Ei mikään muu ole varmaa vaaleissa, ainoastaan Purran I hallitus on varma.

Kirjoitin tämän otsakkeen 27pv tammikuuta ja sen löytää perusteluineen ja kommenttiosioineen  blogiarkistosta  ja mielipiteeni on yhä otsakkeen mukainen.

Mutta voittaapa kuka hyvänsä näistä kolmesta, niin omaan henkilökohtaiseen elämääni sillä ei ole merkitystä, mutta yhteiskunnan kokonaisvaltaisen edun ja tulevaisuuden näkökulmasta arvioiden on kauhistus,  jos pääministerinä jatkaa nykyinen ”pyryharakka”, joka omaan harakanpesäänsä kerää kaiken kiiltävän mikä irti on. ( vähän kuten kasakatkin )

Mutta sinipuna, jos sellainen maahamme kyhätään, niin sen tulevaisuuden näkymät suomalaisten arjessa  ovat hyvin yksi yhteen nykyisen hallituksen kanssa ja kun vasen käsi oli aikaisemmin ruoskan varressa, niin nyt sitä ruoskanvartta koristaisi myös oikeiston koura, eli kipu olisi  kaksin kertainen.

Voi suomineito parkaa, jos Marin ja Orpo pääsevät/päästetään ohjaimiin, niin siinä sähköautossa ei ole jarruja, pakista puhumattakaan, siinä matkustajan silmissä vauhti kiihtyy ja puut suurenee.

 

18 vastausta artikkeliin “Ei mikään muu ole varmaa vaaleissa, ainoastaan Purran I hallitus on varma.”

  1. Purrahan sanotui irti eilen kaikesta, mikä sopii Orpolle ja Marinille. Ja nämä molemmat Purran ajatusmaailmasta.
    Orpo voi istua Marinin hallituksessa. Marin vain, jos Orpo on joku muu kuin pääministeri.
    Eli, vaikka ps voittaisi äänillään vaalit, se on oppositiossa, koska se ei kelpaa kenenkään kaveriksi paitsi kd:n.

    1. En tähän nyt enään laita vastinetta Heikin kommenttiin ja siitä miksi en yhdy hänen mielipiteeseensä, koska ne ovat jo luettavissa 27.1 kirjoittamassani blogissa perusteluineen jos nyt edes ketään kiinnostaa.

    2. Itse asiassa Marin on irtisanoutunut kaikista vaihtoehdoista paitsi hänen itsensä vetämästä vähemmistöhallituksesta.

      1. Voihan Purra itse joutua vähemmistö hallitusta johtamaan se sitten ei kauaa istu kun onkin yksin hallitusta johtamassa terv tepivaari

      2. Tiedätkös Mika, sain ”varmalta” taholta toisenkäden tietoa demareiden tavoitteesta hallituskumppaneiden suhteen sen jälkeen, kun he vaaleissa menettävät suurimman puolueen asemansa ja sitä kautta pääministeriyden. Siellä elää nyt yhä enenevässä määrin toive, että Marin pakkaisi matkalaukkunsa Brysseliin, jonka jälkeen kysymykseen tulisi kolmen suuren yhteiskoalitio PerusS – Kok ja Demarit. Sillä näyttääkin siltä, että demareiden kenttäväki ei olisi mitään puoluetta valmis sulkemaan hallitusyhteistyön ulkopuolelle Marinin tavoin.

        1. Ei tule tuon lajin hallitusta Suomeen kun eilen katsoin tuon puhj paneelin se sulki lähes varmaan kokoomuksen ja SDP pois vaikka Purra voittaiskin vaalit terv tepivaari

      3. Marin osaa ”HUUTAA!!!”. Suosittelen vaalien jälkeen uraa kalakauppiaana jossain torilla! Siellä saa ”HUUTAA!”

  2. Marinin seuraavassa hallituksessa on SDP ja Vas varmoina. Kysymerkriilä RKP ja Kristillisdemokraatit?

    Keskusta ei jatka nykyisellä pohjalla, eikä Marinin talouspolitiikka, johon ei myöskään Kokoomus voi osallistua.

    Marin ei lähde Perussuomalaisten kanssa hallitukseen ja nyt Vihreät kieltäytyivät kannatuksensa vuoksi.

    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e9ca80e4-4ea5-4de3-89ba-292d97f9f0cd

    Kovin ahtaalle Marin itsensä on ajanut, mutta on siinä usein hänenkaltaiselleen, kaiken tietävälle ja erehtymättömälle henkilölle ennen pitkää käy.

  3. Vaalikampanjoinnissa on vaalihuumaa. Se kuuluu asiaan. Se on teatraalisuutta ja markkinointia, viestintää. Pinnallista.

    Hallitusneuvotteluissa ei ole huumaa nähtykään. Se on kompromissien tekoa, diplomatiaa, neuvottelutaitoa. Se on kovaa osaamista.

    Olisin utelias näkemään miten hyvin Purra pärjäisi hallitusneuvotteluissa, koska hänelle ne olisivat ensimmäiset. Se kertoo poliitikosta paljon enemmän kuin kyky tehdä draamaa kameran edessä.

    1. ”…Se kertoo poliitikosta paljon enemmän kuin kyky tehdä draamaa kameran edessä”

      — Kummalla euroopassa käytävän sodan osapuolista on kansainvälisesti vaikuttavampi kyky tehdä draamaa kameran edessä; onko se venäjän psykopaatti vai kenties Ukrainan TV-pelle?
      Entä löytyisikö Ukrainan TV-pelleltä kykyä neuvotella sekä tehdä kompromisseja kuten jopa Venäjän presidentti on vuosia kyennyt, vai jatkuuko sota-show osin myös siksi, ettei Ukrainan presidentistä ole muuhun kuin maailmanluokan viihdetähdeksi?

        1. Liisa,- Kaikki liittyy kaikkeen ja otit mielestäni hyvän ja nasevan kommentin viitaten edellisiin puheenvuoroihin, vaikka muotoilusi saattaakin aiheuttaa useissa ”parranpärinää”, mutta emme kai me kumpikaan alistu itsesensuuriin vallitsevan uhden totuuden ristiaallokossa.

  4. Kun ken hyvänsä etukäteen sanoo että sen ja sen kanssa en suostu hallitukseen on se tietysti vaalipuhetta, siis sellaista jolla oletetaan saatavan enemmän ääniä kuin mitä sillä menetetään.
    Tällaiselle varmaan löytyy ymmärtäjiä, minä en yksioikoisuudessani ole yksi heistä.

    1. Matti, en ymmärrä moista minäkään, itse asiassa moinen käytös näyttäytyy lähinnä lapselliselta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *