Tarina kertoo että Knuut Suuri käski meren vetäytyä takaisin, mutta ei välttämättä.

Knuut Suuren esiintyminen meren rannalla oli kenties pikemminkin nöyryyden ilmaus.

Ei ole lainkaan varmaa että Tanskan ja Englannin kuningas Knuut Suuri olisi millonkaan todella käskenyt aaltojen vetäytyä takaisin ja kastunut likomäräksi. Jos hän kuitenkin teki niin, kertomus on ehkä ymmärretty väärin. Varhaisin versio ei kuvaa kuningasta typeräksi kuten myöhemmät kansanomaiset muunnelmat, vaan pikemminkin sangen nöyräksi ihmiseksi.

Noin sata vuotta Knuut Suuren kuoleman jälkeen Henrik Huntingdonilainen kirjoitti teoksessaan kuninkaan kyllästyneen ja närkästyneen hovimiestensä alituiseen imarteluun ja sen vuoksi järjestäneen meren rannalle pienen kokeen.

Kun meri ei vetäytynyt takaisin ja kuningas sai vain jalkansa märiksi, hän sanoi: ””Tietäkööt kaikki, miten tyhjää ja arvotonta on kuninkaiden valta, sillä kukaan muu ei ole kuninkaan nimen arvoinen paitsi Hän , jota taivas, maa ja meri tottelevat ikuisten lakien kautta””

Tämän tempauksensa jälkeen Knuut Suuri ei enää koskaan kantanut kruunua päässään.

ps. Tämä lyhyt ja opettavainen tarina sopisi iltalukemiseksi monille valtioiden päämiehille nykyäänkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *