Ei yksin Kurvinen

On tietenkin perusteltua kritisoida voimakkaasti orja- ja urheiluministeri Antti Kurvista päätöksestään lähteä tukemaan Kiinan ihmisoikeusrikkomuksia.

Mutta.

Aivan saman kritiikin voi antaa hänen lähdölleen luvan antaneille tahoille, kuten Annika Saarikko, Sanna Marin ja Pekka Haavisto. He ovat tämän solidaarisuuden osoituksen takuunaisia ja -miehiä.

Kuten voi myös kritisoida Sari Essayahia, joka kruunaa kannanottonsa länsi-Taiwanin pelleilylle pukeutumalla uiguuriorjien tekemiin vaatteisiin (mainittu jakson loppuosassa).

Niin sopii myös kritisoida jokaista kisoihin lähtevää urheilijaa, joille somesuitsutukset ja PR-pelleily ovat tärkeämpiä kuin ihmishenget. Tämä siitä huolimatta, että he tietävät että kisat eivät ole urheilusuorituksilta rehdit ja Kiina voi sulkea kisasta kesken kaiken pois jokaisen henkilön, joka ei noudata heidän ohjeistamaa viestintälinjaa (ed. linkissä tästäkin).

Kuten pitää vahvasti kritisoida myös jokaista sponsoria, joka osoittaa ymmärryksensä, solidaarisuuteensa sekä tärkeimpänä taloudellisen tukensa urheilukisoille, joissa ei ole urheilua, mutta senkin edestä sadismia.

Kuten pitää sormea osoittaa myös Yleisradiolle, joka on lähettänyt maamme verorahoja totalitaariselle diktatuurille vähintään kymmeniä miljoonia. Saadaanpahan pari uutta kylttiä joissa lukee… ööh, miten sanotaan mandariinikiinaksi arbeit macht frei? Tai äh, älkää kertoko.

On helppoa nimetä yksi tai kaksi suurta pahista ja kääriytyä tietoon, että kunhan heitä somessa herjaa, on tehnyt jotain vastuullista. Niin, helppoa se on. Liian helppoa. Ja virheellistä.

Totuus on, että tähän ihmiskunnan häpeälliseen hetkeen on osanottajia iso määrä. He kaikki tukevat toisiaan, tarjoten toinen toisilleen tekosyyn ”no, kun tuokin niin voin minäkin”. Eihän kukaan nyt kaikkia heitä uskaltaisi kritisoida? Eihän?

16 vastausta artikkeliin “Ei yksin Kurvinen”

  1. Kaksinaismoralismia.
    Jos menevät, niin menköön yksityishenkilönä ja omalla kustannuksellaan.

  2. On vain säälittävää, että Kurvinen vetäytyy toisten selän taakse ”periaatteella” eihän pressa tai PM ole kieltänyt.
    Se siitä selkärangasta.
    Toivottavasti se näkyy kepulin kannatuksessa jatkossa.

    1. Juhak,- tämähän päinvastoin nostaa kepun kannatusta, koska valtaosa heistä toimii/toimisi samoin.

      1. Voipi olla.
        Koko suuri joukkohan Kurvisen mukana lähtevistä taitaa olla kepuleita.

  3. Jotenkin on koko olympia-aate kokenut inflaation ja tulee tunne kun niitä seuraa, että ihmisrobotit siellä taistelevat senteistä ja sekunneista ja se jonka koneisto on parhaimmin rasvattu mitä erilaisemmilla lääketieteen ihmerohdoilla ja rokotteilla, niin saa miljoonabonukset rahoittajiltaan.

    1. Nyt kun seuraa tätä olympiaadiin valmistautumista, niin täyttä pelleilyä tämän koronan ympärillä, kun eristämiset ja karanteenit karsivat osallistujia kovalla kädellä.
      Jos ne kisat on pakko järjestää, niin ei ainakaan tällaisena ajankohtana, kun ennakkoon ajatelle osa parhaista on eristetty.
      Jos nyt suomalaiset selviävät ilman tartuntoja, niin mitalisaumat ovat jo nyt kasvaneet huomattavasti, kun muissa joukkueissa tauti jyllää.

  4. Olis pitänyt tehdä päätös ettei lähetetä urheilijoita eikä ketään yhteiskunnan varoilla?

  5. Niilo, tuossa olisi pointti. Minulla ei ole mitään sitä vastaan että urheilijoita matkaa sinne, yksi tai tuhat – niin kauan kun sitä ei tehdä verorahoilla.

    Koska jos se tehdään verorahoilla, silloin koko Suomi sanoo kollektiivisesti, että orjatyöleirit ja väärinajattelin murhaaminen yms. ovat okei.

    Ja kukas olikaan maamme ylin päättävä elin, joka siis kantaa ylimään vastuun…?

    1. Ei ainakaan nykyinen hallitus, mikä pesee kätensä kaikesta millä tahansa ilveellä.

  6. Uigureita saatetaan käyttää koekaniineina kansallissosialistisen Kiinan maailmanvalloituspyrkimystä silmällä pitäen.
    Suomen puolueista vihreistö on Kiinan vanki tukija, koska kehittelee haittoja maamme teollisuudelle.
    Venäjän vastaiset talouspakotteet ovat myös Kiinan vaikutusvaltaa lisääviä.

  7. Ei päässyt Kurvinen Marinin selän taaksi sillä Marin sanoi että ministeri itse päättää!
    No olisko koko hallituksen pitänyt istua alas joka ei ole käytäntö?

  8. Discovery maksaa, väitetysti, Suomen oikeuksista 1,3 miljardilla euroa – mitähän YLE maksaa?

    On tiedä (tietenkään) ovatko alla olevat tiedot täysin oikeita.

    Mielestäni urheilulähetykset pitäisi olla katsojien rahoittamia – lähetykset maksukanaville.

    Pekingin kisoja en aio seurata laisinkaan TV:stä.

    Alla olevasta:

    ”Kaikki suomalaiset eivät seuraa urheilua, mutta lakisääteisesti heidän on pakko maksaa urheilulähetyksistä.”

    ***************************************************************************
    https://www.paivanlehti.fi/olympialaisten-lahetysoikeuksista-sopimus-suomen-kansan-rahoittama-yle-maksaa-discoverylle/

    YLE näytti Suomessa olympiakisoja yksinoikeudella Rio de Janeiron 2016 kesäolympiakisoihin saakka. Vuosien 2018-2024 olympiakisojen Suomen lähetysoikeudet Discovery hankki 1,3 miljardilla eurolla.

    Discovery oli maksanut tv-oikeuksista ison summan, joka kasvoi edellisistä olympiakisoista jopa 30 prosenttia. Sen jälkeen vuosien 2015-16 aikana YLE neuvotteli Discoveryn kanssa puolen vuoden ajan, kunnes pääsi kaksista olympiakisoista sopimukseen.

    Kansainvälinen Olympiakomitea KOK rahastaa olympialaisten tv-oikeuksilla mukavasti. Discovery toi KOK:n paisuvaan kassaan lisää rahaa, jota YLE rahoittaa suomalaisten veronmaksajien tuella. Kaikki suomalaiset eivät seuraa urheilua, mutta lakisääteisesti heidän on pakko maksaa urheilulähetyksistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *