Karman laki osui Kaius Niemeen

En ole kovin taipuvainen taikauskon suuntaan, mutta pakkohan sitä on miettiä. Kaius Niemi tuli melko tunnetuksi antisankariksi heitettyään alaisensa bussin alle maanpetosjupakassa. Muut maksoivat hänen virheistään, ja nyt nalli napsahti törkeän rattijuopumusepäilyn myötä.

Toisaalta…

Suomessa lienee pyöristysvirheellä n. 0 kpl ihmisiä, jotka jäävät kaipaamaan nyt de facto pikapotkut saanutta Niemeä. Hän on tehnyt merkittävää tuhoa journalismille, ei vain maanpetosjutussa vaan jo aiemmin. Hän on ollut klassinen esimerkki norsunluutornista sääntöjä latelevasta isosta pomosta, joka on itse ollut palautteen, kysymysten ja ehdotusten ulkopuolella. Hän on tullut kuuluisaksi siitä, että ikävät kysymykset eivät koskaan päädy hänen eteensä. Hiljaisuus on hänen tärkein vastauksensa ja se on ollut paljonpuhuvaa. Se, että hän esiintyy muka sananvapauden ja laadukkaan journalismin puolestapuhujana on sen sijaan törkeää ja kaikin tavoin anteeksiantamatonta.

Toisaalta, tämä tapaus myös antaa Hesarille mahdollisuuden pestä kasvonsa. Ongelman ykkösnimi heitetään pois päiväjärjestyksestä ja meno voi jatkua. On pöhköä syyttää yhtä miestä koko Hesarin linjasta. Historiahan tiivistyy suunnilleen niin, että Elias Erkko halusi luoda vapaan, laadukkaan, puolueettoman median. Aatos Erkko muutti linjaa, hän halusi kehittää hesarista valtionjohtoa tukevan median. Hänen seuraajansa ovat jatkaneet samaa linjaa, mutta tarjoten vaikutusvaltaa journalismin sisältöön myös uusille lobbausryhmille. Toki Hesarissa on välistä ollut laatujuttuja, mutta ne ovat tapahtuneet hallinnosta huolimatta, ei sen ansiosta.

Eli tässähän tuli samalla kätevä pikapesu. Nyt on taas Hesarin maine kirkas ja kaunis? Toivon, ettei mene näin helpolla läpi. Maamme kärkimedioilta pitää mielestäni vaatia enemmän. Todella, todella paljon enemmän. Yhden henkilön potkiminen pihalle ei riitä. Pihalle pitäisi ihmisten sijaan potkia klikkiuutisointi, piilopuolueellisuus, kiihotusjournalismi ja suora valehteleminen.

Jään odottamaan, turhaan. Päätän silti ilahtua tämänpäiväisestä. Jos se oli karman lain tekosia, hyvä nähdä että sokeakin kana löytää joskus jyvän.

46 vastausta artikkeliin “Karman laki osui Kaius Niemeen”

  1. Mikäli ajoneuvo ei liikahda, ei kuljettamisesta ole kysymys. Humalaisen istumiseen kuljettajan paikalla voi virkavalta kuitenkin puuttua sillä perusteella, että siten estetään mahdollinen rattijuopon ajoon lähteminen…

  2. Hesarin autohallissa ei julkisessa liikenteessä.
    Taksi olis ollut parempi vaihtoehto tai määrätä alainen kuskiksi.
    No loparit oli jo muutenkin tiedossa?
    Media ei ole enää ns vapaa media.

  3. Pidän bloggaajan avoimen suoraviivaisesta ja selkeästä tyylistä, joka on virkistävää luettavaa näin harmaaseen vuodenaikaan.

    En ole erityisesti syventynyt journalismin/ valtamedioiden kritiikkiin, mutta kiinnostavaa lukea ihmisten juttuja, jotka asioista jotakin ymmärtävät.

    ”Hänen seuraajansa ovat jatkaneet samaa linjaa, mutta tarjoten vaikutusvaltaa journalismin sisältöön myös uusille lobbausryhmille”
    — Lobbausryhmille, kuten esim.?

    Onhan sitä sokeakin kana kuitenkin miettinyt, ettei ”korppi korpin silmää noki”, mutta että rima saisi nousta, ja että journalismin rooli yhteiskunnallisena mielipiteiden rakennusapuvälineenä voisi painottua viihteellisestä enemmän palvelevaan tiedottamiseen.

  4. Kivuttomampi tie ”saada potkut” on tämä polttamalla itsenä epäilyttävän tarkoituksellisesti ajamatta autoa (kuin metrin tallissa), kuin saada ehdonalainen päätoimittajana ja päävastuullisena viestisalaisuusjutusta ja saada potkut sen tähden.

  5. Lobbausryhmillä viittaan siis poliittisiin aktivistiryhmiin, joiden viestejä Sanoma on usein kritiikittä ilmoittanut uutisena. Eli siis ei ”xx:n mielestä mörökölliveroa on nostettava”, vaan ”mörökölliveroa on nostettava”.

    Median pitäisi kertoa mitä tapahtuu, ei kertoa mitä mieltä ihmisten pitää olla.

  6. Blogin sisältö kertoo enemmänkin henkilökohtaisesta antipatiasta Niemeä kohtaan kuin tuntea suuren sanomalehden päätoimittajan ehdotonta asemaa ja vastuuta lehden johdossa.
    Ei ole mitään epäselvää etteikö päätoimittaja vastaa jokaisesta rivistä lehdessä ml. ilmoituksetkin.
    Sisäisesti käydään kipakoitakin keskusteluja ennen julkaisua lähinnä toimituspäälliköiden kanssa kunkin vastuualueilla silloin, kun ollaan journalistisesti kriittisillä rajoilla.
    Toimitus kyllä on tiukasti Niemen takana tässäkin.

    1. Heikki: ”Ei ole mitään epäselvää etteikö päätoimittaja vastaa jokaisesta rivistä lehdessä ml. ilmoituksetkin.”

      Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe on eri linjoilla kuin Heikki.

      *****
      Kaius Niemi – viestisalaisuusjuttu

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1229d45f-7fd3-4415-82e6-a01f3c96626a

      Kaius Niemi oli aiemmin epäiltynä jutussa, mutta apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe teki hänen osaltaan syyttämättäjättämispäätöksen viime vuoden lokakuussa. Syyttäjän mukaan esitutkinnassa ei saatu näyttöä siitä, että Niemi olisi edes tiennyt jutun sisällöstä etukäteen.

  7. Aiheeseen liittyvää – pohdittavaksi

    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tapio-sakki-2/taustoja-sille-miksi-kaius-niemi-ei-saanut-syytetta/

    Helsingin Sanomien kolmea toimittajaa vastaan käydään parhaillaan oikeutta heidän syyllistyttyään maan turvallisuuden kannalta salassa pidettävien tietojen paljastamisesta. Tämä on saanut HS:n päätoimittaja Kaius Niemen tuohduksiin ja hän syyttääkin oikeuslaitosta sananvapauden kaventamisesta.
    Helsingin yliopiston siviilioikeuden professori emeritus Heikki Halila syyttääkin HS:a ”trial by news paper” -ilmiöstä. Siinä lehdistö pyrkii vaikuttamaan omalla toiminnallaan oikeuslaitoksen päätöksiin julkaisemalla syyllisyyttä tai syyttömyyttä tukevia juttuja.
    HS:n huoli sananvapaudesta ei kuitenkaan ollut päällimmäisenä Päivi Räsäsen kohdalla vaan HS kirkuvin otsikoin tuomitsi kansainvälisen tuen osoituksen pyrkimyksenä vaikuttaa oikeusistuimen päätöksiin.

    https://www.verkkouutiset.fi/professori-ihmettelee-hsn-toimia-omassa-oikeudenkaynnissaan/

  8. Aikamoista ketkuilua, ”Kaius Niemi ei edelleenkään kiistä eikä vahvista, tekikö hän julkaisupäätöksen julkaistun jutun osalta.”
    .
    ”Yläjärven todistajalausunto kertoo ensimmäistä kertaa Niemen tienneen jutuista ennen niiden julkaisua.”

    Kaius Niemi varmuudella tiesi jutusta, mutta ei ehkä tehnyt julkaisupäätöstä.

    Hmm .. Eikö hänen olisi pitänyt vastuullisena päätoimittajana kieltää jutun julkaisu?

    ****
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/36c59c2b-7668-48a8-a4ed-2f21c3fdb61d
    *
    Keskeinen argumentti

    Yläjärven todistajalausunto kertoo ensimmäistä kertaa Niemen tienneen jutuista ennen niiden julkaisua. Puolustuksen kannalta tällä haluttaneen todistaa, että syytteessä olleet toimittajat tai heidän esimiehensä eivät tehneet julkaisupäätöstä. Tämä on ollut puolustuksen keskeisiä argumentteja koko rikosprosessin ajan.
    Kaius Niemi ei edelleenkään kiistä eikä vahvista, tekikö hän julkaisupäätöksen julkaistun jutun osalta. Hän ei ota kantaa myöskään siihen, oliko Yläjärven viime viikolla poliisille antama lausunto Niemen tietoisuudesta puolustuksen ennalta suunnittelema.
    – Yläjärven lausunto on erittäin tähdellinen puolustuksemme kannalta. Olennaista on, että hänen esittämänsä asiat tukevat vahvasti sitä faktaa, ettei yksikään kolmesta syytetystä ole osallistunut päätöksentekoon jutun julkaisusta. Tämän tasoiset julkaisupäätökset tekee aina toimituksen johto ja viime kädessä vastaava päätoimittaja, Niemi sanoo.

    Kaius Niemen osalta Yläjärven lausunto voi antaa perusteet uuteen syyteharkintaan. Iltalehti ei tavoittanut apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappea kommentoimaan, aikooko hän tehdä Niemen osalta uuden syyteharkinnan.

    1. Ei mitään uutta periaatteissa, mistä kerroin. On täysin eri asia mitä juttua syytetään, kuka sen on kirjoittanut, päätoimittaja vastaa aina lopuksi vaikka ”päällään” vadilla, mutta osarangaistus lankeaa myös kirjoittajalle.
      Minä tiedän tämän asian perin juurin kokemuksesta.

      1. Juuri tähän asti Kaius Niemi ei katso olevansa vastuussa mitään.

        Aikamoista ketkuilua, ”Kaius Niemi ei edelleenkään kiistä eikä vahvista, tekikö hän julkaisupäätöksen julkaistun jutun osalta.”
        *
        .
        Mutta EHKÄ vielä joutuu vastuuseen.

        IL:
        ”Kaius Niemen osalta Yläjärven lausunto voi antaa perusteet uuteen syyteharkintaan. Iltalehti ei tavoittanut apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappea kommentoimaan, aikooko hän tehdä Niemen osalta uuden syyteharkinnan.”

  9. Aika surkuhupaisaksihan tuo menee kun Niemi rupesi vielä vaatimaan ex-alaisiaan pistämään nimiä puolestaan.

    Varsin ikävä heppu, eikä tuo maanpetoskaan nyt hirveästi miestä paranna. Tehköön johtopäätökset ja paetkoon venäjälle, jossa hänellä on jo valmiiksi hyviä suhteita.

  10. Tämä HS Niemi meni siihen miinaan jota itse muille kaivoi. Oikein, heippa ja moi vaan

  11. HS ei antanut potkuja Kaius Niemelle vastuunpakoilusta.

    Voisiko olla niin, että Kaius Niemi halusi antaa törttöilyllään viestin HS:n johdolle.

    *
    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009211586.html

    Kaius Niemi on vapautettu Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan tehtävästä

    Sanoman hallitus ilmoitti asiasta perjantaina iltapäivällä.

  12. Meillä on liikaa näitä opportunistisia johtajia joille tärkeintä on oma asema ja hyvä palkka. Vastuun ottaminen on heille vieras käsite. Sellaiset johtajat tietävät ketä kannattaa nuolla ja ketkä voi heittää bussin alle.

  13. Nuo kommentit kyllä kertovat puhtaasti siitä, että käsitys lehdistön toimintaperiaatteista ja vastuunjaoista on täysin hebreaa useimmille.

    Niemeä voi syyttää kahdesta asiasta:

    1. Miksi HS yleensä alkoi tonkimaan ja julkaisenaan salaisen viestikeskuksen asioita ? Siitä Niemi kantaa täyden vastuun.
    2. Kännissä ajo.

    Toimituksen sisäinen työnjako itse asiassa ei kuulu tähän muuten kuin, että kaikki ketjuun osallistuneet informaatikoista kirjoittajiin ja esimiehiin ovat epäiltyjä. Mutta Niemellä on päävastuu. Toimittajat pääsevät sakoilla. Päätoimittaja voi saada ehdollista vankeutta ja menettää asemansa.

    Kaikki muu, mikä liittyy henkilöiden persoonaan, työtapoihin ja organisaation on panettelua.

  14. Heikki: ”Ei ole mitään epäselvää etteikö päätoimittaja vastaa jokaisesta rivistä lehdessä ml. ilmoituksetkin.” – täyttä pötyä

    Tapaus ’ Kaius Niemi’ osoittaa, että päätoimittaja voi livetä vastuusta, jos hän kykenee osoittamaan olleensa tietämätön alaistensa toimista.

    *************************************************************
    Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe on eri linjoilla kuin Heikki.

    ************************************************************
    Kaius Niemi – viestisalaisuusjuttu

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1229d45f-7fd3-4415-82e6-a01f3c96626a

    Kaius Niemi oli aiemmin epäiltynä jutussa, mutta apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe teki hänen osaltaan syyttämättäjättämispäätöksen viime vuoden lokakuussa. Syyttäjän mukaan esitutkinnassa ei saatu näyttöä siitä, että Niemi olisi edes tiennyt jutun sisällöstä etukäteen.

    1. Hölynpölyä ! Rappe ei vastaa mistään oikeuden päätöksistä. Päätomittaja lopulta on aina vastuussa jopa siitä, jos toimittajat tekevät selän takana jotain päötoimittajan tietämättä.
      En jatka linkkikiaamista enempää.

      1. Missä lukutaitosi on , Heikki? – elätkö todellisessa reaalimaailmassa?

        ”Kaius Niemi oli aiemmin epäiltynä jutussa, mutta apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe teki hänen osaltaan syyttämättäjättämispäätöksen viime vuoden lokakuussa. Syyttäjän mukaan esitutkinnassa ei saatu näyttöä siitä, että Niemi olisi edes tiennyt jutun sisällöstä etukäteen.”

        1. Höpö höpö !
          Mikäli joku muu hesarista, kuten toimittaja saa syytteen, päätoimittaja joutuu siitäkin ”munistaan liekaan” toimittajan kanssa, koska hän vastaa toimittajan tekemästä sisällöstä lehdessä.
          Näin se menee olipa Rappe Niemen osalta tässä vaiheessa mitä mieltä vaan.
          Niin sitä lakia tuntemattomat linkin lukijat voivat päätellä.

          1. Jänkä ei hyväksy tosiasiaa, että syyttäjälaitoksella on valtaa – kun ei syytetä ei tule tuomiotakaan.

            .. eikä asiasta uutissoinnulla hesarilla ole asiassa mitään tekemistä.

            Jänkän kanssa on ilmeisen turha keskustella.
            Kun jänkä on saanut kuplaansa jotakin jossain elämänvaiheessa, niin siitä hän ei millään luovu.

            ****
            https://syyttajalaitos.fi/-/paatos-syyttamatta-jattamisesta-paatosperusteen-valinta-syyttamattajattamispaatoksen-perusteleminen

            6.6.2022

            Päätös syyttämättä jättämisestä, päätösperusteen valinta, syyttämättäjättämispäätöksen perusteleminen

            Apulaisvaltakunnansyyttäjä kumosi aluesyyttäjän tekemän syyttämättäjättämispäätöksen, joka perustui riittämättömään näyttöön, ja teki uuden päätöksen syyttämättä jättämisestä vähäisyysperusteella.

            1. Höpö höpo !

              Odota kunnes tämä juttu on saatu päätökseen. Kaiva vaan lisää linkkejä, kyllä juttuja löytyy.

              Taas alemmuuden tunto ajaa henkilökohtaisuuksiin, joka on tullut kommentoijalle tavaksi.

              1. Uudestaan oikealla nimellä – ilman höpö höpöjä:
                .
                Heikki ei hyväksy tosiasiaa, että syyttäjälaitoksella on valtaa – kun ei syytetä ei tule tuomiotakaan.

                .. eikä asiasta uutisoineella Helsingin Sanomilla ole asiassa mitään tekemistä – se vain kertoo mitä on tapahtunut.

                Heikin kanssa on ilmeisen turha keskustella.

                Kun Heikki on saanut päähänsä jotakin jossain elämänvaiheessa, niin siitä hän ei millään luovu, vaan jatkaa väittämistä.

              2. Vänkää mitä vänkäät. Tämä asia ole lehden HS:n päätoimittajan Niemen kannanta loppuun käsitelty niin kauan kuin juttu on kesken.
                Niemi itse hiljakkon totesi ottavansa täyden vastuun asiasta.

              3. Jänkkä jänkkää vaikka tuomiopäivän asti. Kuka on väittänyt etteikö Kaius Niemi voisi muuttaa kantaansa?
                *

                HS:n uutinen : ”Kaius Niemi oli aiemmin epäiltynä jutussa, mutta apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe teki hänen osaltaan syyttämättäjättämispäätöksen viime vuoden lokakuussa. Syyttäjän mukaan esitutkinnassa ei saatu näyttöä siitä, että Niemi olisi edes tiennyt jutun sisällöstä etukäteen.”

              4. Voi linkki- ruinaus -Heikki kaivaa n.s tietoja mieluummin omasta päästän kuin mediasta.

      2. Käsittääkseni oikeusprosessi ei anna erityiskohtelua päätoimittajille? Siis yleisesti jos esitutkinta etenee syyttäjänvirastoon ja syyttäjän arvioitavaksi, niin eikö syyttäjä juuri joudu miettimään, kannattaako hänen lähteä ajamaan syytettä, eli onko riittävästi näyttöä tai millä todennäköisyydellä oikeusprosessia kannattaa käynnistää?
        Ei kai sillä lopulta ole niinkään tekemistä päätoimittajan vastuun tai rikollisuuden kanssa, vaan oikeus on peliä, jossa pelataan lain tulkinnalla ja katsotaan millä laillisella perusteella syyttäjä pystyy työtään tekemään.

        Poliisin kynnys esitutkinnalle lienee matala, mutta sitten syyttäjän kynnys lähteä syyttämään taitaa olla jo korkeampi, ja sitten eri oikeus-asteissa kynnykset lienevät eri korkuisia tuomioihin. Jotenkin näin olen itse asian käsittänyt.

  15. Syyttäjä lienee riippuvainen siitä, kuinka huolellisesti poliisi on kyennyt keräämään näyttöä, jonka pohjalta syyttäjä voi lähteä jotakuta syyttämään. Siinä poliisilla on vastuu, vaikka syyttäjä voisikin määrätä poliisia suorittamaan uudestaan jotakin tutkintaa tietyin perustein jne. Itse toivoisinkin, että Suomessa meillä satsattaisiin poliisien korkeakouluttamiseen ennemmin kuin rahan syytämiseen kaivoon.

  16. Oikeustiede ei liene tutkivaa tiedettä muutenkaan, vaan olen käsittänyt että se on enemmänkin ulkoa opettelua sekä lain soveltamista ja tulkintaa. Poliiseja voitaisiin kouluttaa tehokkaammin tutkimaan rikoksia…

  17. Syyttäjä käytti valtaansa, joka hänelle kuuluu.

    ( Tässäkin tapauksessa päätoimittaja selvisi ilman syytteitä.)

    ****
    https://yle.fi/a/3-6127682

    Tämä on syyttäjän ratkaisu. Meidän on siihen tyytyminen, Virkkunen sanoi.

    Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen on lyhytsainainen henkilökuntansa saamista syytteistä.

    1. K.s, yllä olevaa.

      Tässä Heikin ihan omasta päästään vetämä väite;

      Heikki Karjalainen, 18.11.2022 18:40

      On täysin eri asia mitä juttua syytetään, kuka sen on kirjoittanut, päätoimittaja vastaa aina lopuksi vaikka ”päällään”

  18. Kysymyksessä ei ollut Rappen juttu.

    HS/ Niemen organisaatiosta löytyi, vaikka päätoimittajaa itseä ei vielä syytetty, mutta asia on kesken juttujen ja toimittajien osalta.
    Et pääse mihinkään millään oheislinkillä.
    Päätoimittaja joutuu vastuuseen, jos hänen alaisuudessaan toiminut toimittaja saa syytteen jutun ratkaisussa.

    1. Mitä ihmettä, tottakai ihmisille voi olla mielenkiintoista miettiä olisiko vanhojen juttujen perusteella vaikka jonkilainen perinne näillä päätoimittajilla vastuun pakoiluun, jos he sananvapauslain pykälistä sekä vähäisyysperusteesta kenties hyvinkin tietoisina päätyvät venkoilemaan tuon hyvän journalistisen tavan vastaisesti. 🥴

    2. Heikki . ”Kysymyksessä ei ollut Rappen juttu.” – ai luet sentään vähän jotakin.

      Keksit varmaan tämän ihan itse, vai mitä : ”Päätoimittaja joutuu vastuuseen, jos hänen alaisuudessaan toiminut toimittaja saa syytteen jutun ratkaisussa.”
      *
      Puheena on päätoimittajan vastuu oikeuden edessä.

  19. Tämän koko ison tarinan ehkä se isompi sanoma rivien välistä on modernien toimittajien sädekehän ruostuminen. Niemen kaltaiset tahot ovat jopa ajaneet lakimuutosta, että toimittajilla olisi lain edessä suurempi suoja ihmisten ikäviltä mielipiteiltä.

    Toimittaja ei ole sen parempi tai huonompi kuin kukaan muu – ja päätoimittaja on pomo siinä missä muukin pomo. Kantaa vastuun.

  20. Näin ainakin vielä tällä hetkellä:

    https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009101660.html

    STT:n päätoimittaja Minna Holopainen kritisoi HS:n Kaius Niemeä vastuunpakoilusta Viestikoekeskuksen jutussa

    HS:n päätoimittaja Kaius Niemi kieltäytyi kuuluisteluissa vastaamasta kysymyksiin ja vältti syytteen. Niemen mukaan lopputulos oli yllätys, ja tarkoituksena oli välttää epäiltyjen joukon laajeneminen.

    PÄÄTOIMITTAJA Minna Holopainen arvostelee sitä, että Kaius Niemi on kuulusteluissa kieltäytynyt vastaamasta kysymyksiin. Niemi on vedonnut itsekriminointisuojaan eli epäillylle kuuluvaan oikeuteen olla vaikuttamatta itseensä kohdistuvien rikosepäilyjen tutkintaan.

    1. Juu, tuo on aika kiinnostavaa kyllä, mainittu itsekriminointisuojahan taitaa olla se ensimmäinen lappu, jonka kuka tahansa ja kaikki poliisin kuultavaksi päätyvät taitavat saada eteensä ennen kuin mitään kuulemista aletaan suorittamaan — ja tuossa lapussa taitaa olla myöskin kohdat perheenjäsenen ja puolison kriminointisuojasta, joka oikeus tuodaan aina ennen kuulustelua kuultavan sekä tämän mahdollisen avustajan/ asianajan tietoon.

      Wikipediasta:
      ”Itsekriminointisuoja eli myötävaikuttamattomuusperiaate on rikoksesta epäillyn tai syytteessä olevan suojaksi tarkoitettu käytäntö, joka tarkoittaa, että häntä ei saa pakottaa eikä painostaa omalla toiminnallaan edistämään syyllisyytensä selvittämistä. Toisin sanoen ihmisoikeussopimukset takaavat, ettei ihmisen tarvitse todistaa itseään vastaan. Käytännön tarkoituksena on suojata syytettyä tai epäiltyä viranomaisen pakottamista vastaan. Usein mainittu esimerkki ovat kidutuksella tuotetut väärät tunnustukset.

      Suoja vaikuttaa merkittävästi jo ennen kuin henkilö on virallisesti epäiltynä tai syytettynä, sillä ketään ei voida esitutkintavaiheessakaan rangaista siitä, ettei ole aktiivisesti edesauttanut joutumistaan epäillyksi tai syytetyksi.

      Itsekriminointisuoja koskee vain aktiivista toimimista. Se ei vaikuta siihen, että henkilön tulee passiivisesti alistua siihen, että viranomaiset hankkivat näyttöä häntä vastaan. Tämä tarkoittaa muun muassa alistumista erilaisiin tutkimuksiin esimerkiksi DNA-näytteen tai sormenjälkien ottamiseksi. Kuitenkaan autoilijan kieltäytyminen poliisin puhalluskokeesta ei ole rangaistavaa. On epäselvää, voiko se kuitenkin olla niskoittelua poliisia vastaan.”

  21. Lait muuttuvat. Se tieto mikä päti parikymmentä vuota siten ei päde enää.

    *
    https://www.keskipohjanmaa.fi/uutinen/625950

    20.11.2022

    Päätoimittajan vastuu muuttui jo vuonna 2004, mutta se huomataan kunnolla vasta nyt – Näistä syistä toimituksen ylin pomo voi päästä pälkähästä

    Oikeuteen edennyt juttu Viestikoekeskuksesta julkaistiin Helsingin Sanomissa joulukuussa 2017. Moni on kysynyt, miksi vastaava päätoimittaja ei saanut tapauksessa syytettä

  22. Aikaansa seuraaville:

    ” ..miten kohta 10 vuotta voimassa ollut laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä on muuttanut päätoimittajan vastuuta.
    *
    https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/60067/Oikarinen.Marjo.pdf?sequence=2

    Toinen keskeinen tavoite oli tutkia, miten kohta 10 vuotta voimassa ollut laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä on muuttanut päätoimittajan vastuuta. Lain 13 §:ssä on säädetty päätoimittajarikkomuksesta, josta vastaava toimittaja voidaan tuomita, jos hän olennaisesti laiminlyö toimitustyön johtamis- ja valvontavelvollisuutensa.
    Painovapauslain aikana päätoimittaja oli viimekätisessä vastuussa rikollisesta ilmaisusta, vaikka hän ei olisi nähnyt sisältöä ennen julkaisua. Päätoimittajarikkomuksesta on annettu alioikeuksissa vain neljä tuomiota, joista yksi muuttui hovioikeudessa rikoslain mukaiseksi osallisuusvastuuksi. Kaikki lainvoimaiset käräjäoikeustuomiot koskivat toimitusten ulkopuolisten kirjoituksia.

    Päätoimittajan vastuu alaistensa tekemisestä on selvästi vähentynyt, jos hän ei osallistu päivittäiseen lehdentekoon, ja vastuuta on siirretty alemmille esimiehille.

  23. Ei vaikuta mitenkään tähänkään juttuun. Mitään oleellista muutosta ei ole tapahtunut päätoimittajan vastuuseen JSN:n kuuluvissa sanoma-tai aikauslehdissä.
    Niemi on itse perustellut omaa toimintaansa oikeusproseissa, MUTTA OTTANUT TÄYDEN VASTUUN JUTUSTA TÄSSÄ ASIASSA ja tiennyt julkaistavan jutun sisällön. Niemi päätoimittaja on oikeusvastuullinen tässäkin tapauksessa.

    … mutta hän veti itse johtopäätöksen ja kännäsi itsensa erotetuksi HS:sta, jolloin hän häntä ei voi enää erottaa. Mutta rangaistuksen hän voi jutusta saada.

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hs-n-vastaava-paatoimittaja-kaius-niemi-vastaa-stt-n-holopaisen-kritiikkiin-lopputuloksesta-kasin-on-mahdollista-katsoa-tilannetta-mustavalkoisesti/8524294#gs.jbrnn2

  24. Heikki jaksaa jankata.

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hs-n-vastaava-paatoimittaja-kaius-niemi-vastaa-stt-n-holopaisen-kritiikkiin-lopputuloksesta-kasin-on-mahdollista-katsoa-tilannetta-mustavalkoisesti/8524294#gs.jc3zt7

    HS:n vastaava päätoimittaja Kaius Niemi vastaa STT:n Holopaisen kritiikkiin: Lopputuloksesta käsin on mahdollista katsoa tilannetta mustavalkoisesti

    [ Niin niin – syyttäjälaitoksella on valtaa päättää ketä syytetään – lakiin perustuen]

    *
    Heikki jankkaa jopa itseään vastaan.

    *
    Jos olisit viitsinyt seura aikasi, tietäisit, että päätoimittaja ei ole enää automaattisesti vastuussa alaistensa tekemisitä. Laki muuttui vuonna 2004.

    Olet usein esiintynyt täällä PB:ssä kaikkien alojen asiatuntijana, mikä on varmasti huvittanut PB:n lukijoita.

    Nyt näyttää siltä, ettet ole edes lehdistöön liittyvissä asioissa ajan tasalla.

    *
    HK, keksit varmaan tämän ihan itse, vai mitä : ”Päätoimittaja joutuu vastuuseen, jos hänen alaisuudessaan toiminut toimittaja saa syytteen jutun ratkaisussa.”

    Tuolla väitteelle ei löydy nykylaista perustetta.

    1. Minähän kerroin miten asia on ja sillä siisti. Lue tarkkaan viimeinen kommenttini.
      Minä en viitsi enää tyhjänpäiväisiä kommentoida.
      Tuomarit ja laki tässä päättävät, kunhan prosessi on käyty loppuun, mutta periaatteet eivät muutu.

  25. HK :”Minähän kerroin miten asia on ja sillä siisti.”

    Väitit miten asian eivät ole – ei mitenkään siistiä.

    Heikki on selvästi jämähtänyt vanhan lain tietämyksiin.

    *
    Aikaansa seuraaville:

    ” ..miten kohta 10 vuotta voimassa ollut laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä on muuttanut päätoimittajan vastuuta.
    .
    *
    https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/60067/Oikarinen.Marjo.pdf?sequence=2
    .
    Toinen keskeinen tavoite oli tutkia, miten kohta 10 vuotta voimassa ollut laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä on muuttanut päätoimittajan vastuuta. Lain 13 §:ssä on säädetty päätoimittajarikkomuksesta, josta vastaava toimittaja voidaan tuomita, jos hän olennaisesti laiminlyö toimitustyön johtamis- ja valvontavelvollisuutensa.
    .
    Painovapauslain aikana päätoimittaja oli viimekätisessä vastuussa rikollisesta ilmaisusta, vaikka hän ei olisi nähnyt sisältöä ennen julkaisua. Päätoimittajarikkomuksesta on annettu alioikeuksissa vain neljä tuomiota, joista yksi muuttui hovioikeudessa rikoslain mukaiseksi osallisuusvastuuksi. Kaikki lainvoimaiset käräjäoikeustuomiot koskivat toimitusten ulkopuolisten kirjoituksia.
    .
    Päätoimittajan vastuu alaistensa tekemisestä on selvästi vähentynyt, jos hän ei osallistu päivittäiseen lehdentekoon, ja vastuuta on siirretty alemmille esimiehille.

Vastaa käyttäjälle Heikki Karjalainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *