Tietokoneen käynnistys on ohjeiden mukaan lähes mahdoton

Kun ihminen saa ekan koneensa eteensä ja alkaa lukeen ohjeita menee sormi suuhun kun tekstistä ei tajua mitään kunnolla

Mutta näillä ns ammatti ihmisten antamia ohjeita seuraa kaikille toiminalle ne on kyllä lampaan latinaa taikka sian saksaa

En anna pisteitä jotka ohjeet onkin tehnyt niin että näppäimistä on jotain kummallisia nimikkeitä esim vaikka miukumauku

On toki niitä muitakin joilla nimikkeenä aivan tajuntaan menemättömiä joita etsii ties kuinka kauan

Olen itse käyttänyt konetta jo pitkään ja silloin kävin muutamat kurssit työantajan kursseilla tosin olen ollut eläkkeellä jo n 20 vuotta ja ne ohjeet

On takuulla myös muuttuneet ajan myötä ja koneetkin aivan eriluokkaa kun silloin oli

Mutta ohjeet on silti aivan samaa linjaa kun silloinkin joko lampaan latinaa taikka sian saksaa

Olis jo korkein aika antaa selko kieliset ohjeet ja teksti niin että sen myös näkee vanhempikin ihminen seommoro tepivaari kirjoitti Teuvo Mast

4 vastausta artikkeliin “Tietokoneen käynnistys on ohjeiden mukaan lähes mahdoton”

  1. Työmaalla asia hoitui kun soitti tukihenkilölle hän tuli laittoi koneen toimimaan taikka toi uuden ja asiat eteni
    Kotona asia on eri juttu niin se vaan on terv tepivaari

  2. Nykykoneet ovat kyllä helpompia käyttää kuin vaikkapa 1980-luvulla, se pitää sanoa.

    Mutta pitää sitä vähän hullu olla edelleen.

    Huolto, korjaus ja säätö sen sijaan on paljon vaikeampaa nykyään kun 1980-luvulla.

  3. Juuri noin olen asiaa katsonut en silti ole mikään kun vertaa niitä jotka ovat saaneet paremman koulutuksen
    Josta koneetkin on muuttunut ja paljon mutta huollot on sitten vaikeampia kun ennen
    Hulluutta pitää olla että pärjää edes jonkin verran
    Kun minulle kertoi eräs ihminen ettei silti tiedä koneesta kun kymmenen prosenttia vaikka on alaan koulutettu
    Mutta sellasta se on kun jatketaan lampaan latinalla ja sian saksalla terv tepivaari

  4. Jopa terkkariin meno on taistelua koneen kanssa jolle pitää näyttää kelakorttiakin eikä se neuvo…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *