Sain etiopialaisen naapurin

Huonolla englannillani sain juteltua vähän small talkia . Pari tupakkaa pyysi ja kutsui minut kämppäänsä oluelle, mutta minulla on veli kylässä luonani. Ihan ei minulle selvinnyt mitä kautta on Suomeen ja Lahteen tullut. Ukraina on kuitenkin nyt toiseksi puhutuin kieli täällä sykekadulla.

34 vastausta artikkeliin “Sain etiopialaisen naapurin”

  1. ”Hey, just to let you know, that the guy you bummed a couple of cigarettes is writing a racist blog on the internet, just thought you should know.”

  2. No niin. Olen jo aamulehden blokeihin kirjoittanut monista naapureistani esim. Sri Lankalaisesta, venäläisistä, virolaisista, ukrainalaisista, thaimaalaisista ja myös suomalaisista, mutta mielestäni en koskaan mitään pahaa ja loukkaavaa. Ja aina anonyymeinä, eli en edes heidän etunimiä ole blokeihin laittanut.

  3. Valitettavasti erehdyin taannoin sinun blogissasi kertomaan omasta tilanteestani. En toki silloin aavistanut, että tulet käyttämään kertomaani hyväksi hyökkäyksissäsi minua kohtaan.

    Ja kyllä puolustan asioita, jotka minusta ovat puolustamisen arvoisia. Kuten nyt esim. blogikolleega Timo, j(oka ei tietenkään minun puolustuspuheenvuoroja kaipaa) jonka kimppuun hyökkäsit aivan älyttömin argumentein.

    Vielä halveksuttavampaa on se, että hyökkäät Timon kimppuun hänen avoimesti täällä kertomiensa terveysongelmien avulla.

    Se, että sinua on kohdeltu paskamaisesti, ei ole koko miessukupuolen syytä. Yksilöt ovat sinua kaltoin kohdelleet. Ei ole olemassa kollektiivista syyllisyyttä, vaikka niin haluat ajatellakin.

    Ja ihan vaan kertauksen vuoksi. EI sinun tarvitse tällä sivustolla vierailla, jos se on noin tuskallista ja vihan tunteita synnyttävää..

  4. Liisa tosiaan on minulle annettu nimimerkki, ei edes omakeksimäni, mutta Putkinen voi toki kertoa minun oikean nimen ja sitten voimmekin lähteä yhdessä Kelloportinkadulle 💋

  5. Liisa:”Et viitsisi valehdella silmiä päästäsi JuhaU. Lasse Kallo esimerkiksi on useita kertoja natsittelujensa lisäksi vihjaillut minun terveydestäni ties mitä sekä tehnyt bloginavauksia minuun liittyen, jatkaen minun vertaamistani liikuntarajoitteiseen Goebbelsiin hyvin ilkeästi mutta siten, että loukkausten henkilökohtaisuus tietysti menee ohi heiltä, jotka eivät välitäkään vaan sallivat hänelle jopa seksuaalisen häirinnän kannattamisen ja kaiken paskan.

    Jos ei äly leikkaa, älä siitä minulle mylvi.”

    Jatka vain Göbbelsin tavalla. Syytä aina toisia siitä mihin syyllistyt itse.
    Jos olet oikeasti psykopaatti tai vahvasti sinne päin, sittenpähän olet.
    Jos olet pelkästään ilkeämielinen ihminen, joka keksii kansablogisteistaan mahdollisimman ilkeämielisiä tarinoita, sittenpähän olet.

    1. Liisa: ”Et viitsisi valehdella silmiä päästäsi JuhaU. Lasse Kallo esimerkiksi on useita kertoja natsittelujensa lisäksi vihjaillut minun terveydestäni ties mitä sekä tehnyt bloginavauksia minuun liittyen, jatkaen minun vertaamistani liikuntarajoitteiseen Goebbelsiin hyvin ilkeästi mutta siten, että loukkausten henkilökohtaisuus tietysti menee ohi heiltä, jotka eivät välitäkään vaan sallivat hänelle jopa seksuaalisen häirinnän kannattamisen ja kaiken paskan.

      Jos ei äly leikkaa, älä siitä minulle mylvi.”

      Nyt on paras tulla todisteita tauluun sanojesi tueksi.
      En sano kahta kertaa.

      1. Jos haluat asiaa selvittää, on sinulla sähköpostiosoitteeni, jossa olen ilmaissut voivani vastata yksityisyyttäni koskeviin kysymyksiin.

        1. Liisa:”Jos haluat asiaa selvittää, on sinulla sähköpostiosoitteeni, jossa olen ilmaissut voivani vastata yksityisyyttäni koskeviin kysymyksiin.”

          Olet kokeillut tuota temppua ennenkin.

          1. Ei ole temppu, vaan aikapäiviä sitten täysin asiallisesti olen antanut meilin, jossa pyytänyt että esittäisit kysymyksiä sinne mieluummin kuin julkisella forumilla minusta blogien/ blogiluonnosten kirjoittelu.

  6. Liisa:”Paljon muutakin törkeää paskaa, mitä en tähän halua luetella, koska se on henkilökohtaista, mutta sanotaanko niin, että Lasse varmaan itsekin tietää olevansa jäävissä asemassa ja riittävästi kun hän suoltaa paljastuksiaan, niin niissä on ainekset tutkintapyyntöön, jonka voin tehdä hänestä poliisille.”

    Teepä se.

  7. Liisa.”Ei ole temppu, vaan aikapäiviä sitten täysin asiallisesti olen antanut meilin, jossa pyytänyt että esittäisit kysymyksiä sinne mieluummin kuin julkisella forumilla minusta blogien/ blogiluonnosten kirjoittelu.”

    Selittelimisiin.

    1. Kerropa itse, pidätkö kohtuullisena poliisin resurssien käyttönä?

  8. Ylläoleva keskustelu ei ole asiallista. Tämä vaatii vähän pohdintaa moderaattoreilta. Timon blogaus on aivan jees, uusien ystävien kohtaamista ei voi pitää muuta kuin iloisena asiana.

    päivitys: nyt on siivottu pääosa. Asiattomuudet, henkilökohtaisuudet mutta myös liittyvät viestit jotka yksittäin näyttivät pöhköiltä.

    Tämä on vakavin hyökkäys kanssablogaajia vastaan mitä on nähty vähään aikaan, se on herättänyt huomattavan määrän huomiota ja asiaan tullaan paneutumaan.

    1. On hyvä, että asia käsitellään ja toivon että sain heräteltyä ihmisiä miettimään tällaista blogialustaa.

      Toivon, ettei ketään naissukupuolista jatkossa kutsuta tällaiselle naisvihamieliselle sekä rasistiselle blogialustalle/ poikakerhoon, vaan tällä alustalla tapahtuvien keskustelujen soisi olevan jossakin suljetussa ryhmässä niin, ettei kenenkään ulkopuolisen niistä tarvitsisi kärsiä.

      Toivon, että minut blogialustalle kutsunut harkitsee jatkossa tarkkaan, onko se ylipäätään eettistä kutsua yhtään ketään naissukupuolista tällaiselle alustalle.

    2. On myös paljon kertovaa, että rasismiin puuttunut bloginavaukseni on sensuroitu, se itsessään on minulle osoitus siitä, etten jatkossa tule olemaan missään tekemisissä ihmisen kanssa, jonka arvomaailma on niin vääristynyt, että hän estää rasismiin puuttumisen.

    3. Jos tämän blogialustan säännöt puoltavat rasismia, kuten nähtävästi on asianlaita, niin en missään tekemisissä halua olla tällaisen kanssa, kuten en yhdenkään tällaisia sääntöjä puolustavan ihmisen kanssa. Missään tapauksessa.

  9. Heitänpä Liisalle pienen koepallon:

    ————

    Liisa, on se ilmoja pidellyt viime aikoina. Vai mitä Liisa?

  10. Siivosin vielä vähän lisää.

    Muistuttaisin, että vaikka olisi tapaus että kanssablogaaja on käyttäytynyt kohtaanne ikävästi, se ei anna oikeutta olla ikävä vastapallona samaan suuntaan.

  11. Ääriomituisille poluille vie nykyään nämä blogit. Vähääkään en ymmärrä mistä on kysymys, joten parempi, kun en sano mitään.

    Ehkä Kyuullä on jonkinlainen käsitys, ennenkuin nämä valuvat holtittomasti käsistä.

    1. Onhan tämä ”sadan” kommenttien määrä puolikirjan pituuksineen yhdestä blogista jotain käsittämätöntä, joka kadottaa keskustelun muista aiheista.

  12. Arvi:”Itse olen sitä mieltä, että antaa kaikkien kukkien kukkia.”

    Kunnianloukkauksen uhallakin? Entä jos potentiaalisella kunnianloukkaajalla (tai niillä rajoilla operoiva) on ns. hullun paperit eli hän on syyntakeeton tai alentuneesti syyntakeinen?

    1. Lasse.
      Se on kuin veteen piirretty viiva, kun aletaan hulluutta erottelemaan täyspäisistä, että kuka kuuluu kumpaan ”laariin”.

      Mutta kun en ole lääkäri, niin en ihan kirjoituksien perusteella pysty jaottelua tekemään ja mistä nyt tässä on kyse, niin ymmärrän näkökulmasi.
      Itse otan blogistani pois heti sellaiset kommentit, jotka ottavat kirjoituksiini kantaa minun persoonani kautta ja en siitä sen kummemmin ilmoittele poistetulle, eikä kohdalleni ole sattunut kuin yksi tällainen poistettava tällä alustalla.

  13. Jotenkin tässä nyt pyöritetään kahta, tai useampaakin blogia päällekkäin. Sama on näiden kommenttien laita, niillä saadaan ainakin asiat paljon sekavammiksi, eli ei hyvä juttu.

  14. Piti vielä sanoa Liisalle ihan kaikella ystävyydellä, että jotenkin olet ymmärtänyt väärin näiden blogien toimintaperiaatteet. Ei missään tapaukessa ole tarkoitus suosia rasismia, johan se on määritetty alustan säännöissä. Jos näin kuitenkin on ja olet näin ymmärtänyt, voit ihan suoraan syyttää minua. Varmaan olen huonosti lukenut kommetteja, tai koko blogeja.

    En edes yritä puolustella, mutta näitä blogeja on ihan mahdoton ajoittain lukea ja vielä ymmärtää oikein ja käyttää oma aikansa järkevästi. Mutta epäselvissä asioissa voi kysyä ihan vapaasti minulta tai Kyuulta.

    Myöskin nuo blogin säännöt ovat tuolla etusivun yläosassa.

    1. Kiitos Pentille rakentavasta palautteesta. Ymmärrän moderoinnin ongelman Pentin näkökulmasta. Kuitenkin olen jo toiselle moderaattorille ilmoittanut, ettei minulla ole mielenkiintoa tai halua jatkaa tällä alustalla.

      Toivon silti antoisia juttuhetkiä ryssittelyn, punademuttelun, femakoiden haukunnan ynnä muun vakiosisällön parissa!

      1. Kai oot Liisa muistanna, että joulupukki tulee jos on tullakseen viiden kuukauden päästä. Kiltti pitäis vähän niinku olla.

  15. Arvi:”Lasse.
    Se on kuin veteen piirretty viiva, kun aletaan hulluutta erottelemaan täyspäisistä, että kuka kuuluu kumpaan ”laariin”.

    Mutta kun en ole lääkäri, niin en ihan kirjoituksien perusteella pysty jaottelua tekemään ja mistä nyt tässä on kyse, niin ymmärrän näkökulmasi.
    Itse otan blogistani pois heti sellaiset kommentit, jotka ottavat kirjoituksiini kantaa minun persoonani kautta ja en siitä sen kummemmin ilmoittele poistetulle, eikä kohdalleni ole sattunut kuin yksi tällainen poistettava tällä alustalla.”

    Kyse on siitä minkälainen keskustelun taso tullee olemaan Pirkan blogeissa. Sitä eivät määrittele lääkärit eivätkä mt-ammattilaiset vaan moderaattori/moderaattorit.
    Eli suomeksi: onko blogaajalla PB:sä täysi vai rajoitettu sananvapaus, vaikkei hän esime. olisikaan Putinin ihailija, feminismin kannattaja, marxistisella soturi-identiteetillä varustettu jne.?
    Siis jos tai kun tietää etukäteen varoa kirjoittamasta blogia, joka tullaan tuuttaamaan tarkoituksella täyteen trollaavaa tekstiä.

  16. Lasse, kysymyksesi on hyvä mutta pohdintasi samalla solmussa.

    Lähtökohta on toteuttaa sananvapautta niin kuin laki sen sanoo. Siten saa olla putinin vihaaja tai kannataja, tai vaikka minkälainen *isti.

    Vaan se koskee myös kommentoijia. Myös heillä on oikeus sanoa sanansa. Toki blogin kirjoittaja voi moderoida miten itse katsoo parhaaksi.

  17. Täytyy myöntää, että en suurellakaan suurennuslasilla löydä perustetta väitteelle, että tämä blogialusta suosisi rasismia.
    Kyllä sellaisen ”löytäneellä” on oltava erikoisen värinen putkinäkö.

  18. ”ei ole mielenkiintoa tai halua jatkaa tällä alustalla”, vaan silti jaksan jatkaa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *