Ei pidä puhua siansaksaa kansalaisille.

Parin kuukauden kuluttua Suomessa kansalaiset pääsevät valitsemaan itselleen uuden presidentin seuraavaksi kuudeksi vuodeksi. En nyt ala tässä nykyisen presidentin saavutuksia sen kummemmin ruotimaan, mutta………

Toivon että uusi presidentti olisi kuitenkin ulosanniltaan pikkuisen selväsanaisempi ja ymmärrettävämpi kansalaisten suuntaan, ettei tarvitsisi jatkuvasti arvuutella että mitähän tuokin tarkoitti.

Ja kun hänen lausumiaan eivät politiikan tutkijat ja muutkaan sanasepot pysty laittamaan konseptiin ja muottiinsa, niin ei pidä ihmetellä kun siihen ei kykenä minunkaan tasoinen tahkonkääntäjä.

Valitkoon nyt kansalaiset kenet hyvänsä niin pulinat pois ja onneksi sen henkilön kannatus näkyy olevan lasku uralla, jolle kyllä Mäntyniemen avainten luovuttaminen olisi  rinnastettavissa kävelemiseen  trapetsilla ilman turvaverkkoa.  En nyt häntä nimeä, mutta kun hän on mies, niin on myös maan äitikin.

9 vastausta artikkeliin “Ei pidä puhua siansaksaa kansalaisille.”

  1. Yllättäjä tulee olemaan epäilyksistäni huolimatta Jutta.
    Kampanjassa on oikeat elementit.
    1. Muut ja media ovat jo jauhaneet pitkään nykyiset kuluneuksi luiksi
    2. Mediapanosten keskittäminen lyhyelle ajalle pienelläkin budjetilla saa aikaan enemmän kuin 10- kertainen siroteltuna varpusparveksi
    3. Tulevissa haastatteluissa on ainoa nainen ja, joka osaa niin kotimaan kuin kansainväliset asiat kontakteineen.
    4. Tuntee kilpailijat ja vasta-argumentit, Kreikat ja verrkkosukat pöljiltä.
    5. Huolimatta viher-vasemmisto ilmaisusta tai Saulin työväen presidentistä, presidentti on puolueiden yläpuolella.

    En uskonut, mutta alan uskomaan yllätykseen.
    En soittanut hänelle, mutta kävin morjestamassa Metsolla. Pirteä luonnollinen pakkaus on muiden maneeristen herrojen joukossa.

    1. Ajattelin jo aikaisemmin, että en enään vatvo presidentinvaalien ennakkoasetelmia, mutta näkyy se niin olevan minunkin kohdallani, että ei koskaan pidä sanoa ei koskaan joten…..

      Haavisto, Andersson ja Urpilainen syövät toisensa hengiltä, eli saalistavat samoilla vesillä ja tulos jää pieneksi kaikkien verkoissa kun saalis jakautuu.

      Uskon että toisella kierroksella on varmasti Stubb ja kun minulla on sinivalkoiset silmäklasit päässä, niin uskon ja toivon että häntä vastassa on toisella kierroksella Jussi Halla-aho.

        1. Kyllä sen Heikki tunnustaa jo kaikki yli puoluerajojen, että Jussi olisi paras näistä ehdokkaista kyseiseen virkaan, mutta sanovat sen vain salaa nurkan takana itselleen, peläten ”hyvien ihmisten” Glijotiinin joutumista.

  2. Mielenkiintoista minusta nähdä meneekö kuten viime eduskuntavaaleissa että vasemmistosta tykkäävät äänestäjät keskittävät ääniään Urpilaiselle. Jos näin käy lienee mahdollista että Urpilainen pääsee toiselle kierrokselle.
    Entäs jos Urpilaisesta presidentti niin kuinka onnistuisi olemaan koko kansan presidentti, suuri kysymysmerkki mielestäni.

    1. Ihan samalla tavalla kuin hyvin oikeistolainen ja Eduskunnassa vihattu salkunvartija Niinistö tai demari Ahtisaari tai demari Koivisto tai kepulainen Urkki tai kokoomuslainen Paasikivi.

  3. Kyllähän siinä helposti niin käy, että Haavisto ja Urpilainen kisaavat samoista äänistä, ei Andersson ehkä niinkään.

    Edellisen seurauksena saattaakin käydä niin, että toista kierrosta ei tule vaan Stubb valitaan jo ekalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *