349640 äänestäjästä iso osa etsii poliittisen kotinsa vastaisuudessa muualta.

Vanha sanonta, että kepu pettää aina on heidän poliittisten vastustajiensa lanseeraama ja varmasti kokemusperäinen.

Mutta nyt kaikki ne 349640 äänestäjää, jotka kepulle vaaleissa valtakirjansa antoivat heidän äänensä kuuluviin saaduksi, niin voivat nyt yhtyä tämän muiden puolueiden totuuteen kepun pettämisestä, sillä nyt puolueen johto  petti jo omatkin, menemällä oppositioon tehtyjen virheidensä seurauksista, eli puoluejohto rankasee nyt äänestäjiään omista virheistään.  Ja ei varmasti nämä kepua äänestäneet valtakirjaa antaessaan halunneet, että puoluejohto menee heidän antamaansa mandaattia puolustamaan oppositiosta käsin, tulipa vaaleissa voitto, torjuntavoitto tai tappio.

Minun vähäiseen ajatusvirtaani olisi sopinut paremmin jos kepulainen olisin, että koko puoluejohto vaihtoon ja sitä kautta hallitukseen, jossa ovet olivat sepposen selällään mennä ja toimia niiden 349640 äänestäjän arvojen mukaisesti ja niitä edistäen.

Olen ymmärtänyt, että puolueiden tärkein tavoite on menestyä vaaleissa ja saada mahdollisimman suuri edustus Arkadianmäen herrahissiin ja vaalien tuloksesta riippumatta, oppositio on se viimeinen paikka jonne ei mikään puolue soisi joutuvansa.   Mutta kepu ei olisi kepu jos se muiden tavoin toimisi, sen johtajat ruoskivat  vain omat äänestäjänsä vereslihalle ja huutavat  itse oppositiossa tuskaansa, kun heidät on väärin ymmärretty.

16 vastausta artikkeliin “349640 äänestäjästä iso osa etsii poliittisen kotinsa vastaisuudessa muualta.”

  1. Arvin kanssa samoilla linjoilla viisaudessani olen, keskustan johto on tuuliajoilla, tunteiden varassa ja pikkumaisuuden nyt mennään.
    Mikä on se voima joka saa puoluejohdon säilyttämään paikkansa, minulle ei ainakaan ole avautunut.

    1. Näin se on Matti ja saahan toki kepu äänensä kuuluviin oppositiossa, mutta se on sama kuin vastatuuleen sylkäisisit, räkä tulee omille kasvoille.

  2. Se on ihan se ja sama kuka kepun johdossa häärii, kun kannattajakunta on kuolemassa sukupuuttoon. Ei sellaista seppää löydykään, joka puolueen tuosta suosta nostaisi jos ei ideologiaa myllätä ihan totaalisesti. Tukiaisten kaataminen navettojen seinien maalaamiseen ei jatkossakaan ole se voittava kortti, ihan riippumaata siitä kuka sen nuijan varressa patsastelee.

  3. Vogonin jutun luettuani aloin ihmetellä. Ovatko kaikki keskustan kannattaja maanviljelijöitä ja karjankasvattajia. No ei varmaan noin monta ole kun on äänestäjiä. Entäs tarvitaanko puolue joka oikeisto vasemmisto tsempissä kulkee keskitetä. Jotenkin haluaisin sitäkin ymmärtää että on puolue joka kantaa huolta että ei maaseutu liiaksi autioidu.
    Kunkin puolueen johtajalla on kuitenkin aika paljon valtaa, ei ole ollenkaan yhdentekevää kuka nuijan varressa on.

    1. Matti, en usko Kepun äänestäjien olevan pelkästään karjankasvattajia tahi maanviljelijä, vaan pääosin ihmisiä suurten kaupunkien ulkopuolelta lukuisista ammattiryhmistä.

  4. Jos puolueella ei ole äänestäjiä siellä missä pääosa ihmisistäkin asuu, niin sellainen puolue kuihtuu pois ja kuten olemme huomanneetkin, niin kepun kaupungistamine, eli cityläistäminen löi vain itseään pahasti korville, kun kaupungeille kumarrettiin äänien toivossa, niin maaseudulle pyllistettiin ja menetetään loputkin.

  5. Fiksuímmat kepulaiset valitsevat kokoomuksen ja tai taistelevat tuulimyllyt kumoon, osa siirtyy äänettömiin ja murut siirtyvät rupusakin puolueeseen.

    1. En usko Keskustan kuihtumiseen, ainakaan kovin nopeasti. Valta joka maaseuduilla on pistää ymmärrettävästi äänestämään.

    2. ”Fiksuímmat kepulaiset valitsevat kokoomuksen ja tai taistelevat tuulimyllyt kumoon, osa siirtyy äänettömiin ja murut siirtyvät rupusakin puolueeseen.”

      En löytänyt puoluerekisteristä ”rupusakin puoluetta”, vai oletko kerännyt kannattajakortteja mahdollista rekisteröintiä varten?

      Voi olla työlästä löytää riittävästi noin ahtaaseen marginaaliin.

  6. Minä olen Matin kanssa sanaa mieltä, Keskusta tulee vielä. Minä vaan uskon, että ei tällä puoluejohdolla. Se muistetaan valitettavasti, miten nykyinen puheenjohtaja valittiin ja miten Lounais Suomen herrat saivat keploteltua hänet puolueen kärkeen.

    Lisäksi tämä Keskustan yritys kaupunkien valloitukseen ei tunnu onnistuvan. Olisikohan aika harkita paluuta maaseudun asioiden hoitamiseen, se ainakin olisi sitä Alkiolaista politiikkaa.

  7. Kepulla ei ole enää nuorta kasvuvoimaa. Änkyrät siirtyivät jo änkyröiden leiriin. Itse viljely on yritystoimintaa ja sitä taas kokoomus suosii. Osa jopa vihreisiin arvoihin. Kaupungeissa vain muutamia perillisiä.

    … mutta Sipilä näytti, mistä mummo pissii. Odotellaan. Jotain varmaan taustalla muhii.

  8. Ei Keskusta puolueena mihinkään lopu, mutta nimi ja puheenjohtaja pitää lopettaa ja kiiruusti. Muutenkin puolueen pitää mennä takaisin maaseudulle, ei niitä kannattajia kaupungista löydy. Puheenjohtajiksi löytyy kyllä uutta verta, on se kumma, kun nykyinen johto ei toimi.

  9. Monissa maissa kepun kaltainen puolue on jäänyt mikropuolueeksi. Niin varmaan käy täälläkin elleivät nyt jostain syystä löytäisi itseään.

    Kepun ongelma on että he eivät ole tehneet tilintekoa historiansa kanssa. Siinä mielessä kepu on kuin nyky-venäjä: historia täynnä hirveyksiä joita he pitävät suurina tekoina. Jos virheitä ei myönnä ja käsittele, ne on tuomittu toistamaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *