Kipuun ei aina uskota

Uutiset ovat vuosien ajan kertoneet kivunhoidon ongelmista ja haasteista. Aihe on itselleni tuttua jo pidemmän ajan takaa, mutta taannoinen tilanne teki siitä taas ajankohtaista. En omaa ratkaisuja, mutta ajatuksia voin silti heitellä.

Ei vain julkisten ruuhkien ongelma

Monesti ongelmat kivunhoidossa selitetään sillä, että julkisissa terveyskeskuksissa on ruuhkaa ja kiirettä, eikä lääkäri yksinkertaisesti saa käyttää tarpeeksi aikaa potilaan asiaan paneutumiseen. Ongelma on varmasti todellinen, mutta ei selitä asiaa yksin. Itse kävin kuukauden sisään kolmella yksityisen puolen lääkärillä. Yksi määräsi särkylääkkeen josta ei ollut apua, mutta sentäs kokeiltiin. Toinen valitteli kiirettä ja totesi että koita pärjäillä – tämä siitä huolimatta etten voinut olla edes aloillani koska kipukohtaus oli akuutisti päällä. Tuosta lääkäristä olen ollut yhteydessä Pihlajalinnan potilasasiamieheen.

Kolmas lääkäri ei hosunut. Hän luki aiempien lääkärien tekstit, kyseli, pohti, tutki, kokeili ja käytti aikaa. Hänkään ei ollut millään muotoa innostunut pillerien määräämisestä, mutta sentäs antoi ohjeita fysioterapiaan. Jo aikapäiviä sitten opin, että se on hyvä ajatus. Fysioterapiasta voi olla merkittävää, pitkäaikaista apua kipujen kanssa. Mitenkään turha juttu se ei ole tälläkään kertaa, mutta valitettavasti sen apu on juuri nyt rajallista. Toki vähäinenkin apu on parempi kuin ei mikään apu.

Lääkkeetön kivun hoito on syystä merkittävä ja yhä useammin esille nouseva lääketieteen ala. Aiheesta löytyy vaikka kuinka paljon materiaalia. Kivuista kärsivälle potilaalle hidas, vaikkakin varma kivunlievitys on toki vaikea prosessi. Se vaatii myös hoitohenkilökunnalta aluksi paljon aikaa, jota ei nykyään juuri ole saatavilla. Se on sääli, sillä riittävä vaivannäkö varhaisessa vaiheessa voisi säästää monikymmenkertaisen määrän kuluja ja ongelmia matkan varrella.

On huolia ja on huolia

Koen saaneeni apua, mutta silti en koe että tilanne on parempi. Kärsin aivan hullun kovista kivuista aivan liian usein. Onneksi seassa on myös parempia hetkiä, jos vain saisin pitää sairaslomaa niin saattaisin pitää pään pinnan yläpuolella. Olen katsonut dokumentit ja lukenut jutut liian vahvoista kipulääkkeistä. Olen nähnyt läheltä mitä pitkäaikainen reseptilääkkeiden syönti tekee ihmiselle, eikä se ole kaunista katsottavaa. Lääkärien huoli vahvojen kipulääkkeiden määräämisestä on perusteltu. Vaihtoehtojen suosiminen on niin ikään erittäin perusteltua.

Päätän kuitenkin ristiriitaan. Toivoisin silti, että kipua ymmärrettäisiin paremmin. Jos pillereitä ei voi määrätä, saisiko lääkäriltä edes myötätuntoa? Ymmärrystä? Rohkaisevia ajatuksia? Tai jos ei mitään muuta, voisiko lääkäri edes kertoa pari tosi huonoa puujalkavitsiä? Tässä kohtaa kaikenlaisille avuille olisi käyttöä. Sitä odotellessa, pistänpä lämpöhuovan takaisin mikroon ja haen kuminauhan kuntoutusliikkeitä varten. Niistä on todellista, vaikkakin vain hetkellistä apua.

14 vastausta artikkeliin “Kipuun ei aina uskota”

  1. Riippuu kivusta, mutta ”liike on lääke” heti ja aina, kun kipu ei ole päällä, ei kivun aikana.
    Minulla on silloin tällöin ristiselän kivut, johtuen itse hankitusta kulumasta. Lääke kivun aikana on lepuutus ja pahimmillaan burana.
    Voiman ylläpito kropassa normitilanteessa ja kohtuulliset venytykset.
    Nyt moniin vuosiin se ilmeni, kun monipuolinen lihasharjoittelu salilla jäi koronan aikana. Nyt on talolla oma monipuolinen sali.
    Liike ja päivittäinen pitkä kävely portaineen maastossa ei riitä yksipuolisuudessaan, voima puuttuu.
    Kulumista riippumaton pysyvä hermokipu on eri asia, jota joskus kommentoin.

  2. Minulla oli vuonna 87 välilevyn pullistuma ja olin poissa töistä yli 5 kuukautta, kun keskussairaalassa ei lähdetty leikkaamaan, vaan jatkettiin vain sairaslomaa.
    Vähitellen aloin päästä tolpilleni pienin askelin ja pienien kävelylenkkien kautta päivittäin.
    Sitten kun lopulta Tayssista tuli kutsu leikkaukseen , niin en siihen enään suostunut, vaan jatkoin selän kuntoutusta päivittäin ja lenkit pitenivät aina yli 10 kilometriin asti.
    Ei ole sen jälkeen ollut selän kanssa ongelmia, kävely on paras lääke.

    1. …ja nyt en sano että minun konstini olisi kaikille se viisastenkivi.
      Silloin kun säryt olivat pahimmillaan, niin ei auttanut mitkään särkylääkkeet ja sängystä ei päässyt ylös.
      Se pullistuma ei särkenyt selässä vaan voimakkaana särkynä vasemman jalan sääressä..

  3. Usein aika nopealla tempolla pilleriä, kun pitäisi todella paneutua ko elämäntapaan sillä mitä enemmän makaa sen kipeämmäksi tulee …
    Talven liukkailla jäi liikunta vähäisemmäksi ja sitten alkoi pinnistys ja matkan pidentäminen pienien kipujen kera jotka kuitenkin antautuivat sisulle.
    On tietysti tekijöitä joihin pilleri esim kilpirauhasen toimita.

  4. Minä olen yli kymmenen vuotta taistellut kasvainten kanssa, nytkin lääkäri määräsi seurantaan kokovartalokuvaukseen ja viikon päästä taas hänen vastaan otolleen. Aika hyvin julkisella puolella syöpähoidot otetaan ainakin Taysissa vakavasti ja oikeastaan aika monessa asiassa sanotaan syöpäpotilailla olevan etuajo-oikeus.
    Mitä sitten tulee niitä oheiskipuja, kaikenlaisia lääkkeitä on kokeiltu, niin mikään ei hyvin auta. Nekin kyllä mielestäni lääkärit ottavat vakavasti, joskus taas määräävät kuvaukseen, mutta harvoin niistäkään apua. Lääkäreistä, eikä hoitajista ole minulla pahaa sanottavaa.
    Jos ihan suoraan sanon, niin metsässä möyriminen ja moottorisahan kantaminen on sitä parasta lääkettä.

  5. Sanovat, että kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat,- PASKA PUHETTA sanon minä.

    1. Pahin iskias oli sellainen, etten päässyt sängystä paskalle kuin konttaamalla ja sekin juuri ja juuri, kun jalat eivät pitäneet.
      Pyysin vaimolta 2 kpl burana 600 ja ison lasin konjakkia huuhteluun. Imin pari isoa moukkua sängyssä pyörolölasista pillillä.
      Uskokaa tai älkää, kipu hellitti ja jalat alkoivat pitää vauvan askelin ja iltapäivällä kokkasin vieraille.

      1. Varmasti iskiasvaiva saattaa näillä Heikin lääkkeillä helpottaakkin, mutta ei helpota välilevyn pullistuksen tuomaan särkyyn, en tosin ole kokeillut.

  6. Nimenomaan laukaisee nopeasti jännityksen ja väärän asennon. Burana auttaa särkyyn.
    Sitten lepoa ja liikettä.
    Ainoastaan lihasten kuntouttaminen ja voiman hankinta estää kropan kasaan menemisen ja luuden kolinan hermoihin.

  7. Liike todellakin on lääke. Tällä hetkellä vähiten kipuja on silloin kun kävelen hitaasti. Aivan rauhassa, siis luokkaa 5 kilometria tunnissa korkeintaan. Tätäkään ei kuitenkaan ihan ympäri vuorokauden saa tehtyä.

    Eniten kipuja taas on toimistolla, vaikka seisomatyöpiste löytyykin.

    Sopiva kompromissi on järjestellä pieniä kävelylenkkejä pitkin työpäivää.

  8. En ole asiantuntija, kun kipuja ei ole mainita saakka. Lääkärillä ei ole tietääkseni koskaan käynyt kipujen vuoksi (lukuun ottamatta silmäkipua, silloin oli pakko saada apua).

    Joskus harvoin on selkäkipuja, että on vaikeuksia päästä ylös sängystä. Ne ovat aina hävinneet kun roikun rekkitangossa ja teen erilaisia voimisteluliikkeitä (taivutuksia joka suuntaan).

    Oletan, että kehoni muistuttaa minulle, että tarttee liikkua ja voimistella.

  9. Liike on aina selviö mutta aina ei siihen kykene varsinkin jos kyse on hermovaurio joka itsellä on
    Siinä ei buranat auta vaan kovempaa siihen tarvii nytkin on ollut lonkka koko kesän ajan huonossa kunnossa no tulee pyörällä n 4500 km tänäkin kesänä terv tepivaari

  10. Tuo Juhanin vinkki roikkumisesta on mainio. Tangosta roikkuminen on yllättävän mainio apu moneen.

    Pitää löytää jokaisen sen oma liike. Itsellä näkyisi nyt olevan kävely, sekä sen rinnalla aimo pino venytysliikkeitä. Lisäksi lihaskuntoa reenaa niissä lihaksissa mitkä sen sallii, minun tapauksessa keskivartalosta ylöspäin.

  11. Itse pari kolme lenkkiä kävelyä ja kilsoja kertyy n 5-10 päivittäin.
    Muuten lääkäri voi määrätä lääkkeitä jotka eivät sovi yhteen eli aina pitää tentata mitä on ja sopiiko…

Kommentoi