Ei se mitä kirjoitat, vaan se minkä tieten jätät kirjoittamatta.

Olin eilen keskusteluissa yhden jo eläkkeellä olevan toimitajan kanssa, joka oli ollut toisen suuren iltapäivälehtemme palkkalitoilla politiikan toimittajana.

Kysyin häneltä että pitääkö se ”tarina” paikkansa, että valtaosa, eli suuri enemmistö ammattikuntasi edustajista edustaa katsannoissaan sitä vasemmistolaista aatesuuntaa.  Tämän hän allekirjoitti vaikka samaan hengenvetoon sanoikin itse olevansa sitoutumaton ja lähinnä sitä ”sydän on oikealla” ajattelua.

Hän sanoi Suomessa näiden politikkojen ja poliittisten toimittajien piirit olevan niin pienet, että siinä syntyy usein kaveri ja ystävyyssuhteita, jotka sitten heijastuvat väkisinkin painetussa lehdessä valikoidusti,  negatiiviset asiat unohtaen ja positiiviset asiat yli korostaen.

Mainitsi vielä, että silloin kun hän oli vielä toimituksessa, niin heillä oli jatkuvasti voimassa oleva sauna,-ja illanistujaiskutsu voimassa kokoomuksen, kepun ja demareiden kekkereihin, eli piikki oli auki ja totuuden nimissä on kyllä sanottava, että hänen kohdallaan ikä jo rajoitti osallistumisen minimiin.

Ja tietäen minun perussuomalaisuuteni, niin en sitten tiedä että sanoiko piruiluna vai peräti vihjeenä, että perussuomalaisten suunnalta heihin päin sauna oli ja pysyi kylmänä ( mistähän lie johtunut/johtuu )

Mainitsi paljon nimiäkin joissa tuli kaverista toveri ja päin vastoin, mutta  ne jääköön  minun ja hänen välisiksi ”salaisuuksiksi”.

Nykytilannetta hän ei tunne, eli onko perussuomalaisten hallitusvastuu saanut saunankin lämpiämään.

 

 

24 vastausta artikkeliin “Ei se mitä kirjoitat, vaan se minkä tieten jätät kirjoittamatta.”

  1. Minä olen istunut naamatusten kapakoissa, kokouksissa, etelässä ja pohjoisessa, työpöytien ääressä sanomalehtien, aikakauslehtien toimittajien kanssa, Suomessa ja pitkin maailmaa eikä maailma ole akuunsakaan tuota luokkaa.
    Maine kiirii vain Tampereen ykk:sta, jota pidettiin Reporadion yliopistona ja kumppanina ja aika oli silloin se mikä oli.
    Tämä aika on aivan muuta. Lehdistö on hyvin organisoitunut ns. oikeisto-omistukseen lähes kokonaan. Toimittajien oma henkilöjohtainen kanta voi näkyä mielipidekirjoituksissa, ei uutisissa. IL ja IS erikoistoimittajineen vahvasti kokoomuksen lippu kädessä.
    Vasemmistolaisia lehtiä toimittajineen, mielipiteineen on vain puoluelehdissä.
    Sosiaalinen oikeudenmukaisuus näkyy tänään vahvemmin kuin koskaan pääosassa mediaa toimittajineen.
    Toimittajakunnan kirous tänään on pääosin se, ettei pätevimpiä, kokeneimpia ja monialaisimpia edusta enää kukaan, siis yli 65- v, joita on yli puolet kansasta. He ovat eläkkeellä.
    Verkko- ym. ”ns. media ja some ovat oma juttunsa.

  2. Olkoon nyt toimittajat ja toimitukset sitten vasemmalla tai oikealla tai siinä välissä, niin näkeehän sen nyt sokee reettakin, että kun muita puolueita käsitellään jostakin aihepiiristä silkki hansikkain, niin perussuomalaiset teräsharjataan.
    Mutta tämä on johtanut siihen, että se on kääntynyt itseään vastaan.

    1. Silloin siihen on aihetta kuten tämäkin:

      ”Parasta komiikkaa tarjoillaan eduskunnasta perussuomalaisten johdolla. Yle ja MTV voisivat ottaa kopin loputtomasta poliittisen satiirin aarrearkusta.

      Perussuomalaiset Miko Bergbom ja Joakim Vigelius tarjoavat bensapopulismillaan päivän naurut. He eivät kannata eduskuntaan edennyttä omaa kansalaisaloitettaan ”Kipuraja ylitetty – autoilun elvytyspaketti!”. Kävi päinvastoin, kipu käy sietämättömäksi, kun autoilijan työmatkojen verovähennysoikeudesta leikattiin.
      Mutta kyllä, nuori perussuomalaisten sukupolvi astuu selkä suorassa isiensä jalanjäljissä.

      Vigelius ei taida tietää, että Suomen Maaseudun Puolueen, josta tehtiin Perussuomalaiset, perustajan Veikko Vennamon lempilause kuului:

      ”Rötösherrat kuriin!”

      Jos perussuomalaiset ottaisivat käyttöön Rötösherrat kuriin -iskulauseen, niin montako kansanedustajaa heidän joukostaan jäisi eduskuntaan?

      Persussuomalaiset kansanedustajat Joakim Vigelius ja Miko Bergbom ovat ns. Tiktok tähtiä. Miten ura jatkuu vaalipetoksen jälkeen, kun ei enää pääse räksyttämään oppositiosta käsin, mitä sylki suuhun tuo, se jää nähtäväksi.

      Vigeliuksen ja Bergbomin sekä Sebastian Tynkkysen toivo on siinä, että heitä äänestäneet pysyvät Tiktokissa eivätkä hairahdu seuraamaan, mitä reaalimaailmassa tapahtuu.”

      Lainaus US puheenvuorosta

      1. Puheenvuoron syvänpään trollien mielipitert mullistavat maailmaa tai sitten eivät.

  3. Jos median seurannassa keskittyy ainoastaan oleelliseen ja sivuuttaa kaiken turhan niin 10 minuutissa / päivä pysyy aika hyvin kartalla ja ainakin paremmin kuin he jotka sivuuttavat sen oleellisen ja keskittyvät siihen turhaan.

    Ylen ajankohtaisohjelma en seuranta on kohdallani vähentynyt paljon, kun minua ei nyt vaan kiinnosta juontajan mielipiteet, haastateltavien kiinnostaisi jos saisivat puheenvuoroja tasaisesti.

    Suositeltavaa on myös tarkistaa uutiset useammasta kuin yhdestä mediasta kuin tarkistaa mitä oikeasti on sanottu ja kenen toimesta, toimittelijoilla kun on taipumus tulkita ihan omalla tavallaan milloin mitäkin.

    1. Kannattaa tarkistaa asiat luotettavista riippumattomista JSN- medioista, ei Verkkouutisista tai US:ta ( kokoomus), ei su:sta(persut), eikä muistakaan puolueiden poropagandamedioista tai mv- medioista.
      Sitten ei pilkunpuolikkaan tai sen takapuolen kommentaattori-fiilareilta ja nussijoilta, joita täältäkin löytyy. Eikä keneltäkään, joka uskoo trollipukkeihin kaikkialla muualla kuin omissa lähteissään.
      Tampereen kirjastopalvelussa on ”Piki-verkkokirjasto”, josta ilmaiseksi pystyy lukemaan lähes kaikki merkittävät näköislehdet kotona. Kotimaiset ja ulkomaiset sanoma- ja aikakauslehdet.

      1. ”Kannattaa tarkistaa asiat luotettavista riippumattomista JSN- medioista, ei Verkkouutisista tai US:ta ( kokoomus), ei su:sta…”

        JSN:n on pukki kaalimaan vartijana ja ollaanhan se nyt nähty, että sen jäsen medioissa esitetään välillä ihan suoranaisia valheita, jotka korjataan kun jaksetaan ja silloinkin hyvin pienellä.

        Jos puhutaan kansainvälisistä tapahtumista niin kannattaa lukea muutakin kuin Suomi mediaa.

        Kuka uskoo ”trollipukkeihin”?

        Mitä ne yleensä ovat?

        Trollit taasen on helppo tunnistaa, eikä heitä kannata ruokkia.

        1. Verkkouutiset on JSN:n jäsen, viimeksi saanut langettavan sieltä kolme vuotta sitten. Toki se on Kokoomuksen äänenkannattaja. Moni muukin puoluelehti on JSN:n jäsen. Paitsi siis Suomen uutiset.

          1. Ne, jotka kuuluvat Jsn:ään takaa sen, että ne noudattavat journalistin sääntöjä.
            On vain syytä olla takaraivossa puoluelehtien osalta, mikä niiden uutisnäkökulma on puolueiden ja riippumattomuuden suhteen

            1. ”Ne, jotka kuuluvat Jsn:ään takaa sen, että ne noudattavat journalistin sääntöjä…”

              Aha, ihanko oikein tulee takuu…?

              Ihan tarkalleen ottaen mitä se JSN:n jäsenyys takaa?

              Kyseessähän todellisuudessa journalistien omavalvontajärjestelmä joka valvoo journalistien tekemiä journalismin ohjeita .

              Toki viime aikoina journalistit ovat esittäneet ulostuloja joiden mukaan journalistien tulisi olla kaiken arvostelun yläpuolella, ulottumattomissa, mutta onneksi näin ei ole.

              Journalistiliitto taasen on niin surkuhupaisa seura, ettei mitään rajaa. Heille se, että journalisti valehtelee mediassaan, ei ole ongelma, mutta se, että journalistia arvostellaan valehtelusta on hyökkäys vapaata mediaa vastaan ja toimittajan maalittamista.

              Onneksi Suomessa on sananvapaus ja oikeuslaitos, joka viime kädessä ratkaisee myös journalismiin koskevat riidat, ei JSN.

      2. HK:n ”luotettavat” ovat ne, mistä hk löytää omalle putkinäölleen tukea.
        Kaikki siihen kriittinen on ”epäluotettavaa”.

  4. Nytkin suurin konna eduskunnasta eron saanut Sanna on edelleenkin median kultakutri, joka vie isänmaan asiaa eteenpäin totalitarististen maiden poppamiehien ja klaanikeisarien kanssa kaveeraten.
    Sitten perussuomalaisten varavaltuutettujen varavaltuutetut joutuvat vastaavasti julkiseen häpeäpaaluun, kun kehtasivat sanoa maahanmuuttajaa turvapaikka turistiksi.

    1. Eräs eläköitynyt, kalastusta harrastava toimittaja kutsui sanoi Marinia seurapiirilemmikiksi joihin yleensä kyllästytään nopeasti ja niitä tulee ja menee.

      No media tässä ajassa luo tarinoita henkilöistä ja ilmiöistä, jotkut uskovat ne sellaisenaan, toiset taasen eivät, mutta tarinat ovat tarinoita.

      Osa totta, osassa totuudesta jyvä, osassa ei sitäkään.

      En tiedä ehkä ihmisten kyky sietää arjen harmautta on heikentynyt ja niin väriä haetaan mistä sitä ikinä kuvittelee löytyvän.

    2. Minua taas naurattaa, kun vain koko elämänsä ajaksi joku nilkki on pukenut päälleen vain politiikan hännystakin.
      Taas, jos jollakin on kyky leikata hännykset irti, pukea kutsusta oman näköisensä berberin ja lähteä helmat hulmuten maailman tuuliin, on hän petturi hännystelijöille.
      Suomi on niin pieni lätäköitä täynnä oleva maa ”isoille” meri-ihmisille. Se on täynnä mökkihöperöitä.

  5. JSN takaa että kulttuurimarxilainen agendajournalismi voi Suomessa paksusti.

  6. Julkisen Sanan Neuvoston toimena on varjella sanoma-ja aikakauslehtiä oikeudenkäynneiltä. Se tarkoittaa varjeltumista ikäviltä seuraamuksilta, kuten vahingonkorvauksilta ja sakoilta.

    Jottei tätä huomattaisi, JSN sanoo liikuskelevansa sananvapauden asialla.
    http://www.jsn.fi/paatos.asp?sivuid=3741/L/07

    Julkisen Sanan Neuvosto, miksi et jo kuole?

    Uusin lausunto, jota ainakin Haakana ja Jokisipilä ovat kommentoineen blogeissaan, koskee ennakkomoderointia. Lausunnon sisällöstä ilmenee heti, että lausunnon antajat elävät unimaailmassa ja ovat joka tapauksessa suosituksellaan asettuneet kenen tahansa ja minkä tahansa median käyttöön. Medialla tarkoitetaan tässä perinteistä mediaa ja Venäjää.

    Meidän pieni ja nikotteleva verkkomaailmamme elää vapaaehtoisuudesta, vapaudesta ja pelon puuttumisesta.

    Lainsäädäntömme, kuten perustuslakiin liittyen annetut uudet lait sananvapaudesta, ovat tarkemmin miettien soveltumattomia verkkoviestintään sellaisena kuin sitä harjoitetaan nyt ja sellaisena millaiseksi se on muuttumassa.

    http://kemppinen.blogspot.com/2007/05/miksi-et-jo-kuole-jsn.html

    1. JSN: a kuormitetaan kaiken maailman jäsenistöön kuulumattonalla sonnalla. Entä omat äänekkäät valtaa ja julkisuutta haluavat jäsenenet, ettei se kerkiäisi hoitaa tehtäväänsä.
      Sen tehtävä on vaikea pitää edes jäsenensä aina rivissä.
      Pj. Grunström on jämäkkä akka.
      Jouko Jokinen, ex-SK, ex-AL, toivotaan kohta, ettö ex-Yle on taas mielipiteitä jakava persoona, joka haluaa, että miehet ovat kuten naiset ja naiset kuten miehet wessoineenkin tasa-arvoineen. Eduskunnan puhemieskin muutettiin Aamulehdessä munattomaksi puheenjohtajaksi ja lukijat kirosivat.
      Se, mitä joku roskamv-media, SU uhoaa, on samantekevää tukijoukkoineen.
      Taas Matti Kuusela pysykööt fillareineen lestissään samoin kuin Suomen Kuvalehti kuihtuvine levikkeineen.

  7. Puolustan sananvapautta, mutta minusta agendajournalismia suoltava Pravda (HS) pitäisi kieltää.

    1. HS:n tutkiva journalismi on huippuluokkaa ja yhteiskunnan kulmakivi rötösherrojen kiusana, joita taas agendajournalistinen SU syytää päivittäin maailmalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *