota Natohan teki niin sanotun ennalta ehkäisevän iskun ja tuhosi täysin Serbit seurauksena ongelma nimeltä Kosovo joka on vain osittain tunnustettu ja aika suuri ongelma joka saattaa johtaa uuteen sotaan koska Nato pelleilee alueella.
      Kuinkas tämä Ukraina sota alkoi koska Nato levittäytyi vaikka oli luvannut Gorbatcheville että jättää Itä blokin maat rauhaan 16 jäsenestä 30 jäseneen paisunu ku pullataikina. Stoltenberg mahtaili loppuun asti seurauksena sota.
      Nato on kylmänsodan aikainen muinaisjäänne joka antaa jäsenmaille vapaat kädet pelleillä ja kylvää tuhoa ja hävitystä ympäri maailmaa. Kun joku toinen maa toteuttaa rauhanturva operaatioita tapatetaan hyökätyn maan tai hyökkääjän joukot joko antamalla turhaa toivoa tai mikäli kyseessä ei ydinasevaltio tuhotaan koko maa.
      Kuinkas Ukrainen sota olisi estetty kun tutkii historiaa syyt selviävät. Ukrainalla oli 2014 vuodesta lähtien aikaa hoitaa Minskin sopimus kuntoon. Länsimaat olivat mukana tekemässä sopimusta mutta eivät valvoneet. Mikäli Venäjä ei olisi lähtenyt tekemään rauhanturva operaatiota hyvin suurella todennäköisyydellä olisi Nato suorittanut rauhanturva operaation Krimeaan. Näin väitti Iranin pääministeri. Ja kun tietää hyökkäysliitto Naton en ihmettelisi…

  6. Kai minä nyt se tiedän.
    Se ei ollut varsinainen kysymys.
    Samaa uskovaisporukkaa on USA täynnä rahahanojen vartijana.

    Perussyy on se, että se pystyy USA:n vahvalla tuella puolustamaan koko Arabian niemimaata yksin.
    Entä, jos meillä Pohjolassa olisi sama tuki aseistuksineen, tarvitsimmeko Natoa koko maailman vartijana ?

  7. Samaa uskonnollista kansaa kuin Israelissa on USA täynnä rahahanojen vartijana.

    Perussyy on se, että Israel pystyy USA:n vahvalla tuella puolustamaan koko Arabian niemimaata yksin.
    Entä, jos meillä Pohjolassa olisi sama tuki aseistuksineen, tarvitsimmeko Natoa koko maailman vartijana ?

    Eli se kysymys lentokieltoalueen valvonnasta Ukrainassa; Miksi Israel ei toimisi valvojana ei -Nato maana. Vastaus on se, että Israelilla on riittävästi vahdittavaa omissa ympyröissään lähialueulla.
    Myös USA ei halua sitoa liikaa voimiansa, koska sillä on vahdittavaa Kiinan vuoksi Kauko-Idässä ja varmuuden vuoksi myös muualla pitkin maailmaa.

  8. Tätä vaihtoehtoa ( Niinistö päättäjineen) on pohtimassa Nato-vaihtoehtojen kanssa:

    ”TOISAALTA Ries nostaa esille kysymyksen siitä, onko Nato tänä päivänä tehokas sotilaallisen voiman käyttäjä. Hän toteaa Naton olevan poliittisesti jakautunut, eikä se ole varautunut suuriin konflikteihin.

    – Suomella on oltava vahvempi puolustustuki länsimailta, kuten Ruotsilta, Norjalta, Britannialta ja erityisesti Yhdysvalloilta. Mutta en usko, että sen täytyy tulla välttämättä Naton kautta, Ries sanoo.

    Tomas Riesin mielestä Vladimir Putinin hallinto on osoittanut vaarallisuutensa.

    Hän huomauttaa, että Ruotsi, Norja ja Iso-Britannia ovat olleet kiinnostuneita pohjoisesta turvallisuusulottuvuudesta, mikä voisi olla toinen tapa vahvistaa Suomen asemaa liittymättä Natoon. Riesin mielestä Suomen tulisikin vahvistaa kahdenvälisiä suhteita näiden maiden ja erityisesti Yhdysvaltojen kanssa.

    Nato-jäsenyyttä lukuun ottamatta Suomen yhteistyö lännen ja Naton kanssa on Riesin mukaan ainutlaatuista.

    – Kaksikymmentä vuotta sitten se olisi ollut täysi shokki. Käytännön tasolla Suomi on mennyt hyvin pitkälle, mutta muodollisesti Suomi on ollut varovainen Natoon liittymisen suhteen.

    Amerikkalaisten F-35-hävittäjien ostaminen ei hänen mielestään ollut radikaali asia, sillä Suomella on ollut Hornet-hävittäjät jo 30 vuotta. Muutama vuosi sitten Yhdysvaltain ilmavoimat olivat kuitenkin harjoittelemassa F-15-hävittäjillä Suomessa.

    – Se oli maanjäristys puolustuspoliittisesti. ”

  9. Mutta mutta: juuri siksi USA ei puolusta Ukrainaa kun Ukraina ei kuulu NATOon.

    NATOon puolustusliityo ja Israel joutuu usein tekemään ennalta ehkäiseviä iskuja. Esimerkiksi kun Irak rakensi ydinasetta ja nyt kun Iran rakentaa sitä ja myös tukikohtia Syyriaan.

    1. Natolla ei ole Israelin sotilastoiminnan kanssa mitään tekemistä. Mutta USAn aseistuksella ja rahoituksella on.
      Ukraina olisi eri asia, jos se kuuluisi natoon.
      Nato ei ole kaikkiin ongelmiin vastaus niinkuin edellisessä kuvasin.
      Oleellinen huomio on, että Suomi kehitti poiketen muista omia puolustusvoimiaan vahvaksi natoon kuulumattomana, mutta yhteensopivana.
      Jo se olisi ollut natossa, se olisi tuudittautunut naton puolustukseen ja omat voimat olisi jäänyt lapsen kenkiin. Vai kuinka ?

      1. Meinaatko, että meidän päättäjämme olisivat olleet noin tyhmiä?
        Kuinkas he nyt sitten kykenevät asiasta fiksusti päättämään?

        1. Katsotaan nyt, millainen ”nato” tästä syntyy. Kaukaa viisaana Suomi osaa ja on osannut tehdä fiksusti, ei kulkea muiden talutusremmissä ja huutoäänestyksellä.

  10. No siitä olen samaa mieltä että olisi tuudittauduttu NATOn varaan, yleistä asevelvollisuutta tuskin olisi vaan joku pienempi ”tasa- arvo” armeija. Jotkuthan oerustelivatkin NATO myönteisyyttään sillä ettei tarvitsisi itse mennä armeijaan. Hyvänä aikana olisi kyllä jyrätty läpi säästöt armeijaan NATO jäsenyyteen vedoten. Eihän siitä ole kauaa kun vielä uusia hävittäjiäkin pidettiin turhina ja kallliina. NATO Suomi olisi luultavasti hankkinut niitä jonkun 30 kappaletta, niinhän Norjakin teki.

  11. Israel on omin voimin kyennyt lyömään arabiarmeijat ja pakottanut ne aselepoon. Venäjä on eri asia, sitä ei voi samalla tavalla lyödä vaikka voittaisi monta taistelua. Venäjällä on resursseja jatkaa, sota pitkittyy, ihmisiä kuolee, kaupungit ammutaan raunioiksi. Siihen tilanteeseen ei olisi hyvä joutua vaikka puolustus muuten pystyisikin torjumaan miehityksen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *