Ei sitä tällainen yhden suunnan tahkonkääntäjä osaa kaikilta osin tajutakkaan, kuinka valtavien paineiden alla nuoret joutuvat tässä kilpailuyhteiskunnan puristuksessa elämään, etsiessään paikkaansa sen ”oravanpyörässä”.
Koulutus, koulutus ja vielä kerran koulutus on se jonka nimeen vannotaan ja ei löydy yhteiskunnasta ensimmäistäkään alaa ja työtä, johon sinut valittaisiin pelkän peruskoulun käyneenä.
Toista se oli omassa nuoruudessani kun kansalaiskoulun pulpettia lakkasin hinkkaamasta. Työtä oli tarjolla, sen kun meni ja teki, ei kyselty että ookkona Oulusta, pelekääkkönä polliisia. Ja työ tekijäänsä opetti, oli sitten kysymyksessä tehtaan liukuhihnalla työskentely tai jokin muu yksinkertainen, aivokapasiteettia suuremmin rasittava työ.
Yhteiskunta on muuttunut valtavin harppauksin siitä kun itse kansalaiskoulusta lähdin suppariksi Valmetille Tampereelle v.1967-68
Se oli sitä surutonta nuoruus aikaa ja Kekkonen ……..
Ja kun olen tienistini hankkinut niistä Valmetin juoksupoika ajoista asti, niin ei minua yhtään kyllä kaduta että en ole kouluttautunut tohtoriksi enkä maisteriksi ja en tiedä olisiko minulla lukupäätä ollutkaan. Olen aina ollut enempi ruumiillista työtä tekevä ja suorastaan sitä hikiini himoinnut. Varmasti kymmenen vuotta ehdin jo elantoni työllä hankkia ennenkuin ne, jotka koluttautuivat kuka mihinkäkin ammattiin. Onhan noita kurssituksia itsellenikin kertynyt eri aloilta, mutta niitä on käyty työn ohessa, joten palkka on juossut keskeytymättä.
Kyllä se niin vaan näkyy olevan, että samaan aikaan kun koneet ja masiinat tekevät meidän puolesta jo ajattelunkin, niin sitä sairaampia on yksilö ja yhteisö. Ei ollut mieleleltään sairata, kylähulluja hyvässä mielessä oli. Ei ollut kouluissa muuta lasten ojentajaa kun pahojaan teki niin karttakeppi. Ei tarvittu koluissa kuraattoreita eikä muitakaan päätohtoreita syynäämässä kuinka yläkertamme voi, riitti kun sai tunteensa purkaa urheiluun ja pieniin kiellettyihin kepposiin ja ruma sana sanottiin niin ku se on. Elettiin niin sanoakseni herran pelossa ja nuhteessa.
Itse olen sitä mieltä, että mitä vähemmällä fyysisen työn määrällä ihminen elää, sitä huonommin hän voi henkisesti. Ja nämä kaikensortin vempaimien kuntosalihärvelit ei ole se taikasana hyvään oloon, kyllä se on se että näkee työnsä jäljen syntyvän pienestä hikiponnistelusta, olipa jälki sitten hyvää, välttävää tai priimaa, se on kuitenkin itsensä näköistä.
Ei mikään ole niin hyvä haju kuin ruumiillisesta työstä saatu oman hien haju, se on ihan toista kuin se haju joka stressistä seuraa koneidensa vankina ja orjana pään höyrytessä.
Ei terve ruumis työtä kaipaa on sanonta joita viljelee työn vieroksujat, mutta työtä ja osin ruumiillista rasisitusta juuri se ihmisen kroppa tarvitsee, että nuppi pysyy kasassa.
Minä arvostan työtä kuin työtä, ei siitä ole nyt kysymys, mutta kuten nyt nähdään, että mitä helpommalla ihminen pääsee päämääräänsä ilman fyysistä ponnistelua, niin sitä huonommin hän voi.
Ennen lakkoiltiin sen puolesta kun ei ollut kaikille töitä, nyt lakkoillaan oikeudesta olla työtön.
Sanotaan että laiskuus on suurin perisynneistämme ja kallistun itse samalle kannalle.
Nykyhallitus vie sen toivon kipinän ja se politiikka tuhoaa osan tulevaisuuden nuoriltamme.
Tämä Niilon kommentti sai minut näkemään punaista.
Onnetonta kun hallitus mukamaskin näitä matokuureja tarjoaa että valtiontalous saataisiin sellaiseen kuntoon että nuorilla olisi yhteiskunta jossa on hyvä elellä
Piti lukea Arvin avaus oikein kahteen kertaan, koska tuntui, kuin olisin lukenut omaa avaustani.
Heti kansalaiskoulun jälkeen kesällä -68 Tuotannon kauppaan suppariksi. 50mk/kk. Lokakuussa Tampellan konepajakouluun suppariksi. 1,21mk/h. -69 koulun säteisporakoneelle oppiin. -70 verstaalle töihin.
Tamrockille porasin mm. valtavan määrän kallioporakoneen sylintereitä ns. pitkässä vuorossa, 12h/vuoro ja joka toinen vkl. Tamrocilla oli valtava tilaus Kiinaan, jota tehtiin ainakin pari vuotta.
Vuonna -72 Tamrock alkoi tekemään uutta tehdasta Myllypuroon.
Tamrocin hommien jälkeen aloin poraamaan mm. junan moottoreiden sylinterin kansia. Moottoreita tehtiin ns. lisenssillä mm MAN ja MGO-merkkisiä.
Sorry! Sanovat, että laiska töitään luettelee! 🙁
Mä pääsin vasta alkuun!
arvi kirjoittaa: ei löydy yhteiskunnasta ensimmäistäkään alaa ja työtä, johon sinut valittaisiin pelkän peruskoulun käyneenä
Allekirjoittanut väittää että tämä ei pidä täysin paikkaansa. Näin ihan työnantajanakin. On töitä joissa osaaminen merkitsee, eivät tahrat paperilla.
Tällä hetkellä hallitus ja pääministeri Orpo uskaltavat ja voivat tehdä melkein mitä tahansa. Heillä on niin poikkeuksellisen turvattu asema, Kokoomus, Ps ja muutama tilkepuolue turvaavat sen.
Se on juuri näin kuten sanot Pentti.
Karavaani kulkee ja helppoheikit haukkuu.
Entisellä eletyllä työelämällä ei ole mitään tekemistä tämän päivän työelämässä, kuin vain mässäillä muistoilla ja saavutetuilla eläke-etuukdilla ja elämän mittaisilla säästöillä panissa, asunoissa tms omaisuudessa.
Nyt ongelmat ovat toiset eli löytää edes liikkuva tai kohtuullisesti palkattu vakituinen työ joltakin paikkakunnalta.
Ja nykyinen hallituspolitiikka toimii kaikkea tätä uskoa ja työllistymistä vastaan muuhun kuin harjanvarren heiluttamiseen tai toimia foodoora-yrittäjänä.
Kukaan osaava täällä ei viihdy tai tule töihin. Sen verran kurja koko työvoimailmapiiri on.
Ja edellisen hallituksen ainoa ”saavutus”” oli palkata lisää sakkia julkiselle puolelle verovaroilla elätettäväksi tuottavan työn sijaan.
Ja hk:n on turha ulista tätä vastaan, koska se on julkisesti todettu tosiasia.
Haistakaa paska koko pillipiiparijengi. Minä Sanna olen syy dementiaanne ja impotenssiinnekin, mutta vinkukaa vaan orvot, puruvikaiset ja muut älyvapaat luulosairaat saamattomat tunarit:
Jyrki Lehtolan kolumni: Sanna Marinin valtava varjo peittää kaiken – Orpoa, Purraa ja Urpilaista on sieltä vaikea erottaa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010084934.html
Saanko minäkin muistella omia vanhoja ja poliittisesti aktiivisempia aikoja?
Kävin nimittäin kuulkaas joskus nuorena istumassa hurjan tärkeissä pöydissä Rakel Liekin ja Matti Apusen kanssa, filosofi-ystäväni viemänä, joka korkean akateemisena mutta äärimmäisen nalkuttavana tyyppinä aiheutti koko pöytäseurueessa tyrmistystä niin, että saimme pöydän lopulta yksin itsellemme. Oli siinä jotakin suurta pöhinää ja mukana olemisen meininkiä kyllä, eittämättä.
Olihan tuossa oman nuoruuteni poliittisessa jyräämisessä myöskin omanlaisensa hohto, kun korkean akateeminen nalkuttava ystäväni sai jyrätyksi koko pöytäseurueen pois luotamme. Ystäväni on kova väittelijä. Saavutimme koko pöydän yksin itsellemme!
Ei minulla ollut silloin(kaan) mitään sanottavaa; ei mitään minkä puolesta olisin ottanut poliittista kantaa. Katselin vaan hiljaa vierellä että ”jaahas, huh ja kas niin”.
Olikohan sulla Liisa siellä ketään ”ystävää” mukana, vai kirjoitatkohan nyt ihan itsestäsi?
Veikko kulta. Minä vaan pidän enemmän filosofisista keskusteluista ystävieni ja tuttavieni kanssa kuin poliittisesta väännöstä random pyrkyrien/ nettitrollien kanssa, koska ystävieni/ tuttavieni kanssa minun ei aidosti tarvitse tietää mitään, vaan voin keskittyä uteliaana kuuntelemaan kun he antavat ajatustensa lentää — johon on jännää välillä kysyä väliin että ”mitä siis tarkoittaa” ja ”ai miksi?”.
Tunnen saavani sellaisesta noin tuhannesti enemmän.
On turhauttavaa, että kaikesta kateellinen ja minua vihaava narsisti whatever poisti minulta luulot ja halut niissä määrin, ettei minun tällä hetkellä tee mieli tavata tai nähdä yhtään ketään. Sellainen lottovoiton jälkeinen olotila joka on varmaan vähän kuin jollakin toipuvalla narkomaanilla, joka ei pysty enää saamaan mielihyvää palattuaan aivonsa aineilla.